Lowell ostaa Fortumin norjalaisen luotonhallintayhtiön Solvencia AS:n
Kauppa sisältää palvelusopimuksen, jonka myötä Lowell ottaa hallinnoitavakseen Fortumin sähkönmyynnin perintäoperaatiot Pohjoismaissa. Yhteistyö käynnistyy lähikuukausien aikana.
Palvelusopimuksen ohella Lowell ostaa Fortumin täysin omistaman norjalaisen luotonhallintayhtiö Solvencia AS:n. Solvencian palveluksessa on 75 henkilöä, jotka siirtyvät Lowellin palvelukseen vanhoina työntekijöinä.
“Olemme hyvin iloisia kumppanuudestamme Fortumin kanssa”, sanoo Lowellin Pohjoismaiden johtaja Johan Agerman. “Panostamme vahvaan suorituskykyyn, erinomaiseen asiakaskokemukseen sekä dataan ja analytiikkaan. Noudatamme myös periaatteitamme alan toimintatapojen ja eettisyyden suunnannäyttäjänä. Uskomme tämän olevan voittava resepti vahvasti kilpaillulla markkinalla.”
Lowellin oman arvion mukaan yhtiöstä tulee sopimuksen myötä sähkösektorin toiseksi suurin luotonhallintayhtiö Suomessa sekä Ruotsissa ja kolmanneksi suurin Norjassa. Lowell on jo aiemmin saavuttanut markkinajohtajuuden rahoituspalvelusektorilla Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa.
Tietoja julkaisijasta
Lowell
Lowell on yksi Euroopan ja Suomen suurimmista luotonhallinnan palveluyhtiöistä, jonka tavoitteena on tehdä luottojen hallinnasta helpompaa kaikille. Yhtiö toimii Iso-Britanniassa, Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä sekä Pohjoismaissa. Pohjoismaat liittyivät osaksi Lowell Groupia vuonna 2018, kun Lowell osti Intrumilta Lindorffin liiketoiminnot Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Virossa sekä Intrum Justitian liiketoiminnan Norjassa. Suomessa Lowell on tarjonnut luotonhallinnan palveluja jo yli 50 vuotta. Lowellin toiminnassa yhdistyvät data-analytiikan osaaminen, kestävä riskienhallinta sekä vastuullinen kuluttajien palveleminen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lowell Suomi Oy
Lowell ottaa käyttöön lisäjoustoja kuluttajien sähkölaskuihin13.12.2022 08:15:00 EET | Tiedote
Lowell mahdollistaa lisäjoustot sähkösaatavien perinnässä. Toimenpiteiden tarkoitus on helpottaa energiakriisin ja inflaation vuoksi haastavaan taloudelliseen tilanteeseen joutuneita.
Lowell: Sote-palveluiden asiakasmaksuja ei tulisi periä maksukyvyttömiltä22.11.2022 08:10:00 EET | Tiedote
Luotonhallintayhtiö Lowell ehdottaa, että maksukyvyttömät henkilöt tulisi vapauttaa julkisista terveydenhuollon maksuista sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain perusteella. Toimenpiteellä voitaisiin hidastaa ylivelkaantumista ja parantaa maksuvaikeuksissa olevien ihmisten tilannetta.
Analyysi: Yritysten talous elpymässä, kuluttajien velkaantuminen syvenee18.11.2021 08:05:00 EET | Tiedote
Suomalaisyritysten velkamäärän kehitys on vihdoin taittumassa ja talous osoittaa selviä tervehtymisen merkkejä. Kuluttajista etenkin nuorilla ja yli 70-vuotiailla on entistä enemmän haasteita maksaa laskunsa ajallaan. Kehitys on nähtävillä selvästi Suomen suurimpiin luotonhallintayrityksiin kuuluvan Lowellin tietokannan perusteella tehdystä Lowell Analyysista.
Pohjoismainen tutkimus: Sosiaalinen media lietsoo naisia ja nuoria kuluttamaan28.10.2021 08:05:00 EEST | Tiedote
Joka neljäs suomalainen kokee somen seurauksena painetta shoppailuun. Tuoreen pohjoismaisen tutkimuksen mukaan erityisesti naiset ja nuoret kokevat somen aiheuttamat ostopaineet voimakkaana.
Pohjoismainen vertailu: Suomalaiset kaikkein valmiimpia korjaamaan talousahdinkoaan20.10.2021 07:00:00 EEST | Tiedote
Koronan aiheuttama kuluttajien talousahdinko on taittumassa. Pohjoismaalaisista suomalaisilla on vahvin halu toimia oman taloutensa turvaamiseksi. Asia käy ilmi Lowellin tuoreesta maksukykybarometrista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme