SuPer, Tehy ja ERTO: Yksityisen sosiaalipalvelualan vetovoimaa parannetaan palkkaratkaisulla

Sopimuskausi on 1.5.2022- 30.4.2024. Työntekijöiden 31.8.2022 voimassa olevia henkilökohtaisia kuukausipalkkoja, tuntipalkkoja ja taulukkopalkkoja korotetaan 1.9.2022 lukien yleiskorotuksena 2,0 prosentilla. Lisäksi 1.9.2022 lukien vähimmäispalkkatasoja korotetaan 0,8 prosentilla. Yhden vuoden palkkoja nostava kokonaisvaikutus on 2,8 prosenttia.
Mikäli osapuolet eivät pääse sopimukseen vuoden 2023 palkankorotuksista 15.3.2023 mennessä, voidaan työehtosopimus irtisanoa päättymään 30.4.2023 mennessä. Palkkaratkaisun toista vuotta neuvotellessa Sote ry:n kunta-alan ratkaisu voi olla jo tiedossa. Osapuolet ovat jo aikaisemmin sitoutuneet kuromaan umpeen palkkaeroa kunta-alaan nähden.
− Peruspalkkatason nostaminen, perusteettomien palkkaerojen kurominen kunta-alaan sekä työolojen parantaminen olivat merkittäviä tavoitteita näissä neuvotteluissa, SuPerin sopimusneuvottelija Jukka Parkkola kertoo. – Ratkaisu on oikeansuuntainen ja vaikeita neuvotteluja jatketaan ensi vuonna.
-Hoitajapulaa ei ratkaista ilman merkittäviä parannuksia palkkoihin ja työoloihin. Alan vetovoima on kärsinyt todella ankarasti viime vuosina. Neuvottelut olivat pitkät ja haastavat, ja haasteet työvoimapulan osalta jatkuvat edelleen, Tehyn juristi Mirja Kinnunen kertoo.
Ratkaisussa on monia parannuksia liittyen työhyvinvointiin, ja työsuojeluvaltuutettujen asemaa parannetaan merkittävästi. Työoloja kohennetaan lisäämällä viikonloppuvapaita ja ratkaisussa selkeytetään lepotaukojen antamista. Perhevapaauudistus toteutetaan ilman kompensaatiota. Hälytyskorvauksia korotetaan 40 prosentilla. Työnantajaliiton heikennysesitykset saatiin torjuttua, mikä vaikuttaa merkittävästi alan houkuttelevuuteen jatkossa.
-Työoloihin liittyvät parannukset ovat merkittäviä ja olemme tyytyväisiä, että työnantajapuolelta löytyi viimein ymmärrystä työntekijöiden työhyvinvoinnin tukemiseen, ERTOn lakimies Camilla Heikkinen sanoo.
SuPer, Tehy ja ERTO kuuluvat neuvottelujärjestö Sote ry:hyn, joka neuvottelee yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksesta Hyvinvointiala HALI ry:n kanssa. Yksityisellä sosiaalipalvelualalla työskentelee noin 70 000 työntekijää, joista Sote ry edustaa selvästi valtaosaa. Sopimusalan piiriin kuuluu muun muassa yksityisiä hoiva-alan yrityksiä, kotipalvelu ja varhaiskasvatus.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
SuPerin sopimusneuvottelija Jukka Parkkola, p. 050 569 8710
Tehyn juristi Mirja Kinnunen, p. 040 681 5308
ERTOn lakimies Camilla Heikkinen, p. 045 7884 0478
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Toimihenkilöliitto ERTO on yksityisen palvelusektorin asiantuntijatehtävissä työskentelevien ammattiliitto. ERTOn noin 15 000 jäsentä edustavat muun muassa seuraavia aloja: logistiikka, markkinointi- ja tietoala, sosiaali- ja terveysala, henkilöstöpalveluala, tietotekniikan palvelut, matkailu-, liikunta- ja kulttuuripalvelut sekä taloushallinto. ERTO on osa Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:ta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Toimihenkilöliitto ERTO
Yksityiselle sosiaalipalvelualalle sovittiin historiallisen suuret palkankorotukset13.6.2023 08:59:23 EEST | Tiedote
Yksityisen sosiaalipalvelualan koko kevään jatkuneissa neuvotteluissa saavutettiin neuvottelutulos 8.6.2023 ja neuvottelutulos on nyt hyväksytty sopijapuolten hallinnoissa. Tulevat palkankorotukset ovat tiettävästi alan historian suurimmat.
Yksityiselle sosiaalipalvelualalle saavutettiin neuvottelutulos8.6.2023 14:56:39 EEST | Tiedote
Toimihenkilöliitto Erto ja muut työntekijäliitot ovat yhdessä työnantajaliitto HALI ry:n kanssa saavuttaneet neuvottelutuloksen yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen uudistamisesta.
Erto ja Sote ry antoivat uusia lakkovaroituksia yksityiselle sosiaalipalvelualalle31.5.2023 15:00:00 EEST | Tiedote
Toimihenkilöliitto Erto ja Sote ry ovat antaneet uusia lakkovaroituksia ja julistaneet muita työtaistelutoimia yksityiselle sosiaalipalvelualalle.
Yksityiselle sosiaalipalvelualalle ei syntynyt vieläkään sopua – seuraavat lakot alkavat huomenna30.5.2023 15:46:53 EEST | Tiedote
Yksityisen sosiaalipalvelualan neuvotteluissa ei tänäänkään saavutettu sovintoa, joten alalle aiemmin ilmoitetut lakot alkavat huomenna 31.5. tietyissä varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun kohteissa sekä torstaina 1.6. tietyissä palveluasumisen kohteissa.
Erto ja Sote ry ilmoittivat uusista lakoista yksityiselle sosiaalipalvelualalle 17.5.2023 15:05:50 EEST | Tiedote
Erto ja Sote ry ilmoittivat tänään uusista lakoista yksityisen palveluasumisen yksiköihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme