Making Movies hankki elokuvaoption Ville Hytösen Johannes-Andreas-romaaniin

Johannes-Andreas Hanni oli modernin ajan Viron ainoa tunnettu sarjamurhaaja. Hän kasvoi väkivaltaisessa baptistiperheessä ja eli Neuvostoliitossa koko elämänsä. Hän tappoi ainakin kolme ihmistä ja lisäksi yritti tappaa kaksi, joista toinen oli hänen vaimonsa. Jäätyään kiinni vuonna 1982 Johannes-Andreas teki itsemurhan tutkintavankeudessa, ja hänen vaimonsa tuomittiin vankilaan kymmeneksi vuodeksi osallisuudesta miehensä rikoksiin.
Viron suurin kustantamo Tänapäev osti oikeudet Hytösen romaaniin jo ennen sen julkaisua. Nyt helsinkiläinen tuotantoyhtiö Making Movies on ostanut elokuvaoption Johannes-Andreaksen tarinaan. Yhtiö on tuottanut 15 näytelmäelokuvaa, mm. Rakkaani merikapteeni, Hevi reissu, Tyttö nimeltä Varpu ja Miekkailija sekä kymmeniä dokumenttielokuvia.
– Johannes Andreas saattaa olla ulkoisesti rikostarina, mutta se on myös tarina Neuvosto-Virosta Brezhnevin ajan synkeimpinä vuosina, sukupolvien yli kulkevasta manipulaatiosta ja naisesta, joka ymmärtää elävänsä narsistin kanssa, sanoo tuottaja Kaarle Aho Making Movies Oy:stä.
– Tämän tarinan murhat ja väkivalta eivät meitä sinänsä kiinnosta, vaan se mikä niitä ympäröi: paradoksaalinen yhdistelmä alistavaa kommunismia ja tukahduttavaa uskonnollisuutta. Se, kuinka nainen alkaa pikkuhiljaa ymmärtää rakastamansa miehen todellisen luonteen samaan aikaan, kun tajuaa minkälaisessa maailmassa on kasvanut. Tarinassa on paljon enemmän kierrettä ja kerroksia kuin yksioikoisissa pahuuden kuvauksissa.
Ville Hytönen (s. 1982) on Virossa asuva, lukuisilla kirjallisuuspalkintoehdokkuuksilla huomioitu kirjailija. Hytösen tuotanto pitää sisällään romaaneja, lyriikkaa, tietokirjallisuutta, lastenkirjoja ja radioteoksia. Johannes-Andreas on hänen neljäs romaaninsa.
Lisätiedot, Making Movies: Kaarle Aho, kaarle.aho@mamo.fi, p. 040-725 3936.
Lisätiedot kirjasta ja kirjailijahaastattelut: Jenni Heiti, jenni.heiti@like.fi, p. 044-358 5060.
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Like Kustannus
Tommi Liimatan perusteellinen, kiitetty ja ylistetty muistelmasarja jatkuu – Manse, Södikan kausi sukeltaa syvälle 2000-luvun Suomen musiikkimaailmaan ja kirjallisiin piireihin16.7.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Armottoman rehellinen teos kertoo, kuinka Absoluuttisen Nollapisteen laulajana tunnetusta Tommi Liimatasta tulee julkaiseva kirjailija.
Marko Annalan neljäs romaani Ylva syntyi vuorovaikutuksessa kolmen taiteilijan välillä – "Tätä oli todella mukava tehdä!"23.6.2025 11:57:32 EEST | Tiedote
Marko Annalan elokuussa julkaistava romaani Ylva kuvaa kipeän kauniisti elämän ja kuoleman kysymyksiä, taiteen voimaa ja ihmisen suhdetta luontoon ja itseensä. Maagisen realismin sävyttämä, näyttävästi kuvitettu teos vie lukijansa 1980-luvun lopun Norjaan eikä pelkää katsoa pimeyttä silmiin.
Suosikkinäyttelijä Gillian Andersonin käänteentekevä teos paljastaa, mitä naiset ajattelevat kun heillä on vapaus kertoa fantasiansa täysin anonyymisti14.5.2025 08:22:00 EEST | Tiedote
Minulla on salaisuus, jota en ole koskaan kertonut kenellekään: jos minut näkee kävelemässä kadulla, istumassa metrossa tai kaupassa ruokaostoksilla, on hyvin todennäköistä, että rakentelen juuri päässäni yksityiskohtaista, kiimaista seksifantasiaa.
Liken vahva kirjasyksy kokoaa yhteen rock-legendojen salaisuudet, tietokirjallisuuden kirkkaat äänet ja kaunon sykähdyttävät tarinat29.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Liken kesän ja syksyn 2025 kirjalistalta löytyy erinomaista kirjallisuutta ja upeita tähtinimiä, kuten Sara Al Husaini, Marko Annala, Tommi Liimatta, Meri Mort, Aki Ollikainen, Antti Reini, Children of Bodom, HIM, Eppu Normaali, Ozzy Osbourne, Karin Slaughter ja Mattias Edvardsson.
Ettekö te v*ttu tajua on toisenlainen bisneskirja yritysjohtajasta, jonka bisnesidoli on Minna Canth28.4.2025 14:39:38 EEST | Tiedote
Ettekö te v*ttu tajua on Jose Riikosen kynästä syntynyt ärhäkkä henkilökuva Finlaysonin Jukka Kurttilasta. Se on paremman maailman puolustuspuhe joka julistaa, että vastuun siirtämisen aika on ohi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme