Tiekartassa toimet Saaristomeren maatalouskuormituksen poistamiseksi Itämeren kuormittajalistalta

Ympäristöministeriö, Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus sekä maa- ja metsätalousministeriö
Hallitus päätti puoliväliriihessä vuonna 2021 Saaristomeri-ohjelmasta. Ohjelman ensimmäinen tavoite oli laatia tiekartta kustannustehokkaista ja konkreettisista toimista kuormituksen vähentämiseksi. Saaristomeren alueen maatalouden kuormitus on Suomen ainoa kohde Itämeren suojelukomission (HELCOM) pahimpien kuormittajien listalla (hot spot -lista).
Tiekarttaan on koottu kymmenen toimea. Tehokkaimmin maatalouden ravinnekuormitusta voidaan vähentää
- parantamalla peltojen ojituksia ja maaperän kasvuolosuhteita
- lisäämällä maanparannusaineiden (kipsi, rakennekalkki, puukuidut) käyttöä,
- edistämällä lannan kuljetusta alueelta pois ja
- lisäämällä peltojen kasvipeitteisyyttä.
Tiekartan keinoilla voidaan vähentää Saaristomeren ravinnekuormaa jopa 100 000 - 150 000 kiloa vuosittain. Toimien toteuttaminen maksaa vähintään 18 miljoonaa euroa vuodessa, joten kustannukset ovat yhteensä noin 100 miljoonaa euroa vuoteen 2027 mennessä. Toimet rahoitettaisiin osin kansallisin varoin, kuten Vesiensuojelun tehostamisohjelmasta, ja EU:n rahoitusohjelmilla.
Monet tiekartassa ehdotetut perustuvat maanviljelijöiden ja alueella toimivien yhdistysten vapaaehtoisuuteen, joten heidän aktiivisuutensa rahoituksen hakemisessa on ratkaiseva.
”Saaristomeren tila on haastava mutta ei suinkaan toivoton. Tiekartta on tärkeä askel meren tilan parantamiseksi. Nyt keskeisillä toimijoilla on yhteinen tavoite ja tiekartassa sovitut konkreettiset toimet”, ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo sanoo.
”Hyödyt meren tilan parantamisesta ovat monin verroin kustannuksia suuremmat. Saaristomeren hyvä tila edistää alueen elinvoimaisuutta, lisää virkistysmahdollisuuksia ja turvaa luonnon monimuotoisuutta”, ministeri Ohisalo sanoo.
”Kun parannamme Saaristomeren tilaa, on tärkeää, että pidämme samanaikaisesti huolta maatalouden taloudellisesta kestävyydestä. Konkreettinen kuormituksen vähentäminen tehdään käytännön työssä maatiloilla. Pidän tärkeänä, että voimme tukea maanviljelijöiden tehokkaita toimia, joilla parannetaan peltojen kasvuolosuhteita ja vähennetään Itämeren ravinnekuormitusta”, maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen toteaa.
Saaristomeren tiekartta laadittiin yhteistyössä ympäristöministeriön, maa- ja metsätalousministeriön, Luonnonvarakeskuksen, Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen sekä Maataloustuottajain Keskusliiton kanssa.
Lisätietoja
Ympäristöministeriö:
Ohjelmapäällikkö Antton Keto,
antton.keto@gov.fi, p. 0295 250 148
Maa- ja metsätalousministeriö:
Erityisasiantuntija Sanna Tikander,
sanna.tikander@gov.fi, p. 0295 162 178
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus:
Projektipäällikkö Elina Laurila,
elina.laurila@ely-keskus.fi, p. 050 312 8577
ELY-keskus: Visualisoitu versio Saaristomeren tiekartasta
ELY-keskus: Saaristomeren hot spot -tiekarttahanke
ELY-keskus: Saaristomeriohjelma. Maatalouden vesiensuojelun tiekartta -raportti
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Kevyelle liikenteelle uusi väylä Viitostielle Kontiomäen eteläpuolelle Paltamoon – vuorovaikutustilaisuus Kontiomäellä 20.11.2025 (Kainuu)13.11.2025 09:04:58 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on aloittanut liikennejärjestelmästä ja maanteistä säädetyn lain mukaisen tiesuunnitelman laatimisen valtatielle 5 Paltamoon. Suunnitelmaa laaditaan yhteistyössä Paltamon kunnan kanssa.
Pohjoismaiden ja Baltian maiden viranomaiset jakavat tietoa verkkokauppiaille tuottajavastuusta12.11.2025 09:58:01 EET | Tiedote
Moni ulkomainen verkkokauppias ei tunne lakisääteistä tuottajavastuuvelvollisuuttaan. Pohjoismaiden ja Baltian maiden tuottajavastuuviranomaiset ovat avanneet yhteistyössä verkkosivun ja järjestävät webinaarin auttaakseen yrityksiä hoitamaan velvollisuutensa.
Kesäkauden tienkäyttäjätyytyväisyystutkimus Itä-Suomessa: yksityishenkilöiden tyytyväisyys maantieverkkoon kasvussa (Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala, Etelä-Savo)11.11.2025 09:20:58 EET | Tiedote
Tienkäyttäjien kyselytutkimuksen mukaan yksityishenkilöiden tyytyväisyys Itä-Suomen maantieverkkoon kesäkaudella on kasvanut viime vuosina. Sen sijaan ammattiautoilijoiden kokonaistyytyväisyydessä oli laskua edellisvuosista.
Tienkäyttäjien tyytyväisyys parantunut Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maanteillä7.11.2025 12:04:52 EET | Tiedote
Kesän 2025 tienkäyttäjätyytyväisyystutkimus osoittaa, että Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella maanteiden kuntoon ollaan aiempaa tyytyväisempiä. Tulokset ovat parantuneet edellisestä kesästä. Merkittävänä tyytyväisyyteen vaikuttaneena tekijänä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus näkee hallituksen myöntämän korjausvelkarahoituksen, joka on mahdollistanut runsaammat päällystykset jo toista vuotta peräkkäin.
Tiikkajansalmen siltatyömaa jää talvitauolle (Kainuu)6.11.2025 13:24:18 EET | Tiedote
Maantiellä 891 Hyrynsalmella sijaitsevalle Tiikkajansalmen sillalle tehdään laaja peruskorjaus ja tämän vuoden työt on saatu valmiiksi. Sillan kansirakenne sekä vesieristeet on kunnostettu ja samalla uusittiin tiekaiteet sekä päällysteet. Ensi vuonna liikennehaitta työmaan kohdalla on pienempi, koska korjaustöitä tehdään enimmäkseen sillan alapuolisiin rakenteisiin. Kesällä 2026 korjataan mm. sillan välituet sekä hiekkapuhalletaan ja maalataan kaikki teräsrakenteet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

