Liikuntatapahtumien osallistujamäärät kuopassa koronan jälkeen - syitä selvitettävä

Koronarajoitteiden päättymisestä huolimatta monessa ulkoliikuntatapahtumassa osallistujamäärät eivät ole entisellään. Erityisesti maastopyörätapahtumia on eri puolila maata peruttu ilmoittautuneiden vähäisen määrän takia.
—Ilmiö on mielenkiintoinen. Vieläkö korona vaikuttaa tai iskevätkö polttoaineiden korkeat hinnat matkabudjettiin näin kovasti? Syitä on spekuloitu, mutta niitä olisi hyvä selvittää vielä tarkemmin, sanoo Pohjois-Karjalan Kontiolahdella Jaama Run - ja Jaama MTB -tapahtumia järjestävän Kontiolahti Outdoorin Kimmo Turunen.
Selvä trendi on sekin, että moniin tapahtumiin ilmoittaudutaan entistä myöhemmin, usein lähellä ilmoittautumisen päättymishetkeä.
—Aikaiset ilmoittautumiset tuovat järjestäjälle turvaa siitä, että tapahtuma ei tuota taloudellista tappiota. Jos ilmoittautumisia tulee hyvin vähän, järjestäjä voit harkita tapahtuman perumista tappioiden välttämiseksi.
Osa tapahtumista kasvanut
Turunen muistuttaa, että osa tapahtumista on kuitenkin kasvanut.
—Sisu-Seikkailussa lyötiin osallistujaennätykset. Sama nähtiin Suomen suurimmassa polkujuoksutapahtumassa, NUTS Karhunkierroksella, vaikka vielä yli tuhannen juoksijan osallistuminen siirrettiinkin seuraavaan vuoteen.
Tulevan viikonlopun Jaama Run - ja Jaama MTB -tapahtumiin Turunen odottaa loppukiriä ilmoittautumisiin nuorten ja aikuisten sarjoissa.
—Ilmoittautumisaikaa on keskiviikkoon asti. Tapahtumat järjestetään joka tapauksessa, mutta nyt jännitetään osallistujamäärien kehittymistä.
Maksuttomat sarjat ja lisäohjelma houkuttimina
Jaama Run - ja Jaama MTB -tapahtumat houkuttelevat osallistujia myös maksuttomilla aktiviteeteilla ja perhepäivän tunnelmalla.
—Tälle vuodelle tuomme maksuttoman sarjan lapsille juoksun lisäksi myös pyöräilyyn. Lisäksi on maksutonta pomppulinnaa ja muita perheille sopivia aktiviteetteja. Tämä toivottavasti saa kansaa liikkeelle, Turunen sanoo
Helsinkiläinen Dani Härginen on tulossa puolustamaan Jaama MTB-tapahtuman kuninkuusmatkan voittoa.
—Ensimmäisellä kerralla tykkäsin radasta. Se on nopea ja kiva, ehkä parhaimpia ratoja aloittaa maastopyöräily, Korson Kaikua edustava kisaaja sanoo.
Info: Jaama Run 11.6.2021
- Reitit Kontionpoluilla sopivat kokeilijoille ja konkareille
- Reittien pituudet: 1 km (lapsille, maksuton) 5 km, 12 km, 24 km
- Reiteillä 5 ja 12 km myös ikäluokka N/M15
- Tapahtumasivut
Info: Jaama MTB 12.6.2022
- Reitit Kontionpoluilla sopivat kokeilijoille ja konkareille
- Reittien pituudet: 1 km (lapsille, maksuton), 24 km, 46 km, 68 km
- Reiteillä 24 ja 46 km myös ikäluokka N/M15
- Sähköpyörämahdollisuus kaikissa sarjoissa (ei palkintoja)
- Tapahtumasivut
Ohjelmaa tapahtumakeskuksessa (Kontiolahden ampumahiihtostadion):
- Pomppulinna lapsille (maksuton)
- Ekoaseammuntaa (maksuton)
- Korikiipeilyä (maksuton)
- Ohjattua ulkoilmajumppaa (maksuton)
- Opastettu pyöräretki
- Ruokailumahdollisuus ravintolassa: Broileri-pastavuoka, salaattipöytä, vesi/mehu, kahvi/tee 12 €/aikuinen, 6 €/12-vuotiaat ja nuoremmat.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kimmo TurunenToimitusjohtajaKontiolahti Outdoor
Puh:050 5633480Kuvat



Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Karjalassa toimivan Kontiolahti Outdoorin palveluihin kuuluvat
- liikunnalliset tyhy-palvelut ympäri Pohjois-Karjalaa
- Jaama Events -tapahtumasarjan tapahtumat Jaama Winter, Jaama Run ja Jaama MTB
- ohjatut liikunta-aktiviteetit esimerkiksi murtsikkakoulusta liukulumikenkä- ja fatbike-retkiin sekä omakohtaiseen ampumahiihtotutustumiseen
- välinevuokraamo
- leiripalvelut joukkueille ja seuroille sekä välipaloja, kahvilatuotteita ja lounasta tarjoava kahvila-ravintola
-
Kolin kansallispuiston naapurissa sekä suositun Herajärven kierros -retkeilyreitin yhdessä aloitus- ja päätepisteessä sijaitseva, aitta-, teltta- ja caravanmajoitusta, saunapalveluja, välinevuokrausta sekä ohjattuja aktiviteetteja tarjoava Kiviniemen tila.
Kontiolahti Outdoor myös vuokraa Kontiolahden ampumahiihtostadionin tiloja ja palveluja tapahtuma-areenaksi muille tapahtumajärjestäjille.
Kontiolahti Outdoor on osa Kontiolahti Biathlon -perhettä. Sen muodostavat Kontiolahti Outdoorin lisäksi ampumahiihdon maailmancup -tapahtumat sekä urheiluseura Kontiolahden Urheilijat ry.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kontiolahti Outdoor
Kontiolahti Outdoorin toiminta päättyy11.1.2025 08:44:00 EET | Tiedote
Yhtiön pääomistaja Kontiolahden Urheilijat tuottaa jatkossa tapahtumia ja ohjelmapalveluja Kontiolahden ampumahiihtostadionin yhteydessä.
Joulupukki kesälomalla: porot vaihtuvat lampaisiin!4.7.2024 08:41:15 EEST | Tiedote
Kesälomaileva pukki kerää voimia joulusesonkiin saunomalla ja lampaita rapsuttelemalla. Heinäkuussa pukki myös keskeyttää lomansa ja tapaa lapsiperheitä.
Lampaat saapuivat Kiviniemeen – lammaslomat katsovat kesään 202517.6.2024 08:20:40 EEST | Tiedote
Kymmenen lampaan katras on kesätöissä matkailijoiden ja retkeilijöiden ilona Kolin kansallispuiston vieressä heinäkuun loppuun asti.
Imatran Iiro Sairanen kolmanteen voittoonsa Jaama MTB:llä9.6.2024 15:17:41 EEST | Tiedote
Imatran Urheilijoiden Iiro Sairanen vei nimiinsä Jaama MTB:n 68 kilometrin voiton ennen Kainuun Pyöräilijöiden Pekka Rahikaista.
Ronkainen, Horttanainen, Varis ja Hämäläinen voittoon Jaama Runilla8.6.2024 15:54:15 EEST | Tiedote
5 kilometrillä voittivat Aki Myyry ja Annika Piiparinen sekä nuorten sarjoissa Pyykön sisarukset ja Pietu Stenberg.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme