Vihreiden Saara Hyrkkö: Suostumukseen perustuva seksuaalirikoslaki on iso ajattelutavan muutos, joka jokaisen tässä yhteiskunnassa tulee ymmärtää

- Tämä on iso ajattelutavan muutos, joka jokaisen tässä yhteiskunnassa tulee ymmärtää. Tähän asti seksuaaliväkivallan rangaistavuudessa merkitsevää on ollut se, onko tekijä käyttänyt väkivaltaa ja onko uhri vastustellut. Jatkossa tutkitaan, onko uhrilla ollut aidosti mahdollisuus päättää, haluaako hän osallistua seksuaaliseen tekoon vai ei, Hyrkkö avaa.
Lakiuudistuksen myötä seksuaalirikosten rangaistuksia ankaroitetaan kautta linjan ja erityisesti lapsiin kohdistuvien tekojen rangaistukset kovenevat tuntuvasti. Lapsiin kohdistuva seksuaalirikollisuus myös erotetaan selkeästi aikuisiin kohdistuvista teoista.
- Uusi laki suojelee lasten koskemattomuutta aiempaa vahvemmin. Lasten kohdalla tehdään selväksi, että uhri ei ole voinut olla mukana vapaaehtoisesti. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että saman ikäluokan nuorten välillä tapahtuvat, molempien osapuolten suostumukseen perustuvat seksikokemukset olisivat laittomia.
Valiokunnan mietinnössä kiinnitetään huomiota siihen, että lakimuutos edellyttää viestintää ja koulutusta. Valiokunta ehdottaa, että eduskunta hyväksyisi lain yhteydessä ponnen, jolla edellytettäisiin huolehtimaan uuden lain asianmukaisesta huomioimisesta seksuaalikasvatuksessa ja viranomaisten riittävästä osaamisesta.
- On välttämätöntä varmistaa, että poliisilla, syyttäjillä, tuomioistuimilla ja muillakin viranomaisilla on riittävä osaaminen uuden lain soveltamiseen. Uhrien kokemukset esimerkiksi poliisin suhtautumisesta seksuaaliväkivaltaan ovat valitettavasti vaihtelevia. Poliisilta on voitava odottaa erityisosaamista uhrien kohtaamiseen ja haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten asioiden hoitamiseen. Vain näin voimme varmistaa, että uhrit uskaltavat hakea apua ja oikeutta, Hyrkkö korostaa.
Seuraavaksi valiokunnan mietintö menee eduskunnan täysistunnon käsittelyyn (todennäköisesti viikolla 25). Uuden lain on määrä tulla voimaan vuodenvaihteessa.
Saara Hyrkkö on vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Uudenmaan vaalipiiristä. Hyrkkö on ulkoasiainvaliokunnan ja lakivaliokunnan jäsen sekä Eduskunnan seksuaalioikeudet ja kehitys -ryhmän puheenjohtaja.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Liisa KontunenViestintäsuunnittelija
Vihreiden viestintä
Saara HyrkköVihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
Puh:+358 9 432 3021Puh:040 719 7604saara.hyrkko@eduskunta.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta

Mannerheimintie 15b A, 4 krs
00260 Helsinki
09 5860 4160, viestinta@vihreat.fihttps://www.vihreat.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Hyrkkö: Suomen ulkopolitiikka ei voi jäädä KD:n panttivangiksi — tarvittaessa eduskunnan on ratkaistava Suomen Palestiina-kanta1.8.2025 14:15:33 EEST | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja eduskunnan Palestiina-ystävyysryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö vaatii pääministeri Petteri Orpoa ryhdistäytymään. Hyrkkö kommentoi asiaa Orpon tiedotustilaisuuden jälkeen.
Vihreiden Virta painostaa hallitusta Palestiina-kysymyksessä: Saathan hallituksesi historian oikealle puolelle pääministeri Orpo?31.7.2025 17:02:44 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kiittää presidentti Alexander Stubbia suoraselkäisyydestä Palestiina-kysymyksessä ja lisää painetta pääministeri Petteri Orpon suuntaan.
Vihreiden Krista Mikkonen kritisoi Metsä Groupia: Saimaan mittava täyttö kansallismaisemassamme on järjetön suunnitelma31.7.2025 15:53:19 EEST | Tiedote
Vihreiden joensuulainen kansanedustaja ja entinen ympäristöministeri Krista Mikkonen on järkyttynyt Punkaharjun Metsä Woodin suunnitelmasta, jossa sallittaisiin mittava Saimaan täyttö kansallismaisemassamme Natura-alueen kupeessa saimaannorpan levinneisyysalueella. Metsä Wood kuuluu metsäteollisuusyritys Metsä Groupiin.
Vihreiden Saara Hyrkkö: Leikkauslistojen vertailu paljastaa puolueiden todelliset karvat28.7.2025 17:28:54 EEST | Tiedote
Vihreät jakaa keskustan ja SDP:n huolen Orpon hallituksen politiikasta, joka uhkaa johtaa ennätysvelkaantumiseen. Eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Saara Hyrkön mielestä keskustelu on kuitenkin ajautunut väärille raiteille.
Vihreiden Virta: Ranska tunnustaa Palestiinan – joko Suomen hallituksen mielestä on ”oikea aika”, vai seisooko Suomi yhä hallituskriisin pelossa väärällä puolella historiaa?25.7.2025 11:19:56 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtajan Sofia Virran mukaan nyt on pääministeri Orpon korkea aika ryhtyä toimiin Gazan kärsimyksen lopettamiseksi tai myöntää suomalaisille suoraan miksi Suomi seisoo historian väärällä puolella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme