KORJATTU TIEDOTE: Helsingin kaupunki mukana juhlistamassa Helsinki Pridea
27.6.2022 12:15:00 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote

Kaupungintalon lipputangoissa liehuvat progressiiviset Pride-liput jo kolmatta vuotta peräkkäin. Kaupunki liputtaa myös perinteisin Pride-lipuin useissa toimipisteissään, kuten Uimastadionilla ja keskustakirjasto Oodissa.
Helsinki kuuluu kansainväliseen Rainbow Cities -verkostoon, jossa käsitellään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyviä teemoja ja edistetään LHBTIQ-oikeuksia paikallisella tasolla. Verkostokaupunkien tervehdyksiä on nähtävillä kaupungintalon tapahtumatorilla.
Pride-viikko huipentuu lauantaina järjestettävään Pride-kulkueeseen, johon osallistuu myös Helsingin kaupungin henkilöstöä sekä rekan kyydissä että kulkueessa kävellen.
Kohtaamisia tämän vuoden Priden teema
Helsinki haluaa olla kaupunki, jossa ihmisoikeudet toteutuvat laaja-alaisesti ja jossa kukaan ei kohtaa häirintää tai syrjintää. Priden tämän vuoden teema ”Kohtaamisia” korostaa yhteisöllisyyden arvoa, joka on myös kaupungille tärkeä arvo.
Ensimmäistä kertaa Helsinki Pridea on vietetty koko kesäkuun ajan. Helsingin kaupungin henkilöstö virittäytyi Priden tunnelmiin jo touko-kesäkuun vaihteessa vietetyllä Pride-etkoviikolla. Silloin työntekijöille tarjottiin mahdollisuus osallistua We walk with Pride -kävelyille osoittamaan tukensa Pride-aatteelle. Henkilöstöllä oli myös mahdollisuus osallistua Pride-koulutukseen ja keskustelutilaisuuteen monimuotoisista työyhteisöistä.
Ohjelmaa kaupungintalolla ja ympäri kaupunkia
Tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta juhlitaan koko viikon ajan ympäri kaupunkia, myös kaupungintalolla Kauppatorin laidalla osoitteessa Pohjoisesplanadi 11–13.
Kaupungintalolla avautuu kolmen taiteilijan yhteisnäyttely. Tekstiilitaiteilija Heidi Linsénin tuftatut teokset tutkivat ikonista kuvastoa feministisestä kulmasta. Valokuvaaja Veera Kontula pohtii valokuvasarjassaan, miksi kuvapankkikuvissa on vain heteropareja ja käsitetaiteilija JP Väisäsen Sinulle on Postia -näyttely kokoaa yhteen LHBTIQA+ yhteisön kuvia tulevaisuuden toiveista ja oman sateenkaaren rakentamisesta. Kaupungintalo on Pride-viikolla avoinna maanantaista perjantaihin kello 8–16 ja lauantaina kello 10-14.
Kaupungintalolla järjestetään myös kaksi keskustelutilaisuutta: Sateenkaariystävällinen Helsinki -paneeli matkailuteemalla torstaina 30. kesäkuuta kello 17–18.30 sekä paneelikeskustelu ikääntyneiden ja vammaisten sateenkaari-ihmisten kohtaamisesta kaupungin ja järjestöjen palveluissa perjantaina 1. heinäkuuta kello 14–15. Tilaisuuksia voi seurata myös Helsinki-kanavalla.
Helsingin kaupunki osallistuu aiempien vuosien tapaan kumppanina myös Helsinki Pride -yhteisön järjestämän Nuorten Pride -viikon toteutukseen. Nuorten Pride House sijaitsee tänä vuonna Vallilassa IrisHelsingin tiloissa. Nuorille on luvassa monipuolista ohjelmaa, kuten työpajoja ja keskusteluja. Tutustu Nuorten Priden ohjelmaan täällä.
Kirjastoissa ja kulttuurikeskuksissa juhlistetaan Pride-viikkoa muun muassa työpajoin, elokuvin ja opastuksin. Tutustu Helsingin kaupungin Pride-viikon ohjelmaan täällä.
Narinkkatorilla Kampissa voi käydä istumassa Pride-värein koristeluilla penkeillä, joiden toteutuksesta vastaa kaupunkiympäristön toimiala.
Viikko huipentuu kulkueeseen, jonne Helsinki Pride kutsuu jokaisen juhlistamaan yhdenvertaisuutta. Kokoontuminen kulkueeseen alkaa Senaatintorilta kello 11, kulkue lähtee liikkeelle kello 12. Reitti kiertää Helsingin keskustassa ja päättyy Kaivopuistoon, jossa vietetään yhteistä puistopiknikiä. Tutustu kulkueohjeistukseen täällä.
Tutustu Helsinki Pride -yhteisöön ja Pride-viikon ohjelmaan Helsinki Pride -yhteisön sivuilla.
Helsinki Pride on Suomen suurin ihmisoikeus- ja kulttuuritapahtuma. Se tuotetaan muutaman työntekijän, kymmenien kumppaniorganisaatioiden ja lukuisten vapaaehtoisten yhteisvoimin.
Tapahtuman järjestää Helsinki Pride -yhteisö, joka tekee ympärivuotista työtä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien puolesta.
Helsingin kaupunki on yksi Helsinki Pride -viikon pääyhteistyökumppaneista. Yhteistyön tavoitteena on lisätä yhteisöllisyyttä ja osallisuutta kaupungissa sekä lisätä kaupunkilaisten tietoa yhdenvertaisuudesta, sukupuolten tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista.
Tiedotetta päivitetty 29.6.2022, korjattu virheellinen päivämäärä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anni Kostamovaara, näyttelysuunnittelija, Helsingin kaupunginkanslia
040 141 8522, anni.kostamovaara(at)hel.fi
Tuija Mustajärvi, tasa-arvosuunnittelija, Helsingin kaupunginkanslia,
040 188 2160, tuija.mustajarvi(at)hel.fi
Pi Krogell-Magni, ulkoisen viestinnän päällikkö, Helsingin kaupunginkanslia,
050 522 5953, pi.krogell-magni(at)hel.fi (tiistaista 28.6. alkaen)
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Pormestari Sazonov tapasi New Yorkin pormestari Zohran Mamdanin22.9.2026 10:45:00 EEST | Tiedote
Helsingin pormestari Daniel Sazonov osallistui 19.–21. syyskuuta New Yorkissa järjestettyyn globaaliin Urban20 (U20) -pormestarikokoukseen New Yorkin pormestari Zohran Mamdanin kutsusta. Vierailun aikana Sazonov tapasi pormestari Mamdanin sekä muita kansainvälisten suurkaupunkien johtajia keskustellakseen kaupunkien kasvusta, kansainvälistymisestä, asuntopolitiikasta, ilmastotyöstä ja kaupunkienvälisestä yhteistyöstä.
Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto käsitteli tilannekatsauksia21.9.2026 18:25:33 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto kokoontui maanantai-iltana vuoden 2026 seitsemänteen kokoukseensa. Kokouksessa elinkeinojaosto kuuli tilannekatsaukset kaupungin toimitilatonttitarjontaan ja yritysten asiointipalveluihin kaupunkiympäristön toimialalla sekä elinkeino-osaston yritysten perustamista ja kasvua tukeviin palveluihin.
Helsingin kaupunginhallituksen päätökset 21.9.21.9.2026 17:25:09 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus kokoontui 21. syyskuuta. Kaupunginhallitus käsitteli kokouksessaan muun muassa valtuutettujen aloitteita.
Lapinlahden peruskorjauksen valmistelu jatkuu17.9.2026 16:15:03 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus keskusteli aamukoulussaan 17. syyskuuta Lapinlahden entisen sairaalan peruskorjauksen valmistelusta.
Omorganisering av Seure Henkilöstöpalvelut Oy:s ägarstruktur framskrider till beslut17.9.2026 14:00:00 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stadsstyrelse behandlar den 21 september ett förslag om en omorganisering av Seure Henkilöstöpalvelut Oy:s (Seure) ägarstruktur så att den motsvarar den ändring av upphandlingslagen som trätt i kraft sommaren 2026. I och med ändringen i ägarstrukturen skulle Helsingfors, Esbo och Vanda städer sälja en del av sina aktier i Seure till andra nuvarande aktieägare och Päijänne-Tavastlands välfärdsområde så att alla ovannämnda instansers ägarandel av Seure i fortsättningen vore minst 10 procent.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

