Metsätilakauppojen määrä kasvoi ennätysmäärään – eniten rahaa hankintaan käyttivät instituutiosijoittajat

Metsäkaupoissa vaihtui omistaja noin 120 000 hehtaarilla. Kauppojen keskiarvohinta oli noin 3 400 €/ha. Nousua edelliseen vuoteen verrattuna on noin 12 %. Rahaa ostoihin käytettiin yhteensä noin 350 miljoonaa euroa.
Instituutiosijoittajien osuus metsätilakaupassa jatkaa kasvuaan
Rahastojen osuus metsätilojen hankintaan käytetystä rahamäärästä oli viime vuonna noin 42 %. Maanmittauslaitoksen tilastoinnissa rahastojen osuus ostoon käytetystä rahamäärästä oli ensimmäistä kertaa suurin, kun tarkastellaan edustavia pelkästään metsää sisältäviä yli 10 hehtaarin tilojen kauppoja ostajaryhmittäin.
–Yksityisten henkilöiden osuus kauppojen lukumäärästä on edelleen selvästi suurin. Tämä kertoo kauppojen pinta-alan kera sen, että yksityisten henkilöiden ostamat tilat ovat keskimäärin selvästi pienempiä kuin rahastojen hankkimat tilat, sanoo Maanmittauslaitoksen johtava asiantuntija Esa Ärölä.
Maakunnittaisessa tarkastelussa näkyy, että rahastot hankkivat metsää vilkkaasti aikaisempien vuosien tapaan Pohjois-Savosta, Pohjois-Karjalasta, Kainuusta, Pohjois-Pohjanmaalta ja Lapista. Viime vuonna edellisten joukkoon liittyi myös Keski-Suomi.
Yhtiöiden metsätilojen ostot painottuvat perinteisten metsäteollisuuskeskittymien läheisyyteen: Pohjois-Karjalaan, Pohjois-Pohjanmaalle ja Kaakkois-Suomeen.
Metsätilojen kaupoissa viidenneksessä myyjänä on kuolinpesä
Tarkasteltaessa yli 10 hehtaarin metsätilojen myyntejä kolmen edellisen vuoden ajanjaksolla, noin 90 % kaupoissa myyjänä on ollut yksityinen metsänomistaja. Myynneistä kuolinpesien osuus on noin 20 %.
–Kuolinpesien hivenen suurempi osuus kauppasummasta kuvaa sitä, että myydyt tilat ovat keskimäärin hieman puustoisempia kuin muutoin yksityisten metsänomistajien myymät metsät, Ärölä sanoo.
Lisätietoa
Yhteenvedossa mukana olevat metsätilojen myynnit
- käyttötarkoitus on maa- ja metsätalous
- kokonaisala vähintään yli 10 ha
- metsätalousmaata vähintään 95 prosenttia alasta
- myyntikohde ei ulotu detaljikaavoitetulle alueelle, kuten ranta-asemakaava-alueelle
- myyntikohde ei ole sukulaisten välinen kauppa
- kaupassa ei ole pidätetty määräalaa, eläke- tai muuta oikeutta
Tilastopalvelun tiedot verkossa
Yhteyshenkilöt
Esa ÄröläJohtava asiantuntija
Kiinteistökauppojen tilastotiedot. Kauppahintojen tilastoja voi tutkia taulukkoina kaupan ajankohdan, sijainnin ja kiinteistön käyttötarkoituksen mukaan.
Kuvat

Liitteet
Tietoja julkaisijasta

PL 84 (Opastinsilta 12C)
00521 HELSINKI
029 530 1100 (Vaihde)https://www.maanmittauslaitos.fi/
Teemme maanmittaustoimituksia, ylläpidämme kiinteistöjen ja osakehuoneistojen tietoja, huolehdimme omistusoikeuksien rekisteröinneistä ja kiinnityksistä, tuotamme kartta-aineistoja sekä edistämme paikkatietojen tutkimusta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maanmittauslaitos
Oletko nähnyt droonin lentämässä metsässä tai pellolla? Se voi olla Maanmittauslaitoksen tutkimusdrooni21.10.2025 06:03:00 EEST | Tiedote
Maanmittauslaitoksessa on käynnissä lukuisia drooneihin liittyviä tutkimushankkeita, joissa tuotetaan tietoa muun muassa metsätuholaisten ja metsäpalojen ehkäisemiseksi sekä maatalouden innovaatioihin. Drooneilla tehtävässä kaukokartoituksen tutkimuksessa Suomi edustaa alan kansainvälistä tieteellistä huippua.
Väylävirasto lunastaa maita kahdeltasadalta Valtatie 5 -maantiehankkeen alta7.10.2025 08:21:14 EEST | Tiedote
Leppävirran ja Kuopion välille rakennetaan uusi nelikaistainen maantie vuosina 2026–2028. Tien kohdalla on noin 200 tilaa, joiden alueita Väylävirasto tulee lunastamaan. Maanmittauslaitoksen maanmittausinsinöörin vetämä lunastustoimikunta vastaa lunastuskorvausten määräämisestä Suomessa lunastajan ja maanomistajan välisessä prosessissa, lunastustoimituksessa.
Yksityisteiden muutoksista sopiminen ensiksi naapureiden kanssa säästää aikaa ja kustannuksia3.10.2025 08:07:34 EEST | Tiedote
Kun yksityistiehen halutaan tehdä muutoksia, ensimmäinen askel on sopia asiasta muiden tienkäyttäjien ja maanomistajien kanssa. Maanmittauslaitoksen mukaan se nopeuttaa asian etenemistä ja säästää rahaa.
Ilmakuvaus ja laserkeilaus jatkuu yhteistyössä – KALLIO-ohjelman sopimus allekirjoitettu30.9.2025 09:59:36 EEST | Tiedote
Ilmakuvaaminen ja laserkeilaus yhteiskunnan tarpeisiin jatkuu, kun yksityiskohdista saatiin sovittua syyskuussa. KALLIO-ohjelman sopimus varmistaa kansallisen ilmakuvaus- ja laserkeilausohjelman jatkon ensi vuodesta alkaen. Sopimus kokoaa yhteen keskeiset julkishallinnon toimijat, jotka hyödyntävät koko Suomen kattavaa kartta- ja paikkatietoaineistoa omassa työssään.
Sijainnin voi paikantaa voi myös ilman satelliittisignaalia - tutkimuksessa uusia edistysaskelia23.9.2025 06:03:00 EEST | Tiedote
Satelliittipaikannuksen häiriöistä riippumattomalle paikannukselle on suuri tarve. DI Maija Mäkelän väitöstutkimus esittelee verkottunutta paikannusmenetelmää, joka ei tarvitse lainkaan satelliittisignaalia toimiakseen. Väitöstutkimus on osa Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus FGI:n tutkimushankkeita, joissa kehitetään paikannuksen häiriösietoisuutta ja keinoja suojautua häirinnän vaikutuksilta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme