Työeläke-lehti: Rahavirtoja liikkui yli 30 000 000 000 euroa työeläkkeisiin

Jaa
Juuri ilmestynyt Työeläke-lehti keskittyy rahaan ja puhuu eläkejärjestelmän kriisinkestävyydestä. Rahavirtojen kiertokulkua kuvaavan kaavion avulla lehti visualisoi, mistä eläkeraha tulee ja minkä verran eläkkeisiin yhtenä vuonna rahaa tarvittiin.
Työeläkerahavirrat 2021
Työeläkerahavirrat 2021

Yli 30 miljardin euron edestä maksettiin työeläkkeinä eläkkeensaajille viime vuonna. Enin osa (70 prosenttia) tarvittavasta rahasummasta kerättiin työssä käyviltä eläkemaksuina. Vajaa viidennes eläkkeisiin tarvittavista varoista lohkaistiin rahastoiduista työeläkevaroista.

Viime vuonna sijoitustuotot ylsivät 35 miljardiin euroon. Määrä oli lähes puolitoistakertainen verrattuna sisään tuleviin maksuihin, joita viime vuonna kerättiin noin 24 miljardia euroa.

– Toistuvat kriisit muistuttavat, kuinka tärkeää on kehittää työeläkejärjestelmää siten, että se tukisi nykyistä paremmin eläkevarojen pitkäjänteistä ja tuottohakuista sijoittamista, toteaa Eläketurvakeskuksen johtaja Allan Paldanius Työeläke-lehden pääkirjoituksessa.

Työeläkeyhtiöiden toiminta vertailussa

Rahavirtakaavion lisäksi lehden numerotietoista lukijakuntaa ilahduttavaa sisältöä ovat työ-eläkelaitosten avainluvut viime toimintakaudelta sekä keskenään vertailtavat tulostiedot maan neljästä työeläkeyhtiöstä, Ilmarisesta, Elosta, Varmasta ja Veritaksesta. Nämä sekä ra-havirtakaavion ja taulukoiden tiedot esitetään paperilehden rinnalla myös verkkolehdessä, josta numerot ovat poimittavissa avoimesta datasta.

Isojen rahojen lisäksi lehti tarkastelee yksilön näkökulmasta, paljonko kuukausiseläke on keskimäärin ja muistuttaa ajankohtaisista muutoksista työeläkeotteessa.

Henkilökuvia työeläkealan toimijoista

Myös ihmiset pääsevät lehdessä ääneen. Lehti haastatteli työeläkealan IT-järjestelmistä vas-taavan Arekin toimitusjohtaja Aaro Mutikaista, joka kertoo toimeenpanon yhteistyöstä. Muina kiinnostavina henkilökuvina esittelyvuorossa ovat eläkkeiden rahoituksen tunteva lainsäätäjä Minna Lehmuskero STM:stä ja työn vastapainona koiraharrastuksestaan kertova Hanna Pratsch Apteekkien eläkekassasta.

Verkkolehti Työeläkelehti.fi-palvelussa

Eläketurvakeskuksen julkaisema Työeläke-lehti on työeläkealan ammatti- ja sidosryhmälehti.
Tilaa Työeläke-lehden uutiskirje – ja saat lehden käsiisi ensimmäisten joukossa tuoreeltaan.

Lisätietoja:
toimituspäällikkö Anne Iivonen, 050 575 7134, anne.iivonen(at)etk.fi
päätoimittaja Tuovi Rautjoki, 045 138 6123, tuovi.rautjoki(at)etk.fi

Avainsanat

Kuvat

Työeläkerahavirrat 2021
Työeläkerahavirrat 2021
Lataa
Työeläke-lehden kannessa Arekin tj. Aaro Mutikainen.
Työeläke-lehden kannessa Arekin tj. Aaro Mutikainen.
Lataa

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Työeläke-lehti
Tukkutorinkuja 5 (Kalasatama)
00065 ELÄKETURVAKESKUS

029 411 20http://www.etk.fi

TYÖELÄKE on työeläkealan ammatti- ja sidosryhmälehti. ELÄKETURVAKESKUS on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työeläke-lehti

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye