Perhevapaauudistus saatava työehtosopimuksiin
- Julkinen sektori näytti esimerkkiä, kun uudet perhevapaakirjaukset saatiin ensimmäisenä mukaan valtion sopimukseen, sanoo YTN:n puheenjohtaja Teemu Hankamäki. – Myös yksityiseltä sektorilta löytyy vastaava esimerkki, kun yliopistojen työehtosopimuksessa vanhempainrahakaudella kaikilla vanhemmilla on 32 ensimmäistä arkipäivää palkallisia. Aiemmin toinen vanhempi sai palkallista vanhempainvapaata ainoastaan kuusi päivää, Hankamäki muistuttaa.
YTN:n tavoitteena on saada kirjattua vastaava uudistus kaikkiin työehtosopimuksiin. Se edistää lain toteutumista, työelämän tasa-arvoa sekä nimenomaan perhevapaiden jakautumisen tasaisemmin molempien vanhempien kesken. Asian käsittelyn siirtäminen neuvottelupöydistä työryhmiin oli YTN:lle pettymys.
- Vaikka uudistuksen puolesta liputettiin laajalti työmarkkinakentässä, silti sen toteuttamiseen ei todellista tahtoa tunnu työnantajaliitoilta löytyvän. Julkisuudessa puhutaan kauniisti tasa-arvosta, mutta työnantajien haluttomuus edistää asiaa työehtosopimustasolla antaa ristiriitaisen viestin, huomauttaa Hankamäki. - Työryhmäkirjaukset eivät edellytä työnantajia liikkumaan asiassa, mutta mikään ei sinänsä estäisi heitä sopimasta työryhmissä siten kuin esimerkiksi yliopistojen suhteen on jo sovittu, jos tasa-arvoasiat todella ovat tärkeitä.
Yrityksissä on jo käytössä malleja, joissa vanhempainvapaan palkallisuuden pituutta on kasvatettu ei-synnyttävän vanhemman osalta verrattuna aiempaan viikon isyysvapaaseen.
- Näyttää erikoiselta, jos liittotasolla uudistus ei etene, kun yritystasolla siihen on halukkuutta. Odotamme työryhmiltä tuloksellisuutta asiassa, jotta perhevapaauudistus ei enää ole ratkaistavien asioiden joukossa syksyllä, kun haasteelliseksi ennustetut palkankorotusneuvottelut alkavat, Hankamäki summaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Teemu Hankamäkipuheenjohtaja
Puh:040 7096681teemu.hankamaki@ytn.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Ylemmät toimihenkilöt YTN on yksityisen sektorin neuvottelujärjestö. Vastaamme ylempien toimihenkilöiden sopimustoiminnasta teollisuudessa, palvelualoilla ja järjestöissä. YTN:n jäseninä on 19 akavalaista liittoa, joiden kautta edustamme yli 176 000 asiantuntijaa ja esihenkilöä eri toimialoilla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ylemmät Toimihenkilöt YTN
Tietotekniikan palvelualalle uusi valtakunnallinen työehtosopimus8.4.2025 13:04:26 EEST | Tiedote
YTN, Tietoala ry ja Teknologiateollisuuden työnantajat ry ovat neuvotelleet uuden valtakunnallisen työehtosopimuksen tietotekniikan palvelualalle. Sopimus astuu voimaan tänään tiistaina 8.4.2025.
YTN suunnittelualalle on syntynyt uusi työehtosopimus7.4.2025 15:53:05 EEST | Tiedote
YTN ja Teknologiateollisuuden työnantajat ry ovat hyväksyneet perjantaina saavutetun neuvottelutuloksen suunnittelu- ja konsulttialan ylempien toimihenkilöiden työehtosopimukseksi.
YTN:n neuvottelusuma liikkeelle4.4.2025 16:46:24 EEST | Tiedote
Ylemmät Toimihenkilöt YTN:ssä toivotaan, että neuvottelujärjestön ja Teknologiateollisuuden työnantajat ry:n teknologiateollisuuden ylemmille toimihenkilöille sopima työehtosopimus antaa vauhtia myös muiden sopimusalojen neuvotteluille.
YTN suunnittelu- ja konsulttialalle neuvottelutulos uudesta työehtosopimuksesta4.4.2025 16:36:13 EEST | Tiedote
YTN ja Teknologiateollisuuden työnantajat ry ovat saaneet aikaan neuvottelutuloksen suunnittelualan ylempien toimihenkilöiden uudeksi työehtosopimukseksi. Sopimuksen piirissä on noin 25 000 ylempää toimihenkilöä.
YTN antoi lakkovaroituksen kemianteollisuuteen27.3.2025 13:41:42 EET | Tiedote
Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry antoi lakkovaroituksen kemian alan ylempien toimihenkilöiden työtehtäviin vauhdittaakseen jumiutuneita työehtosopimusneuvotteluja. Kemian alan ylempien toimihenkilöiden työehtosopimus päättyi 31.1.2025, ja neuvotteluja on käyty yli kymmenen kertaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme