Kokoomuksen Kauma haluaa riippumattoman tutkimuksen poikkeuksellisen suurista kuolleisuusluvuista ja 4. koronarokotteet laajaan jakoon!

Jaa
Kansanedustaja, kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Pia Kauma ihmettelee hallituksen toimia koronapandemian hoitamisen osalta. Hän on jättänyt aiheesta kirjallisen kysymyksen. Kauma on ihmeissään myös ylisuurista kuolleisuusluvuista. Syyt ylikuolleisuuden taustalla pitäisi nyt tutkia tarkoin.

”Kevään 2022 aikana Suomessa kuoli koronaviruksen aiheuttamaan tautiin enemmän ihmisiä kuin aiemmin koko pandemian aikana ja lähes yhtä paljon kuin väkiluvultaan kaksi kertaa suuremmassa Ruotsissa. Lisäksi huomionarvoista on kuolleisuuden nousu. Tilastokeskuksen mukaan tammikuun ja toukokuun välisenä aikana kuolleisuus suomessa oli korkeinta sitten 90-luvun, jolloin tilastointi on aloitettu. Myös kansainvälisten tutkimuslaitosten tiedot kertovat lähes poikkeuksetta samaa. Siksi esitänkin, että ylikuolleisuuden syitä tutkimaan asetetaan riippumaton työryhmä”, Kauma aloittaa.

Hallituksen lepsu toiminta kevään 2022 aikana ei myöskään saa Kaumalta kiitosta. Lisäksi se herättää epäilyksen siitä, onko valmistautuminen syksyn korona-aaltoon riittävää.

”Suomen linja neljänsien koronarokotteiden suhteen on paljon kitsaampi kuin verrokkimaissa. Suomessa alle 80-vuotias ei-riskiryhmäläinen ei saa neljättä rokotetta, vaikka kolmannen rokotteen teho olisi jo heikentynyt. Esimerkiksi Tanskassa ja Ruotsissa neljänsiä rokotteita jaetaan paljon laajemmin. Neljänsien rokotteiden jakaminen useiden muiden maiden tapaan olisi tehokkain keino valmistautua ennakoivasti syksyllä todennäköisesti kasvaviin tartuntalukuihin”, Kauma jatkaa.

”Ongelma ei ole siinä, etteivätkö ihmiset haluaisi suojautua taudilta, eikä siinä, etteikö rokotteita olisi varastossa. Todella ihmettelen, että miksi ihmisten ei anneta suojautua tältä hankalalta taudilta. Eniten olen huolissani iäkkäämmistä henkilöistä, joiden rokotesuoja on jo heikentynyt, mutta joille neljättä rokotetta ei hallitus suostu jakamaan”, Kauma päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kokoomuksen eduskuntaryhmä



http://www.kokoomus.fi

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.

Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Vikman: Miinasopimuksesta irtautuminen vahvistaa Suomen puolustuskykyä19.6.2025 12:22:39 EEST | Tiedote

Eduskunta hyväksyi tänään esityksen Ottawan sopimuksesta irtautumiseksi. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tärkein tehtävä on turvata itsenäisyys ja alueellinen koskemattomuus sekä estää sotilaallinen konflikti. Kansanedustaja, ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Sofia Vikman painottaa, että päätös on välttämätön muuttuneessa turvallisuusympäristössä ja vahvistaa Suomen puolustuskykyä.

Kokoomuksen Laiho: Eduskunta hyväksyi valinnanvapauskokeilun, lääkärille pääsy helpottuu yli 65-vuotiaille18.6.2025 16:11:55 EEST | Tiedote

Eduskunta hyväksyi tänään hallituksen esityksen Kela-korvauskokeilusta, jossa yli 65-vuotiaat voivat jatkossa päästä valitsemalleen yleislääkärille noin 28 euron asiakasmaksulla. Samalla määrätyt tutkimukset korvataan 50-prosenttisesti. Hallituksen tavoitteena on parantaa suomalaisten hoitoon pääsyä ja hyödyntää tehokkaammin yksityistä sote-kapasiteettia. Kokeilu luo myös ensimmäistä kertaa hintakaton Kela-korvattaviin lääkärikäynteihin.

Kokoomuksen Castrén: Arviointimenettelyllä turvataan asukkaiden palvelut – alueiden yhdistäminen ei automaattisesti edessä17.6.2025 17:02:43 EEST | Tiedote

Valtiovarainministeriö on päättänyt käynnistää arviointimenettelyn Itä-Uudenmaan, Keski-Suomen ja Lapin hyvinvointialueilla. Kokoomuksen kansanedustaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Maaret Castrén painottaa, että hallituksen tavoitteena on turvata alueiden asukkaiden tarvitsemat palvelut: arviointimenettely ei automaattisesti tarkoita alueiden yhdistämistä.

Kokoomuksen Väyrynen: Arviointimenettely on mahdollisuus turvata palvelut Keski-Suomessa – Honkosen syytökset kohtuuttomia17.6.2025 15:55:49 EEST | Tiedote

Valtiovarainministeriö on päättänyt käynnistää arviointimenettelyn Keski-Suomen, Itä-Uudenmaan ja Lapin hyvinvointialueilla. Kokoomuksen kansanedustaja Ville Väyrynen korostaa, että arviointimenettelyn tavoite on ennen kaikkea varmistaa, että alueiden asukkaat saavat tarvitsemansa sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelut nyt ja tulevaisuudessa. Väyrynen korostaa, että tavoitteena ei ole alueiden yhdistäminen vaan se, että palvelut turvataan ja talous saadaan kestävälle pohjalle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye