Vt8 parantaminen Kokkolan kohdalla, tiesuunnitelman laatiminen loppusuoralla

Nykytilanne
Valtatie 8 on Länsi-Suomen rannikkoalueen pääväylä ja osa TEN-T kattavaa verkkoa. Kokkolan kohdalla valtatien 8 kautta maantielle 756 kulkee pääosa Kokkolan sataman tiekuljetuksista. Nykytilanteessa valtatien pitkämatkaisen liikenteen ja satamaan suuntautuvan liikenteen sujuvuus ja matka-aikojen ennustettavuus on heikentynyt. Pääliittymien toimivuusongelmat heijastuvat myös valtatien 8 liikenneturvallisuuteen, joka on keskimääräistä heikompi verrattuna muihin vastaaviin pääteihin. Suunnittelualueella on myös asuinrakennuksia liikennemelualueella.
Tiesuunnitelmalla tarkat suunnitelmat
Tiesuunnitelman laatiminen on valtatien parantamisen toimenpiteiden tarkan sijainnin ja yksityiskohtaisten ratkaisujen suunnittelua. Aiempien suunnitelmien periaateratkaisut ohjaavat suunnittelua, mutta niiden toimivuutta tarkastellaan tarkemmassa mittakaavassa. Lainvoimainen tiesuunnitelma antaa tienpitäjälle oikeuden tiealueen haltuunottoon ja tien tekemiseen.
Tiesuunnitelman laatiminen on käynnistynyt alkuvuodesta 2021 ja suunnitelma valmistuu vuoden 2022 syksyllä.
Tiesuunnitelman sisältö
Tiesuunnitelman suunnittelualue rajautuu valtatiellä 8 lännessä Kirkkolehdon kiertoliittymän etelä- ja länsipuolelle ja pohjoisessa valtatien 28 liittymään. Suunnitteluosuuden pituus valtatiellä 8 on noin 13 kilometriä.
Perusratkaisussa valtatie 8 rakennetaan Kokkolan keskustan kohdalla nelikaistaiseksi kaksiajorataiseksi tieksi ja sen liittymiä parannetaan. Valtatien 13 eritasoliittymän ja valtatien 28 liittymän välillä nykyinen valtatien poikkileikkaus säilyy ennallaan ja parantamistoimenpiteet keskittyvät liittymiin sekä yksityistiejärjestelyihin. Valtatien 28 liittymään toteutetaan eritasoliittymä.
Lisäksi toteutetaan asutuksen kohdalle meluntorjuntaa paikoissa, joissa tehdään toimenpiteitä valtatielle 8. Samanaikaisesti tiesuunnitelman laatimisen kanssa Kokkolan kaupunki on suunnitellut alustavasti meluntorjunnan ratkaisuja Junnilan alueelle sekä valtatielle 8 Perhojoen ja Rimmintien väliselle alueelle.
Pitkän aikavälin suunnitelmana varaudutaan Kokkolan ohikulkutiehen. Tiesuunnitelman toimenpiteillä kehitetään nykyisiä väyliä sekä pitkämatkaisen että taajaman sisäisen liikenteen näkökulmasta nyt kun ohikulkutien rakentaminen ei ole vielä ajankohtaista. Nykyisen valtatien parantamisella turvataan nykyisen valtatien sekä siihen liittyvän maankäytön toimintaedellytykset ohikulkutien toteuttamiseen saakka ja sen jälkeenkin, jolloin nykyinen tie palvelee paikallista liikennettä.
Suunnitelmaa kehitetään yhdessä
Hankkeesta on pidetty yleisötilaisuus 4.11.2021 Kokkolan kaupungintalolla. Saadun palautteen ja tarkentuneen suunnittelun perusteella muokattu suunnitelmaluonnos on tutustuttavissa Louhi-karttapalautejärjestelmässä, jossa palautteen antaminen on mahdollista myös sähköisesti. Helppokäyttöisen karttapalvelun kautta voi vapaasti katsella ja kommentoida suunnitelmaa. Tiesuunnitelmaluonnoksessa on esillä myös meluntorjunnan ratkaisut. Karttapalvelusta voi myös ladata suunnitelmaluonnokset pdf-muodossa.
https://vt8-kokkola-ts.sitowise.com/
Palaute pyydetään antamaan 31.8.2022 mennessä, jotta se voidaan huomioida tiesuunnitelman viimeistelyssä.
Tiesuunnitelman verkkosivut:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Projektipäällikkö Hanna Kauppila, puh. 0295 027 723, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Tavoitettavissa 30.6. - 1.7.2022
Sitowise Oy, Suunnittelun projektipäällikkö, Maija Ketola, puh. 020 747 6131, etunimi.sukunimi@sitowise.com
Tavoitettavissa 30.6., 11.-15.7.2022
Sitowise Oy, Vanhempi suunnittelija, Maija Carlstedt, puh. 040 139 3198, etunimi.sukunimi@sitowise.com
Tavoitettavissa 4.-15.7.2022
Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15
0295 027 500http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.
ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset
NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.
NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Vattenöversikt för augusti 2025: Varmt vatten, höga halter av näringsämnen i åarna (landskapen i Österbotten)10.9.2025 07:45:00 EEST | Pressmeddelande
Under augusti månad regnade det tämligen lite i de österbottniska landskapen, med undantag av kusten. Vattenföringen och vattenståndet i vattendragen sjönk till en något lägre nivå än normalt.
Elokuun 2025 vesitilannekatsaus: Lämpimät vedet, jokien ravinnepitoisuudet korkeita (Pohjalaismaakunnat10.9.2025 07:45:00 EEST | Tiedote
Elokuu oli pohjalaismaakunnissa rannikkoa lukuun ottamatta melko vähäsateinen ja vesistöjen virtaamat ja vedenkorkeudet laskivat jonkin verran tavanomaista alemmalle tasolle.
Grumligheten i vattnet i Perho å minskar (Mellersta Österbotten)5.9.2025 15:01:45 EEST | Pressmeddelande
Det pågående arbetet med restaureringen av sjön Haapajärvi i byn Röringe (Räyrinki) i Vetil har gjort att vattnet tillfälligt har grumlats i Perho å. Grumligheten beror på anläggandet av en grunddamm. Vattenkvaliteten förväntas bli bättre under de närmaste dagarna.
Perhonjoen veden samentuminen vähenemässä (Keski-Pohjanmaa)5.9.2025 15:01:45 EEST | Tiedote
Vetelissä Räyringin kylässä käynnissä olevat Haapajärven kunnostustyöt ovat aiheuttaneet veden hetkellistä samentumista Perhonjoessa. Samentuminen johtuu pohjapadon rakentamisesta. Vedenlaadun odotetaan paranevan lähipäivinä.
Etelä-Pohjanmaalla heinäkuun lopussa 7441 työtöntä työnhakijaa26.8.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli Etelä-Pohjanmaan alueella 8,7 prosenttia, joka oli Manner-Suomen alhaisin. Koko maassa työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 12,5 prosenttia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme