Aluehallintovirasto määrää Pirkanmaan sairaanhoitopiirin huolehtimaan riittävistä resursseista lastenpsykiatrian ja nuorisopsykiatrian osastohoidossa
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on 8.6.2022 määrännyt päätöksellään Pirkanmaan sairaanhoitopiirin noudattamaan terveydenhuoltolain 10 §:n ja mielenterveyslain 4 §:n vaatimuksia siitä, että terveydenhuollon palvelut on alueella järjestettävä sisällöltään ja laajuudeltaan sellaisiksi kuin kuntayhtymän alueen tarve edellyttää.
Aluehallintovirasto on vuodesta 2019 saakka valvonut aluksi hoitoon pääsyn määräaikojen noudattamista Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä ja kesäkuusta 2021 alkaen lastenpsykiatrian ja nuorisopsykiatrian vuodeosastojen tilannetta.
Aluehallintovirasto huomautti ensin puutteista
Aluehallintovirasto on aiemmassa ratkaisussaan antanut Pirkanmaan sairaanhoitopiirille huomautuksen siitä, että sairaanhoitopiirillä tulee olla käytettävissään riittävästi terveydenhuollon ammattihenkilöitä sekä toiminnan edellyttämät, asianmukaiset toimitilat. Aluehallintovirasto on arvioinut, että vuodeosastojen jatkuva ylipaikkatilanne saattaa johtaa potilasturvallisuuden vaarantumiseen sekä vaikuttaa haitallisesti lastenpsykiatristen ja nuorisopsykiatristen potilaiden hoitoon.
Aluehallintovirastoon on ratkaisun jälkeen saapunut useita epäkohtailmoituksia, joiden mukaan vuodeosastoilla potilasturvallisuus vaarantuu päivittäin liian vähäisen hoitajaresurssin, jatkuvan ylipaikkatilanteen sekä kuormituksen vuoksi.
Tarkastuskäynti osoitti tilat riittämättömiksi
Aluehallintovirasto on ilmoitusten vuoksi tehnyt ennalta ilmoittamattoman tarkastuskäynnin TAYSin nuorisopsykiatrian vuodeosastolle ja viikko-osastolle. Tarkastuskäynnillä aluehallintovirasto on todennut, että tilat ovat siistit, uudet ja potilasturvallisuuden näkökulmasta hyvin suunnitellut. Tilat ovat kuitenkin liian pienet osaston potilasmäärään nähden.
Aluehallintovirasto pitää hyvänä, että sairaanhoitopiiri on ryhtynyt toimenpiteisiin osastohoidon tilanteen korjaamiseksi perustamalla syksyllä 2021 uuden kuusipaikkaisen nuorisopsykiatrian viikko-osaston. Tämä on kuitenkin toistaiseksi osoittautunut riittämättömäksi toimenpiteeksi eikä ole poistanut nuorisopsykiatrian viikko-osaston ylikuormitusta.
Aluehallintovirasto on tarkastuskäynnin, saapuneiden epäkohtailmoitusten ja sairaanhoitopiiriltä saatujen selvitysten perusteella todennut, että Pirkanmaan sairaanhoitopiiri ei noudata toiminnassaan terveydenhuoltolain ja mielenterveyslain säädöksiä terveydenhuollon riittävistä voimavaroista. Tiloja ja henkilöstöä on edelleen liian vähän.
Ratkaisu
Aluehallintovirasto toteaa ratkaisussaan, että osastohoidon resurssipuutteiden vuoksi Pirkanmaan sairaanhoitopiirin lastenpsykiatrian ja nuorisopsykiatrian vuodeosastoilla ei toteudu potilaslaissa turvattu potilaan oikeus hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon eikä perustuslaissa turvattuun yksityisyyden suojaan. Aluehallintovirasto viittaa ratkaisussaan myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) vuonna 2016 julkaisemaan oppaaseen sekä eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisuihin.
Aluehallintovirasto katsoo aiheelliseksi antaa Pirkanmaan sairaanhoitopiirille määräyksen, jonka mukaan sairaanhoitopiirin on toiminnassaan noudatettava terveydenhuoltolain ja mielenterveyslain määräyksiä riittävien terveydenhuollon palveluiden järjestämisestä alueellaan. Sairaanhoitopiirillä tulee lisäksi olla käytettävissään riittävästi terveydenhuollon ammattihenkilöitä terveydenhuollon toimeenpanoon kuuluvia tehtäviä varten. Epäkohdat on korjattava 31.12.2022 mennessä.
Lue lisää:
Aluehallintoviraston valvontapäätös: määräys Pirkanmaan sairaanhoitopiirille (pdf)
Lisätietoja:
Aluehallintoylilääkäri Laura Blåfield, 0295 018 587
etunimi.sukunimi@avi.fi
Länsi-ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Puulan, Liekuneen ja Ryökäsveden säännöstelylle määräykset väliaikaisesta poikkeamisesta7.5.2025 12:10:00 EEST | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi Suur-Savon Sähkö Oy:lle määräykset väliaikaisesta poikkeamisesta Puulan, Liekuneen ja Ryökäsveden säännöstelyä ja Kissakosken voimalaitoksella tapahtuvaa juoksutusta koskien.
Perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon kiireettömässä hoitoon pääsyssä puutteita Pohteen alueella7.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella (Pohde) kiireettömän perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon hoitoon pääsy ei ole toteutunut kaikilta osin lainmukaisesti vuonna 2024. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston mukaan asiakkaat eivät ole päässeet hoitoon ns. hoitotakuuajan puitteissa. Aluehallintovirasto jatkaa Pohteen hoitoon pääsyn määräaikojen valvontaa.
Työtapaturmasta vaneritehtaalla päiväsakkoja ja yhteisösakkoa6.5.2025 12:31:44 EEST | Tiedote
Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi 29.4.2025 Metsäliitto Osuuskunnan työturvallisuusrikoksesta 40 000 euron yhteisösakkoon. Lisäksi käräjäoikeus tuomitsi työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta kyseessä olevan tehtaan tuotantopäällikön 25 päiväsakon ja kaksi vuoromestaria 20 päiväsakon ja 25 päiväsakon sakkorangaistuksiin.
Ansökan om återkallande av miljötillståndet för avfallshanteringsanläggningen i Rusko i Tammerfors5.5.2025 14:45:00 EEST | Pressmeddelande
NTM-centralen i Birkaland har den 2 december tagit initiativet att regionförvaltningsverket ska återkalla miljötillståndet för Remeo Refining Oy:s avfallshanteringsanläggning i Rusko i Tammerfors. Parter kan lämna anmärkningar om återkallandet av miljötillståndet. Regionförvaltningsverket har publicerat hörandedokumenten.
Tampereen Ruskon jätteenkäsittelylaitoksen ympäristöluvalle haetaan peruuttamista5.5.2025 14:45:00 EEST | Tiedote
Pirkanmaan ELY-keskus on tehnyt 2. joulukuuta aluehallintovirastolle aloitteen Tampereen Ruskossa sijaitsevan Remeo Refining Oy:n jätteenkäsittelylaitoksen ympäristöluvan peruuttamiseksi. Asianosaiset voivat jättää muistutuksia ympäristöluvan peruuttamisesta. Aluehallintovirasto on julkaissut asiakirjat kuulemista varten.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme