Suomi ei pärjää parlamenttien avoimuuden vertailussa huippumaille

Sitra vertaili Suomen eduskunnan ja valtioneuvoston lainsäädäntöprosessin avoimuuteen liittyviä digitaalisia palveluita viiden maan kanssa – Brasilian, Chilen, Israelin, Kanadan ja Ranskan. Vertailumaita voi pitää parlamenttien avoimuutta lisäävien työkalujen edelläkävijöinä.
Vaikka Suomi tunnetaan vahvana demokraattisena Pohjoismaana, jossa valtio tukee laajasti kansalaisten osallistumista, selvitys paljastaa kehityskohteita Suomessa ja listaa hyviä esimerkkejä, joista ottaa mallia.
”Suomessa valtioneuvoston avoimuus ja osallistavuus on kansainvälisesti erinomaisella tasolla, mutta eduskunnassa lait jauhavat kansalaisille läpinäkymättömässä myllyssä”, kiteyttää selvityksen Sitran toimeksiannosta toteuttanut väitöskirjatutkija Ville Aula London School of Economics and Political Sciencesta.
Tarkastelluissa verrokkimaissa tilanne on toisin päin: tietoa ei välttämättä heru hallituksen ja ministeriöiden valmistelusta, mutta parlamenttien käsittelyssä ei yksikään käänne jää kansalaisilta pimentoon.
Esimerkiksi Ranskasta ja Kanadasta löytyvät palvelut, joilla kaikki parlamentin työ avautuu kansalaiselle yhdestä näkymästä. Lakiehdotuksista on kirjoitettu lyhyet selkokieliset tiivistelmät ja niiden matkaa voi seurata jokainen muutosehdotus ja puheenvuoro huomioiden. Brasiliassa kansalaisille on rakennettu erillinen osallistumisportaali, josta voi lukea päivityksiä parlamentin työstä, keskustella laeista, kirjoittaa edustajille ja lähettää lausuntoja valiokuntien kuulemisiin.
Näihin verrokkeihin nähden Suomen eduskunta on varsin suljettu. Tietoa on saatavilla, mutta sen löytäminen ei ole vaivatonta. Eduskunnan internet-sivuille ei ole rakennettu kansalaisille suunnattuja osallistumistyökaluja. Myös valiokuntien työskentely on verrokkimaista poiketen täysin suljettua.
Suomen ilonaiheena valtioneuvoston avoimuus
Suomi on kuitenkin kansainvälinen edelläkävijä valtioneuvoston, eli hallituksen ja ministeriöiden avoimuudessa. Suomessa valtaosaa valtioneuvoston hankkeista voi järjestelmällisesti seurata hankeikkuna-palvelun avulla.
Selvityksessä löydettiin lisäksi haaste, jota vertailumaista yksikään ei ole ratkaissut: Valtioneuvostojen ja parlamenttien avoimuutta lisäävät verkkopalvelut eivät ole linkitetty toisiinsa. Sekä kansanedustajien että kansalaisten kannalta olisi hyödyllistä, että tieto liikkuisi paremmin valtioneuvoston ja eduskunnan välillä. Pisimmälle tätä haastetta on ratkaistu EU:n osallistumispalveluissa.
”Mikäli Suomi saattaisi eduskunnan avoimuutta lisäävät työkalut kuntoon ja ratkaisisi eduskunnan ja valtioneuvoston välisen tiedonvaihdon katvealueet, voisimme olla päätöksenteon avoimuuden ja osallistumismahdollisuuksien kansainvälinen edelläkävijä”, sanoo Sitran johtava asiantuntija Lea Konttinen.
Yhtenäiset ja linkitetyt tietojärjestelmät mahdollistavat vaivattoman osallistumisen
Selvityksen mukaan parhaat parlamenttien avoimuutta lisäävät työkalut perustuvat yhtenäisille koko parlamentin lävistäville tietojärjestelmille ja linkitetyille tietoaineistoille. Hyville työkaluille ei siten ole ohituskaistaa, vaan niiden edellytyksenä ovat kehittyneet tietojärjestelmät.
Selvityksen tulokset korostavat erityisesti sisäisen linkityksen tärkeyttä. Kun tietojärjestelmien ja prosessien eri osat ovat keskenään linkitettyjä, on uusien työkalujen ja toiminnallisuuksien rakentaminen helppoa.
”Lainsäädäntöprosessin läpinäkyvyys ja kansalaisten osallistuminen ovat kansanvallan lähtökohtia. Kehittämällä ja ottamalla käyttöön nykyaikaisia digitalisaation mahdollistamia työkaluja eduskunta ja valtioneuvosto voivat edistää kansalaisten osallistumista ja luottamusta päätöksentekoon,” sanoo Sitran Demokratia ja osallisuus -teeman johtaja Veera Heinonen.
Sitran Demokratia ja osallisuus -teema etsii ratkaisuja yhteiskunnallisen osallisuuden ja luottamuksen vahvistamiseksi sekä uusien teknologioiden hyödyntämiseksi. Työpaperi Kansalaisen osallistamisen välineitä maailmalta – Kansainvälinen vertailu lainsäädäntöprosessin läpinäkyvyyttä ja osallistamista lisäävistä digitaalisista palveluista tiivistää selvityksen tulokset. Selvitys on osa Sitran Uudistuva päätöksenteko -projektia, jonka tavoitteena on vahvistaa edustuksellisen demokratian uudistumiskykyä, päätöksentekoprosessien läpinäkyvyyttä ja kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lea Konttinen, johtava asiantuntija, Demokratia ja osallisuus -teema, Sitra, puh. 0294 618 298, email: lea.konttinen@sitra.fi
Ville Aula, väitöskirjatutkija, London School of Economics and Political Science, puh. 0400 200 848, email: v.v.aula@lse.ac.uk
Ilari Lovio, asiantuntija, Viestintä ja yhteistyösuhteet, Sitra, puh. 050 364 8136, email: ilari.lovio@sitra.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Sitra on aktiivinen tulevaisuudentekijä, joka tutkii, selvittää ja ottaa kumppanit eri sektoreilta mukaan ennakkoluulottomiin kokeiluihin ja uudistuksiin. Tulevaisuustyön tähtäimessä on Suomi, joka menestyy kestävän hyvinvoinnin edelläkävijänä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sitra
Sitra stöder med 50 miljoner euro förbättringen av produktiviteten inom den offentliga sektorn och riktar sina placeringar mot tillväxt i inhemska företag25.11.2025 18:46:49 EET | Pressmeddelande
Målet är att påskynda betydande produktivitetsfördelar inom den offentliga sektorn genom att utnyttja data och artificiell intelligens och därigenom skapa tillväxt även för företag som utvecklar lösningar. Sitra har också fattat ett strategiskt beslut om att rikta sina placeringar till inhemska tillväxtföretag.
Sitra tukee 50 miljoonalla julkisen sektorin tuottavuuden parantamista ja suuntaa sijoituksiaan kotimaisten yritysten kasvuun25.11.2025 18:46:49 EET | Tiedote
Tavoitteena on vauhdittaa julkisella sektorilla merkittäviä tuottavuushyötyjä dataa ja tekoälyä hyödyntämällä, ja tätä kautta luoda kasvua myös ratkaisuja kehittäville yrityksille. Sitra on tehnyt myös strategisen päätöksen kohdentaa sijoituksiaan kotimaisiin kasvuyrityksiin.
Sitra supports the improvement of the productivity of the public sector with EUR 50 million and directs its investments towards the growth of Finnish companies25.11.2025 18:46:49 EET | Press release
The aim is to accelerate significant productivity gains in the public sector by utilising data and artificial intelligence, and thereby also create growth for companies developing solutions. Sitra has also made a strategic decision to allocate its investments to Finnish growth companies.
Ungdomars försvagade framtidstro utmanar hela Finlands utveckling31.10.2025 01:00:00 EET | Pressmeddelande
Sitras nya framsynsrapport granskar ungas sviktande framtidstro och ställer frågan: Vad väntar samhället om unga slutar tro på framtiden? Enligt rapporten kan effekterna vara betydande, och därför måste åtgärder vidtas omedelbart.
Nuorten mureneva tulevaisuususko haastaa koko Suomen kehityksen31.10.2025 01:00:00 EET | Tiedote
Sitran uusi ennakointikatsaus tarkastelee nuorten heikentynyttä tulevaisuususkoa ja kysyy: Mikä odottaa yhteiskuntaa, jos nuoret lakkaavat luottamasta tulevaan? Katsauksen mukaan vaikutukset voivat olla merkittäviä, joten tekoja on tehtävä viipymättä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
