Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer

Tehy, SuPer ja ERTO: Yksityisen terveyspalvelualan työehtosopimus hyväksyttiin

Jaa
Yksityisen terveyspalvelualan työmarkkinaosapuolet ovat hyväksyneet viime viikolla saavutetun sopimusratkaisun. Työehtosopimuksen sopimuskausi on 1.5.2022–30.4.2024.

Työntekijöiden palkkoja korotetaan 1.10.2022 alkaen kahden prosentin suuruisella yleiskorotuksella. Jälkimmäisenä vuonna palkkoja korotetaan 1.6.2023 alkaen 1,9 prosenttia. Mikäli valtakunnallisten toimialakohtaisten palkkaratkaisujen korotustaso ylittää edellä mainitun määrän, se lisää korotusta edelleen.

Työntekijäpuolta edustavien Tehyn, SuPerin ja ERTOn mukaan kyseessä oli poikkeuksellisen haastava neuvottelukierros. Eräänä tavoitteena oli yksityisen terveyspalvelualan yleissitovan työehtosopimuksen säilyttäminen. Ratkaisulla pyrittiin rakentamaan neuvottelusuhteita, kehittämään alaa ja tukemaan yleissitovan työehtosopimusjärjestelmän toimivuutta.

Työhyvinvointia on lisätty työehtosopimuksessa erilaisin ohjaavin määräyksin. Lisäksi henkilöstön edustajien asemaan tehtiin parannuksia liittyen yhteistyöhön työnantajan kanssa.

Ratkaisussa sovittiin myös paikallisen sopimisen liitteestä, jonka tarkoituksena on ohjata erityisesti työnantajaa tasapuoliseen paikalliseen sopimiseen.

Sopimuksessa sovittiin myös muista parannuksista, mm. alalla yleistyneiden raamisopimusten väärinkäyttöä rajataan siten, että työnantajan on aina annettava kirjallisesti määräaikaisuuksien perusteet myös lyhyissä työsuhteissa. Lisäksi työtapaturmasta tai siitä aiheutuneesta sairaudesta, ammattitaudista tai työtehtävissä johtuneesta väkivallasta on jatkossa sairausajan palkanmaksujakso 90 päivää.

Perhevapaamääräykset sovittiin työntekijäjärjestöjen tavoitteen mukaisesti sukupuolineutraalisti. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikilla vanhemmilla ja huoltajilla on oikeus yhtä pitkään palkalliseen vanhempainvapaaseen.
   

Tehy, SuPer ja ERTO kuuluvat neuvottelujärjestö Sote ry:hyn, joka neuvottelee ainoana järjestönä yksityisen terveyspalvelualan yleissitovasta työehtosopimuksesta Hyvinvointiala HALI ry:n kanssa. Sopimuksen piirissä on noin 38 000 työntekijää. Yksityinen terveyspalveluala käsittää mm. lääkäri- ja työterveysasemat, yksityiset sairaalat, terveyskylpylät ja kuntoutuslaitokset sekä edellä mainittuihin yrityksiin kuuluvat laboratorio-, röntgen- ja fysikaaliset hoitolaitokset.

Lisätietoja:

Tehyn johtava juristi Vappu Okkeri, puh 0400 913 230
SuPerin yksityissektorin neuvottelupäällikkö Pia Zaerens, p. 050 385 8042
ERTOn lakimies Camilla Heikkinen, p. 045 7884 0478

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
Ratamestarinkatu 12
00520 HELSINKI

09 2727 910http://www.superliitto.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer

SuPer on hyväksynyt neuvottelutuloksen kuntien ja hyvinvointialueiden työ- ja virkaehtosopimuksiin – Palkkatasa-arvon edistämistä jatketaan hoitoalalla ja kasvatus- ja ohjausaloilla5.5.2025 23:30:21 EEST | Tiedote

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin liittohallitus hyväksyi tänään 5. toukokuuta SOTE-sopimuksesta, HYVTESistä, KVTES:stä ja KT:n yritysjaoston sopimuksista saavutetun neuvottelutuloksen. Palkkaratkaisu koostuu vientialojen mukaisesta palkkaratkaisusta ja sen lisäksi tulevasta palkkaohjelmasta.

Hätätyösääntelyä ei tule muuttaa – puuttuminen työtaisteluoikeuteen on perusteetonta9.4.2025 13:21:06 EEST | Tiedote

SuPer on lausunnossaan Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle vastustanut hätätyön käytön laajentamista työtaisteluissa, sillä työnantajat ovat käyttäneet hätätyötä sote-alalla väärin. – On tärkeää, että valiokunnassa ymmärretään hätätyön viimesijainen tarkoitus. Myös sote-työntekijöillä tulee olla mahdollisuus parantaa työehtojaan, puheenjohtaja Päivi Inberg sanoo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye