Nuoret remontoivat mieluiten itse, työikäiset ja vanhemmat ikäpolvet käyttävät paljon ammattilaisten apua

18.7.2022 08:30:00 EEST | Stark Suomi Oy | Tiedote

Jaa
Remonttikustannuksissa voi säästää, jos edes osan työvaiheista pystyy tekemään itse. Tee-se-itse-remontointi houkuttelee eniten nuoria ikäpolvia, mutta vanhemmat ikäpolvet hyödyntävät mielellään ammattilaisten osaamista. Tämä selviää Starkin toukokuussa 2022 teettämästä Suomalaiset remontoivat ja rakentavat -kyselytutkimuksesta*.

18–24-vuotiaista suomalaisista lähes puolet (48 %) remontoi mieluiten kokonaan itse tai perheen, sukulaisten ja kavereiden avustuksella. Vain neljä prosenttia saman ikäluokan vastaajista kertoo teettävänsä kaiken ammattilaisilla.

– Nuoria todennäköisesti houkuttelee remonttikustannuksissa säästäminen. Vaikka ammattilainen todennäköisesti tekisi parempaa jälkeä nopeammin, budjetti voi painaa nuorten vaakakupissa enemmän. Toisaalta osa nuorista saattaa olla myös kiinnostunut kokeilemaan omia taitojaan, toimitusjohtaja Harri Päiväniemi Stark Suomesta kertoo.

Työikäisissä tilanne on toinen. 35–64-vuotiaista 40–43 prosenttia teettää osan tai koko remontin ammattilaisilla.

– Ruuhkavuodet ja työelämän kiireet ajoittuvat tähän, mikä varmasti vaikuttaa ammattilaisten käyttöön remonteissa. Nämä aktiivisesti työelämässä olevat ikäryhmät ehkä myös pystyvät panostamaan muita ikäluokkia enemmän remontteihin. Omiin tarpeisiin ja mieltymyksiin istuviin toiminnallisuuksiin ja viihtyisyyteen halutaan satsata, Päiväniemi pohtii.

Yli 65-vuotiaat suosivat erityisesti ammattilaisten apua

Eniten ammattilaisten apua arvostavat yli 75-vuotiaat suomalaiset, joista jopa 30 prosenttia kertoo teettävänsä kaiken ammattilaisilla. Vain seitsemän prosenttia ikäluokan vastaajista kertoo tekevänsä kaiken itse.

– Vanhemmilla ikäpolvilla ammattilaisten suosiminen ei todennäköisesti johdu osaamisen tai kiinnostuksen puutteesta, vaan pikemminkin omasta jaksamisesta. Remontoinnissa vaaditaan kuitenkin myös fyysistä voimaa, Päiväniemi muistuttaa.

Ammattilaisten suosiminen korostuu myös 65–75-vuotiaiden vastauksissa, sillä vain 33 prosenttia ikäryhmän vastaajista kertoo remontoivansa mieluiten itse tai lähipiirinsä avustuksella. Puolet 65–75-vuotiaista hyödyntää remontoinnissa ammattilaisia.

– Ammattilaisten osaamiseen luotetaan, mutta toisinaan hyviä tekijöitä voi olla vaikea löytää. Meillä on käytössä PAKKI rakentajaverkosto, joka kokoaa paikkakunnan ammattilaiset yhteen listaan. Sähkömiehet, LVI-asentajat, maalarit ja muut alan ammattilaiset löytyvät siis tarvittaessa yhdestä paikasta, jos remonttia ei halua tehdä itse, Päiväniemi kertoo.

*Suomalaiset remontoivat ja rakentavat -kysely tehtiin Stark Suomen toimeksiannosta. Tutkimuksen suunnitteli ja analysoi Pohjoisranta BCW. Kysely toteutettiin Cint Ab:n verkkopaneelissa toukokuussa 2022. Kyselyyn vastasi 1 000 suomalaista. Otos on iältään, sukupuoleltaan ja alueellisesti kansallisesti edustava.

Yhteydenotot ja lisätietoja:

Harri Päiväniemi, toimitusjohtaja, Stark Suomi Oy, puh. 040 643 1800

Satu Otala, viestintäjohtaja, Stark Suomi Oy, puh. 044 475 7483, satu.otala@stark-suomi.fi

Avainsanat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Stark Suomi Oy
Olarinluoma 15
02200 ESPOO

09 3541 0000https://yritys.stark-suomi.fi/

STARK - reilusti rakentajan asialla.
Olemme jokaisen rakentajan reilu ja luotettava kumppani, joka tekee työtään intohimolla ja tinkimättömällä ammattiylpeydellä. Meitä 
starklaisia on noin 1 000 ympäri Suomen, ja valtakunnallinen 27 myymälän verkostomme, jakelukeskuksemme sekä verkkokauppamme palvelevat ajasta ja paikasta riippumatta. Stark on osa Pohjois-Euroopan suurinta rakennustarvikeyritystä STARK Groupia.

Verkkokauppa: www.stark-suomi.fi/ 

Yhtiösivut: yritys.stark-suomi.fi/

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Stark Suomi Oy

Kysely rakennusalan työvoimatilanteesta: 44 prosenttia on havainnut muutoksen6.8.2026 08:40:00 EEST | Tiedote

Rakennusalan ammattilaisista 44 prosenttia on havainnut muutoksia työvoiman saatavuudessa. Ammattilaisten mielestä rakennusalan houkuttelevuus onkin lyhyellä aikavälillä heikko, mutta pitkällä aikavälillä nouseva. Asia selvisi, kun Stark Suomi kysyi rakennusalan ammattilaisilta heidän näkemyksiään alan tulevaisuudesta. Kyselyyn vastasi lähes 3 000 alan ammattilaista ja yrittäjää.

Kysely: Tässä on suomalaisten suurin remonttipelko7.7.2026 08:40:00 EEST | Tiedote

Suomalaisten pelko remonttibudjetin ylittymisestä itse remontoidessa on kasvanut viime vuodesta. Stark Suomen teettämässä Suomalaiset remontoivat ja rakentavat 2026 -tutkimuksessa tämän kertoi suurimmaksi pelokseen tänä vuonna 30 prosenttia vastaajista. Viime vuonna vastaava luku oli 21 prosenttia. Remonttipeloista huolimatta kyselyyn osallistuneista alle viidesosalla (19 %) on remontti joskus epäonnistunut.

STARK ja Ramirent strategiseen yhteistyöhön15.6.2026 08:30:00 EEST | Tiedote

STARKin ja Ramirentin solmima strateginen yhteistyö vastaa rakennusalan ammattilaisten tarpeisiin yhdistämällä kummankin vahvuudet. Asiakas hyötyy laajasta palveluverkostosta, konevuokrauksen asiantuntemuksesta ja monipuolisesta kalustosta. Koneiden ja laitteiden vuokraus on helppoa ja sujuvaa, mikä tehostaa työmaiden sujuvuutta. Hyvin palveleva vuokrauspalvelu vähentää asiakkaiden investointeja omaan konekantaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye