Nuorten naisten uupumus ja näköalattomuus kuuluvat Kriisipuhelimessa
MIELI ry:n Kriisipuhelimeen on alkuvuoden aikana soittanut entistä enemmän nuoria naisia. Naisia kuormittavat mm. paineet opinnoissa, kasaantuneet huolet ja uupumus. Mielenterveysperusteisten syiden vuoksi hoitoon pääseminen on myös hankalaa, ja esimerkiksi itsetuhoiselle voidaan tarjota aikaa usean kuukauden päähän. Kriisipuhelimesta haetaan keskusteluapua ja oikea-aikaista kuuntelijaa, heti eikä jonotusajan jälkeen.
- Kun Kriisipuhelimeen soittaa nuori nainen, hänellä on usein kasaantuneita huolia monesta eri asiasta. Monet soittajat kokevat näköalattomuutta ja tuntevat, että mikään ei muutu paremmaksi. Kun Kriisipuhelimen päivystäjä vastaa, monet ovat helpottuneita, että joku on häntä varten ja kuuntelee, kertoo Kriisipuhelimen päällikkö Susanna Winter MIELI ry:stä.
Alle 30-vuotiaiden naisten yleisimmät Kriisipuhelimeen soittamisen syyt ovat: paha olo, ihmissuhdeongelmat ja itsetuhoisuus. Akuutisti itsetuhoisia oli nuorten naisten ryhmästä reilu 2 prosenttia.
Alkuvuonna soittoja enemmän kuin koskaan
Alkuvuoden 2022 aikana soittoja Kriisipuhelimeen on tullut enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Puheluita tulee keskimäärin 32 000 kuukaudessa, mikä on 40 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Vuoden 2022 huhtikuu oli Kriisipuhelimen historian kiireisin kuukausi: soittoja kertyi lähes 34 000. Kolmoiskriisi eli ilmastokriisi, pandemia ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa kuormittavat ihmisiä. Venäjän hyökkäys Ukrainaan näkyi erityisesti helmi-maaliskuun soitoissa. Kesää kohti näiden aiheiden määrä on laskenut.
- Oikeaan aikaan saatu apu on todella tärkeä asia varsinkin nyt kesäloma-aikaan. Läpi kesän auki olevat Tukinet ja Sekasin-chat sekä Kriisipuhelin vastaavat silloinkin, kun monet julkiset palvelut ovat tauolla. Heinäkuu on perinteisesti ollut Kriisipuhelimessa ruuhka-aikaa, joten varaudumme taas kiireiseen kesään, kiteyttää Winter.
MIELI ry on avaamassa syksyllä kriisipuhelimen myös ukrainan- ja venäjän kielillä. Molemmilla kielillä löytyy nyt jo tietoa verkkosivuilta.
Kriisipuhelin, Tukinet ja Sekasin-chat vastaavat läpi kesän.
Kriisipuhelin päivystää:
- suomeksi 09 2525 0111, auki 24/7
- ruotsiksi 09 2525 0112
- arabiaksi ja englanniksi 09 2525 0113.
Lisäksi tukea tarjoavat läpi kesän myös Tukinetissä Mieli-tukisuhteet, Solmussa-chat ja Sekasin-chat.
Lisätietoja ja aukioloajat mieli.fi/kriisipuhelin
Ukrainankieliset verkkosivut löytyvät osoitteesta mieli.fi/uk/.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Susanna Winter,Kriisipuhelintoiminnan päällikkö, 040 587 5197, susanna.winter@mieli.fi, 23.6. asti (Krisipuhelin yleisesti, soittojen määrät, teemat jne.)
Tuija Suominen, kriisityöntekijä, soittopyynnöt 044 727 3714 tai tuija.suominen@ssmts.fi 24.-26.6. klo 16-20.30 (Juhannuksen ajan toteutunut tilanne Kriisipuhelimessa)
Susanna WinterKriisipuhelintoiminnan päällikköMIELI rf
Puh:040 587 5197Tietoja julkaisijasta
MIELI Suomen Mielenterveys ry tekee työtä mielenterveyden edistämiseksi ja ongelmien ehkäisemiseksi. MIELI ry puolustaa kaikkien yhtäläistä oikeutta hyvään mielenterveyteen. Järjestö koordinoi valtakunnallisen kriisikeskusverkoston toimintaa sekä edistää lasten, nuorten, työikäisten ja ikääntyneiden mielenterveyttä ja mielen hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta MIELI Suomen Mielenterveys ry
Dom som riskerar begå självmord får inte tillräcklig vård4.9.2023 03:00:00 EEST | Tiedote
Dom som kontaktar MIELI rf tar kontakt om allt allvarligare situationer och det är allt vanligare att den som svarar måste ringa 112. Antalet självmord har minskat med hälften sedan den ekonomiska depressionen på 1990-talet, men fortfarande har Finland de högsta självmordssiffrorna i Norden, ungefär 750 per år.
Itsemurhavaarassa olevat eivät saa riittävää hoitoa4.9.2023 03:00:00 EEST | Tiedote
MIELI ry:n yhteydenottajien tilanteet ovat aiempaa vakavampia, ja päivystävät soittavat 112:seen yhä useammin. Itsemurhien määrä on puolittunut 1990-luvun lama-aikojen jälkeen, mutta edelleen Suomen noin 750 itsemurhakuolemaa vuodessa on Pohjoismaiden korkein luku.
Satu Raappana johtamaan nuorten mielenterveystyötä MIELI ry:ssä2.9.2023 00:00:00 EEST | Tiedote
Nuorten mielenterveyden häiriöt ovat lisääntyneet noin neljänneksellä koronapandemian jälkeen. Pandemia iski erityisesti nuorten ja nuorten aikuisten hyvinvointiin. MIELI ry vahvistaa omassa työssään nuorten mielenterveystyötä kokoamalla yhteen talon asiantuntemusta ja suuntaamalla sitä strategisesti.
Rasisminvastaisen tiedonannon merkitys selviää käytännön teoissa1.9.2023 14:20:55 EEST | Tiedote
Pitkittynyt rasismikeskustelu ja epäselvä irtisanoutuminen rasismista on kuormittanut kohtuuttomasti monien kansalaisten mielenterveyttä ja turvallisuudentunnetta. Tiedonanto sisältää tarpeellisia kirjauksia, mutta resursoinnin puute herättää huolen niiden toteutumisesta.
MIELI rf:s kristelefon fick rekordmånga kontaktförsök pga. avbrott i mentalvårdstjänsterna22.8.2023 00:00:00 EEST | Tiedote
Många mentalvårds- och socialtjänster håller paus över sommaren, men människors behov av hjälp fortsätter också i semestertider. Serviceavbrottet syns klart i MIELI rf:s kristelefon, som fick rekordmånga uppringningar i sommar, över 70 450 stycken.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme