Yrittäjägallup: Käänne työvoiman saannissa, vaikeudet löytää osaavaa työvoimaa ovat vähentyneet

– Arvelen muutoksen johtuvan työllisyystilanteen parantumisesta ja siitä, että uuden työvoiman tarve voi olla suhdanteen heikkenemisen vuoksi vähenemässä. Moni yritys on myös jo löytänyt tarvitsemaansa työvoimaa, Pentikäinen sanoo.
Edelleen silti joka neljäs yritys kertoo, että osaavan työvoiman puute on yrityksen kasvun este. Tämäkin osuus on laskenut viime syksystä. Eniten työvoimapula leikkaa kasvua Pohjois- ja Itä-Suomessa.
– Yritykset odottavat uudelta hallitukselta sääntelymuutoksia: palkan sivukuluja pitäisi alentaa, paikallista sopimista lisätä, henkilöperusteista irtisanomista ja määräaikaisia työsopimuksia helpottaa, takaisinottovelvoite poistaa ja sairausajan palkanmaksun velvoitetta lyhentää, Pentikäinen listaa.
Sivukuluongelma korostuu pienillä työnantajilla.
– Siksi on tärkeää, että erityisesti eläkemaksuihin kiinnitetään huomiota. Se vaatii eläkejärjestelmän tehostamista ja sijoitustoiminnan riskinottomahdollisuuksien lisäämistä.
– Paikallisen sopimisen tarve korostuu isommilla yrityksillä. Yritykset myös tekevät myös paljon omia toimia työvoimapulan helpottamiseksi. Ne tarjoavat harjoittelupaikkoja, lisäävät oppilaitosyhteistyötä, käyttävät vuokratyövoimaa, nostavat palkkoja, panostavat yrityksen brändiin ja kehittävät johtamista sekä tulospalkkiojärjestelmiä.
Lisäksi monipaikkatyön tarjoaminen on noussut aiempaa tärkeämmäksi keinoksi helpottaa yrityksen työvoimapulaa.
Yrittäjien 10 kohdan työllisyysohjelma
1. Sivukulujen, erityisesti eläkemaksujen, alentaminen.
2. Paikallisen sopimisen lisääminen.
3. Henkilöperusteisen irtisanomisen helpottaminen.
4. Määräaikaisten työsopimusten helpottaminen.
5. Takaisinottovelvollisuuden poistaminen.
6. Sairausajan palkanmaksuajan lyhentäminen.
7. Oppisopimusjärjestelmän uudistaminen.
8. Työperäisen maahanmuuton helpottaminen.
9. Työttömyysturvan lyhentäminen ja porrastaminen.
10. Oppilaitosyhteistyön lisääminen.
Tutustu tuloksiin tarkemmin TÄSTÄ.
Yrittäjägallupin toteutti tutkimuslaitos Kantar. Tiedonkeruu tehtiin 24.5.–2.6.2022 välisenä aikana. Tutkimukseen vastasi 1 022 pk-yrityksen edustajaa. Tulosten luottamusväli on kokonaistuloksen osalta +- 3,1 prosenttiyksikköä.
Yhteyshenkilöt
Mikael Pentikäinentoimitusjohtaja
Puh:040 504 1944mikael.pentikainen@yrittajat.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen YrittäjätKäynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI
09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjät: EU-tuomioistuimen ratkaisu ei rajoita palkoista sopimista11.11.2025 16:23:51 EET | Tiedote
EU-tuomioistuin antoi 11.11.2025 ratkaisun vähimmäispalkkadirektiivistä. Tuomioistuin kumosi direktiivin osittain. - Vaikka ratkaisulla ei ole välitöntä vaikutusta Suomelle, sen linjaukset vahvistavat sitä, että Suomessa voidaan kehittää työmarkkinajärjestelmää omista lähtökohdista, johtava asiantuntija Albert Mäkelä Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjägallup: Tekoälyn käyttö on yleistynyt nopeasti Suomen pk-yrityksissä11.11.2025 06:45:00 EET | Tiedote
Tekoälyn käyttö on kasvanut nopeasti suomalaisissa pk-yrityksissä. ”Tämä on erittäin lupaavaa suomalaisten yritysten osaamisen ja tuottavuuden kannalta. Tekoälyn käytöstä voi tulla suomalaiselle pk-kentälle merkittävä kilpailuetu, sillä kansainvälisen vertailun mukaan Suomi on tekoälyn käytön ykkösmaa Euroopassa”, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
Yrittäjägallup: Joka viides pk-yritys rekrytoimassa8.11.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Pienten ja keskisuurten yritysten rekrytointinäkymät ovat lupaavat: reilu joka viides (22 %) pk-yritys suunnittelee palkkaavansa uusia työntekijöitä seuraavan vuoden aikana. Erityisen aktiivisia ovat vähintään 10 henkilöä työllistävät yritykset, joista jopa 62 prosenttia aikoo rekrytoida. Itäinen Suomi rekrytoi aktiivisimmin.
Yrittäjägallup: Yli 40 000 yrittäjää etsii juuri nyt ostajaa yritykselleen – omistajanvaihdosten rahoitus on vaikeutunut6.11.2025 08:45:00 EET | Tiedote
Omistajanvaihdos on ajankohtainen 15 prosentille yrittäjistä, mikä tarkoittaa yli 40 000 yritystä, osoittaa Yrittäjägallup. Teollisuudessa omistajanvaihdos on ajankohtainen 29 prosentille ja kaupan alalla joka viidennelle yrittäjälle. Vain noin joka neljäs yrittäjä tietää, kenelle voisi siirtää yrityksensä, jos luopuisi siitä.
Yrittäjät: Työterveyshuolto kaipaa muutoksia – työpaikoille tarvitaan lisää vapautta31.10.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Työntekijöiden ja yrittäjien terveys on keskeinen osa hyvää työyhteisöä. Nykyinen työterveyshuoltojärjestelmä ei palvele riittävän hyvin tätä tarkoitusta. Siksi Suomen Yrittäjät esittää työterveyshuoltolain uudistamista vastaamaan paremmin pk-yritysten tarpeisiin, madaltamaan työllistämisen kynnystä ja avaamaan mahdollisuuksia pienille sote-yrittäjille. “Hyvä työnantaja huolehtii työntekijöiden terveydenhuollosta ja hyvinvoinnista. Nykyinen järjestelmä on kuitenkin kallis ja monien työnantajayrittäjien mielestä hyödytön”, johtaja Atte Rytkönen-Sandberg sanoo Suomen Yrittäjistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme