Lapin ELY-keskus jatkaa soiden kartoitusta ja aloittaa pienvesien kunnostukset osana Helmi-ohjelmaa
Suomen ympäristökeskuksen Letot-hankkeessa kartoitetaan tänä kesänä lettoja Lapissa Rovaniemen, Pellon, Tervolan, Ylitornion, Tornion, Keminmaan, Kemin, Simon ja Ranuan kuntien alueella. Hankkeen tavoitteena on selvittää lettojen tilaa, sijaintia, määrää ja ennallistamistarpeita. ELY-keskuksen inventoinnit kohdistuvat suojelualueiden ulkopuolisille luonnoltaan arvokkaille ja ravinteisille kohteille.
Tämän vuoden kohteiksi on vihjetiedon avulla valikoitunut noin sata suota/suon osaa, jotka käydään kartoittamassa. Inventoijia on kolme, joka on enemmän kuin aiempina kesinä. Viime kesänä painopiste oli Kittilässä ja maastokauden aikana kerättiin arvokasta luontotietoa reilusti yli tuhannelta hehtaarilta.
- Yksi hienoimmista löydöistä oli satojen tikankonttien täyttämä upea lettokorpi. Mahtavaa oli myös se, että kesän aikana löytyi lähes kaikkia 13 luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnissa määriteltyä lettotyyppiä, inventoija Oona Allonen iloitsee.
Letot-hanke on perustiedonkeruuta, eikä siinä tehdä suojelu- tai ennallistamissuunnittelua. Löytyneiden luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaimpien suojelu- ja ennallistamiskohteiden edistämisestä saatetaan mahdollisissa jatkohankkeissa tulevaisuudessa käydä keskusteluja maanomistajien kanssa. Suojelu on vapaaehtoista ja maanomistajat saavat siitä korvauksen.
Pienvesien ja rantaluonnon kunnostuksella tuetaan monimuotoisuutta
Lapin ELY-keskuksessa tarkastellaan myös pienvesiä ja rantaluontoa osana Helmi-ohjelmaa. Kohteet voivat olla esimerkiksi lähteitä, puroja ja rantoja. Tavoitteena on käynnistää uusien kohteiden inventoinnit ja edistää kunnostussuunnitelmia.
Pienvesien ja rantaluonnon kunnostuksella tuetaan ensisijaisesti pienvesi- ja rantaluontokohteita, joiden tila on heikentynyt esimerkiksi maankäytön muutosten ja vesirakentamisen seurauksena. Kunnostussuunnitelmia tehdään lupaaville kohteille, joilla on kunnostamistarpeita, mutta myös aktiivisia ja kiinnostuneita maanomistajia.
Helmi-ohjelmassa tehdään monipuolisesti yhteistyötä maanomistajien, yrittäjien ja yhteisöjen kanssa. Toimenpiteet perustuvat maanomistajien vapaaehtoisuuteen. Ympäristöministeriön ja Maa- ja metsätalousministeriön Helmi-ohjelman tavoitteena on vahvistaa Suomen luonnon monimuotoisuutta ja parantaa heikentyneiden elinympäristöjen tilaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Soiden inventointi
Oona Allonen, inventoija, puh. +358 295 037 079
Riikka Juutinen, ylitarkastaja, puh. +358 295 037 010
Pienvedet ja rantaluonto
Jukka Ylikörkkö, biologi, puh. +358 295 037 005
Pekka Kämäräinen, suunnittelija, puh. +358 50 3967340
Sähköpostiosoitteet muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi.
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Rovaniemi: Hallituskatu 3 B (valtion virastotalo)
Kemi: Valtakatu 28
0295 037 000http://www.ely-keskus.fi/lappi
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapin ELY-keskus
Yksityistieavustusten määrärahat pienentyneet- yksityistiehankkeita priorisoidaan6.5.2024 09:35:12 EEST | Tiedote
Lapissa tiekunnille tänä vuonna myönnettävien yksityistieavustusten määrärahat ovat pienentyneet 79%:lla vuoden 2023 summasta. Vuodelle 2024 määrärahaa on varattu 315 000 euroa. Vähäisten määrärahojen vuoksi Lapin ELY-keskus joutuu priorisoimaan yksityistiehankkeita.
Myllymäentien kiertoliittymän ja Lentokentäntien risteyksen liikennevalojen rakentaminen Rovaniemellä alkaa toukokuun alussa3.5.2024 08:41:20 EEST | Tiedote
Myllymäentien kiertoliittymän ja valtatien 4 Lentokentäntien risteysalueen liikennevalojen rakentaminen alkaa toukokuun alusta. Liikenne pysyy rakennustöiden ajan nykyväylillä.
Valtatien 4 yleissuunnittelu alkaa Napapiirin ja Apukan välillä2.5.2024 10:32:46 EEST | Tiedote
Lapin ELY-keskus ja Väylävirasto suunnittelevat valtatien 4 parantamisen Rovaniemellä Napapiirin ja Apukan välillä. Tieosuudelle laaditaan liikennejärjestelmästä ja maanteistä säädetyn lain mukainen yleissuunnitelma. Hankkeen suunnittelualue alkaa maantien 951 (Lentokentäntie) liittymän eteläpuolelta ja päättyy Apukkaan.
Lapin vesistöjen virtaamissa lähipäivinä pientä nousua, varsinaisia tulvahuippuja saadaan vielä odottaa30.4.2024 14:06:47 EEST | Tiedote
Lähipäivien lämmin sää saa jokien virtaamat hitaaseen nousuun erityisesti Etelä-Lapin alueella. Vapun jälkeen sää kylmenee ja jatkuu Lapissa tavanomaista kylmempänä, mikä hillitsee virtaamien kasvua. Simojoen jäiden lähtö on lähellä vapun lähipäivinä. Sään lämmetessä jokien jäät heikkenevät nopeasti, joten jäillä liikkuessa tulee olla erityisen varovainen.
Lämmin sääjakso saa vesistöjen virtaamat hiljalleen nousuun Etelä-Lapissa25.4.2024 14:57:03 EEST | Tiedote
Lumen sulaminen Lapin alueella jatkuu sään lämmetessä. Yöpakkaset hidastavat tulvien alkua. Simojoella virtaama lähtee nousuun kuun vaihteessa. Sään lämmetessä jokien jäät heikkenevät nopeasti, joten jäillä liikkuessa tulee olla erityisen varovainen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme