Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi ensi vuoden talousarvioehdotuksen raamin
Vuoden 2023 talousarvioehdotuksen raami ja laatimisohjeet perustuvat yleiseen talouskehitykseen ja kaupungin verorahoituksessa tapahtuvaan muutokseen, joka johtuu sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen uudistuksesta (sotepe).
Kaupunkitasoinen käyttötalouden kokonaisraami toimintamenoille vuodelle 2023 on noin 2,1 miljardia euroa. Helsinki vastaa jatkossakin sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisestä, mutta valtio tulee vuoden 2023 alusta rahoittamaan sosiaali- ja terveystoimen sekä pelastustoimen palvelut. Sotepe-uudistuksen myötä Helsingin talouden volyymi puolittuu ja noin puolet kaupungin veropohjasta siirtyy osaksi valtion veropohjaa.
Kaupunginhallitus hyväksyi Helsingin ja Uudenmaan hyvinvointialueiden yhteistyösopimuksen
Kaupunginhallitus hyväksyi Helsingin kaupungin ja Uudenmaan hyvinvointialueiden yhteistyösopimuksen. Päätöksen täytäntöönpanon edellytyksenä on, että myös Uudenmaan hyvinvointialueet tekevät saman sisältöisen päätöksen.
Kaupunginhallituksen mukaan on tarkoituksenmukaista, että Helsingin ja Uudenmaan hyvinvointialueiden yhteistyö jatkuu, sillä niillä on jatkossakin ilmeisiä yhteisiä pitkäaikaisia edunvalvonnallisia intressejä. Lisäksi on tarvetta tarkastella sote-palvelujen järjestämiseen liittyviä kysymyksiä laajasti koko Uudenmaan alueella mukaan lukien erikoissairaanhoidon palvelut ja muut HUSiin liittyvät kysymykset.
Lisäksi kaupunginhallitus antoi toimintaohjeen Helsingin kaupungin yhtymäkokousedustajalle HUS-yhtymän ensimmäiseen 7. heinäkuuta pidettävään yhtymäkokoukseen.
Helsingille uudet esteettömyyslinjaukset vuosille 2022–2025
Kaupunginhallitus hyväksyi myös Helsingin kaupungin esteettömyyslinjaukset vuosille 2022–2025. Esteettömyyslinjauksien tarkoituksena on toimia yhtenäisinä koko kaupunkia ja kaikkia toimialoja koskevina yleisinä linjauksina esteettömyystyössä.
Esteettömyyslinjaukset koskevat liikkumista ja toimimista rakennuksissa ja ulkoalueilla. Periaatteena on, että kaikki julkiset kohteet rakennetaan ja kunnostetaan esteettömiksi. Esteetön ympäristö on vaivatonta liikkumista ja toimimista kaduilla, toreilla ja puistoissa, pihoilla ja leikkipaikoilla, helppoa pääsyä rakennuksiin ja toimimista niissä, portaatonta siirtymistä paikasta toiseen ja liikennevälineisiin, selkeitä ohjeita ja opasteita sekä hyvää kuunteluympäristöä.
Kaikki kaupunginhallituksen kokouksen päätökset ovat luettavissa päätöstiedotteet-sivulla. Päätöstiedote on luettavissa siihen saakka, kun pöytäkirja ilmestyy. Kaupunginhallituksen pöytäkirjat ovat luettavissa täällä.
Ilona Turtola
Viestintäasiantuntija
Helsingin kaupunginkanslia
P. 040 192 90 03
ilona.turtola@hel.fi
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin Kuninkaantammeen tulossa uimaranta – urakka-alueelle ja veteen meneminen on toistaiseksi kielletty3.5.2024 08:00:05 EEST | Tiedote
Uuden valvotun uimalammen on tarkoitus avautua kesän aikana.
Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala tietomurron kohteena2.5.2024 13:25:56 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialaan on kohdistunut tietomurto. Tämänhetkisen tiedon mukaan tietomurron tehnyt taho on saanut haltuunsa henkilöstön ja oppijoiden käyttäjätunnuksia ja sähköpostiosoitteita. Tietomurron tekijä ei ole saanut haltuunsa salasanoja, eikä ole päässyt käsiksi sähköpostien sisältöihin.
Kaikki kiertää Vuosaaressa -kiertotaloustapahtuma Vuotalossa 23. toukokuuta2.5.2024 11:00:40 EEST | Tiedote
Kaikki kiertää Vuosaaressa -tapahtuma tarjoaa kaupunkilaisille vinkkejä arjen kestävistä valinnoista.
OmaStadi-hankkeita kehitetään yhdessä kulttuurikeskus Stoassa 15.5.2.5.2024 10:03:12 EEST | Tiedote
Kahdentoista OmaStadi-hankkeen toteutusta suunnitellaan yhdessä kaupunkilaisten ja kaupungin asiantuntijoiden kanssa keskiviikkona 15. toukokuuta kello 17.00–19.30 kulttuurikeskus Stoassa. Tapahtumassa kehitetään yhteisvoimin Helsingin Itäisen ja Kaakkoisen suurpiirien hankkeita toteutuskelpoisiksi.
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto kuuli Helenin ajankohtaiskatsauksen29.4.2024 18:36:05 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto kuuli kokouksessaan 29. huhtikuuta Helen Oy:n ajankohtaiskatsauksen. Konsernijaosto merkitsi katsauksen tiedoksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme