SOTKA-levähdysalue -hanke jatkuu
SOTKA Levähdysalue-hanke sai odotetusti jatkorahoitusta, sillä kaksivuotisen pilotointihankkeen tulokset olivat kaiken kaikkiaan erittäin myönteisiä. ”Kesäkuun lopussa päättyvän pilotointihankkeen aikana maahamme perustettiin parikymmentä vesilintujen levähdysaluekohdetta. Kohteiden koot vaihtelivat runsaan kahden hehtaarin ja yli 250 hehtaarin välillä”, kertoo Metsästäjäliiton lintuvesiasiantuntija Veli-Matti Pekkarinen.
Hankkeeseen hakeutuneet kohteet olivat monimuotoisia maa- ja metsätalouskosteikoita, järviä ja lampia sekä merenlahtia. Levähdysaluekohteiden yhteinen nimittäjä oli omistajien tai osakkaiden huoli taantuvista kannoista sekä positiivinen suhtautuminen erilaisiin kannanhoitotapoihin. Levähdysaluekohteet perustetaan hankkeessa aina metsästysoikeuden haltijoiden sekä maa- ja vesialueiden omistajien aloitteellisuuteen ja vapaaehtoisuuteen perustuen. ”Tähänastinen kiinnostus on ollut kiitettävää ja jatkossa hankkeen koulutuksilla ja tapahtumilla pyritään tavoittamaan lisää vesialueiden omistajia eli osakaskuntia. Myös alan viranomaisyhteistyötä lisätään”, Veli-Matti Pekkarinen kertoo.
Levähdysalueilla vesilinnut voivat tankata ennen syysmuuttoa
Vesilintujen levähdysalueet ovat Suomessa uusi riistanhoitomuoto. Menetelmän tarkoituksena on perustaa vesilinnuille syysaikaisia häiriöttömiä elinympäristökohteita, joilla muuttoon valmistautuvat linnut voivat ruokailla rauhassa ja viimeistellä höyhenpuvun vaihtumisen. Mitä pidempään Suomessa tai maamme rajojen ulkopuolella pesineet vesilinnut viipyilevät syksyllä täällä, sitä parempikuntoisina ne palaavat seuraavana keväänä poikastuotantoalueille.
Jatkohankkeen myötä laajentuva levähdysalueiden verkosto toimii jatkossa vesilintureservinä. Metsästyksen ulkopuolella olevat lintuelinympäristöt voivat kerätä lähialueella pesineitä lintuja sekä niiden syysaikaiseen muuttoon valmistautuvia poikueita. Samoille levähdysaluekohteille voi myös pysähtyä ylimuuttavia vesilintuparvia. Viipyilevä muuton aloittaminen lisää vesilinnustuskauden pituutta, joten menetelmä ei välttämättä vaikuta kokonaissaaliin määrään. Hyvät poikastuotantoalueet soveltuvat myös levähdysaluekohteiksi. Keskeinen tekijä pesintäalueen sekä levähdysalueen runsaille lintumäärille on riittävä luonnonravinnon saatavuus. Myös aktiivinen pienpetojen pyynti parantaa lintujen olosuhteita tällaisilla alueilla.
Kenttätyötä levähdysalueiden parissa jatkavat lintuvesiasiantuntijat Metsästäjäliitosta sekä BirdLife Suomesta. Järjestöt ovat tehneet aiemmin lähinnä tiedotuksellista yhteistyötä mm. vesilinnustuksen aloitukseen liittyen. Nykyinen toimintamalli on osoittautunut tehokkaaksi ja tuottavaksi molemmille organisaatioille samalla kun molempien vahvuuksia vesilintukantojen hoidossa voidaan hyödyntää harrastajien hyväksi.
Lisätietoja:
Lintuvesiasiantuntija Veli-Matti Pekkarinen, Suomen Metsästäjäliitto ry, puh. 050 472 8724, veli-matti.pekkarinen@metsastajaliitto.fi
Lintuvesiasiantuntija Heikki Helle, BirdLife Suomi ry, puh. 010 406 6209, heikki.helle@birdlife.fi
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Metsästäjäliitto on valtakunnallinen metsästäjien etujärjestö, jonka jäseninä on noin 145 000 metsästäjää ja 2 700 metsästysseuraa. Viime vuonna tuli kuluneeksi tasan 100 vuotta Metsästäjäliiton perustamisesta. Lue lisää Metsästäjäliiton verkkosivuilta.
JAHTIMEDIA.FI on Suomen Metsästäjäliiton verkkolehti, jossa julkaistaan metsästysaiheisia artikkeleita, haastatteluja sekä videoita. Aihepiirejä ovat muun muassa metsästys, luonto, metsästyskoirat, riistaruoka jametsästysammunta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Metsästäjäliitto ry
Metsästysammunnan ABC avaa tien kohti metsästysharrastusta3.7.2025 15:04:57 EEST | Uutinen
Nykyisin yhä useammalta metsästäjäksi haluavalta puuttuu lähipiiristä henkilö, joka opastaisi uran alkuun. Etenkin ampuma-aseiden kanssa voi mennä sormi suuhun: kuinka ja missä päästä alkuun turvallisesti? Läpi kesän pyörivät Metsästysammunnan ABC -koulutukset on kehitetty juuri tähän tarpeeseen.
EU-jäsenmaat hyväksyivät suden suojelun lievennyksen5.6.2025 12:05:58 EEST | Tiedote
Metsästäjäliitto katsoo, että liitesiirron mahdollistama kannanhoidollinen metsästys edellyttää Suomessa metsästyslakiin kirjattavaa linjausta susikannan suotuisan suojelutason määrittelystä.
Hyväksytty suurpetolaki – oikea suunta, mutta ei vielä riittävä21.5.2025 14:13:43 EEST | Uutinen
Metsästäjäliitto on tyytyväinen hyväksyttyyn metsästyslain muutokseen, joka parantaa suurpetojen kannanhoidollisen metsästyksen edellytyksiä. Lisää lakimuutoksia kuitenkin tarvitaan.
Karhukannan hoitosuunnitelma ei mahdollista kattavaa kannanhoidollista metsästystä21.5.2025 10:01:46 EEST | Uutinen
Metsästäjäliiton mielestä luonnos karhukannan hoitosuunnitelmaksi mahdollistaa kannanhoidollisen metsästyksen parhaimmillaankin vain tiheimmillä karhualueilla.
Kansainvälinen asiantuntijakokous Lahdessa: Suomi on Euroopan vesilintujen kannanhoidon keskiössä7.5.2025 09:25:17 EEST | Uutinen
Kansainvälisiä vesilintuasiantuntijoita kokoontuu Lahteen 13.–15.5. Suomi on keskeinen pesimäalue monille vesilintulajeille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme