EMMA antoi taidelahjan 50-vuotiaalle Espoolle – Kerttu Horilan julkinen taideteos Espoon Nelli ilahduttaa kaupunkilaisia Toppelundinrannassa

Espoon Toppelundinrannassa siniharmaalla penkillä istuu nyt ihmisen kokoinen veistos, Espoon Nelli, jonka viereen voi mennä istumaan. Kerttu Horilan espoolaisille suunnittelema pronssiveistos ilahduttaa tulevaisuudessa espoolaisia ja Espoossa vierailevia eri puolilla kaupunkia. Espoon Nelli siirtyy vuosittain uuteen paikkaan ja tulee näin osaksi useiden kaupunkilaisten arkea. Veistoksen paikan valinta tapahtuu viestikapulaa siirtämällä. Espoon Nellin seuraavan paikan päättää Espoon nuorisovaltuusto, joka puolestaan saa tehtäväkseen nimetä seuraavaksi sijoituspaikasta päättävän tahon. EMMAn taiteilijalta tilaama veistos tulee myös osaksi museon omaa EMMA-kokoelmaa.
Espoon Nelli on äidillinen ja ystävällinen koiran ja ihmisen yhdistelmä, jolla on koiranpentu kainalossaan. Veistos on osa Kerttu Horilan Eläimellisiä ihmisiä ja inhimillisiä eläimiä -sarjaa, jossa ihmisen ja eläimen piirteet yhdistyvät sadunomaisiksi mielikuvitushamoiksi.
“EMMAssa tehdään aktiivisesti työtä Espoon julkisen taiteen parissa. Espoon Nelli ei ole sidottu yhteen paikkaan, vaan se tuo iloa eri puolille kaupunkia. Teos on perinteinen pronssiveistos, mutta maalattu värikkäästi. Se on vuorovaikutteinen ja helposti lähestyttävä kaikenikäisille.” EMMAn kokoelmista vastaava intendentti Henna Paunu kuvailee.
Kerttu Horila (s. 1946) on kuvanveistäjä, joka on tunnettu erityisesti luonnollisenkokoisista ihmisveistoksistaan julkisessa tilassa. Horilan pääasiallinen materiaali on keramiikka, mutta hän on tehnyt useita julkisia veistoksia myös pronssista. Teosten lähtökohtana taiteilija kertoo olevan ihmisten tarkkailu, niin ihmisten olemusten, eleiden kuin ilmeiden, joka tekee hahmoista hyvinkin inhimillisiä persoonia.
EMMAn julkisen taiteen toiminta tuo merkittävän osan EMMA-kokoelman teoksista kaikkien kaupunkilaisten saavutettaviin ympäri Espoon kaupunkikuvaa. Espoon Nelli on museon lahja 50-vuotiaalle Espoolle ja espoolaisille. Voit myös ikuistaa itsesi Nellin kanssa ja jakaa sen sosiaalisessa mediassa tageilla @emmamuseum ja @espooesbo ja liittyä näin 50-vuotiaan Espoon juhlintaan myös somessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Iris SuomiMarkkinointiviestinnän suunnittelija / Marketing Communications Designer
Puh:+358447601930iris.suomi@emmamuseum.fiKuvat





Linkit
Tietoja julkaisijasta
EMMA – Espoon modernin taiteen museon kokoelma- ja näyttelytoiminta profiloituu kotimaiseen ja kansainväliseen modernismiin, nykytaiteeseen sekä designiin. EMMA sijaitsee Espoon Tapiolassa, professori Aarno Ruusuvuoren suunnittelemassa betoniarkkitehtuuria edustavassa Näyttelykeskus WeeGeessä. Näyttelytilat ovat pinta-alaltaan Suomen suurimmat, ja pelkistetty moderni arkkitehtuuri tukee EMMAn, Saastamoisen säätiön ja Tapio Wirkkala Rut Bryk Säätiön kokoelmien sekä vaihtuvien näyttelyiden kokemuksellista esittämistä. Tervetuloa!
@emmamuseum
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta EMMA – Espoo Museum of Modern Art
INBJUDAN till media: Antti Laitinens Klingande skog samt den nya hängningen av samlingsutställningen Dialoger presenteras tis 23.9. kl 10 på EMMA9.9.2025 15:50:00 EEST | Pressinbjudan
EMMA – Esbo moderna konstmuseum bjuder in medierepresentanter att ta del av höstens nya utställningar. Konstnären Antti Laitinen presenterar sin nya installation Klingande skog, som förvandlar utställningssalen till en multisensorisk skog. Vi presenterar även den nya hängningen av samlingsutställningen Dialoger med över 40 nya verk samt mediarummets visning av Mohamed Bourouissas verk The Genealogy of Violence.
INVITATION for media: Antti Laitinen’s Chiming Forest and the new display of the Dialogues exhibition Tues 23 Sept at 10:00 at EMMA9.9.2025 15:50:00 EEST | Press invitation
EMMA – Espoo Museum of Modern Art warmly invites media representatives to discover its new exhibitions. Artist Antti Laitinen will present his new installation Chiming Forest, which transforms the exhibition space into a multisensory forest. We will also introduce the renewed installation of the Dialogues collection exhibition, featuring over 40 new works, along with the presentation of Mohamed Bourouissa’s work The Genealogy of Violence. The event is held in Finnish, interviews available in English.
KUTSU medialle: Antti Laitisen Helisevä metsä sekä Dialogeja-kokoelmanäyttelyn uusi ripustus ti 23.9. klo 10.00 EMMAssa9.9.2025 15:50:00 EEST | Kutsu
EMMA – Espoon modernin taiteen museo kutsuu median edustajat tutustumaan syksyn uusiin näyttelykokonaisuuksiin. Tilaisuudessa taiteilija Antti Laitinen kertoo uudesta installaatiostaan, joka on muuttanut näyttelytilan moniaistiseksi metsäksi. Samalla julkistamme yli 40 uutta teosta sisältävän Dialogeja-kokoelmanäyttelyn uuden ripustuksen sekä mediatilassa esitettävän Mohamed Bourouissan The Genealogy of Violence -videoteoksen.
EMMA och Saastamoinen stiftelsen välkomnar Shohreh Shakoory till Finland som den första kuratorstipendiaten i ett nytt internationellt program9.9.2025 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Den Berlinbaserade kuratorn och forskaren Shohreh Shakoory har valts ut som den första deltagaren i det nya internationella forskningsprogrammet EMMA–Saastamoinen Curatorial Fellowship, som drivs av EMMA – Esbo moderna konstmuseum och Saastamoinen stiftelsen. Den 15 september inleder Shakoory en sex månader lång arbets- och forskningsperiod som en del av EMMAs tvärprofessionella arbetsgemenskap, med fokus på Saastamoinen stiftelsens konstsamling.
Shohreh Shakoory aloittaa kansainvälisessä EMMA-Saastamoinen Curatorial Fellowship -ohjelmassa9.9.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Berliinissä työskentelevä kuraattori ja tutkija Shohreh Shakoory on valittu ensimmäiseksi osallistujaksi EMMA – Espoon modernin taiteen museon ja Saastamoisen säätiön uuteen kuraattoritutkimusohjelmaan. 15. syyskuuta Shakoory aloittaa puolen vuoden mittaisen työskentely- ja tutkimusjakson EMMAssa, keskittyen Saastamoisen säätiön taidekokoelmaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme