Elinkeinoelämän keskusliitto EK

EK:n yrityskysely: Yli puolet yrityksistä arvioi luontokadon vaikuttavan toimintaympäristöön jo nyt

Jaa
Valtaosa yrityksistä arvioi, että luonnon monimuotoisuudella ja sen huomioimisella on merkitystä niiden liiketoiminnalle tulevaisuudessa. Yli puolet arvioi luontokadon vaikuttavan toimintaympäristöön jo nyt. Tiedot käyvät ilmi EK:n yrityskyselystä, johon vastasi yli 1 000 yrittäjää ja yritysjohtajaa.

Yrityskyselyyn vastanneista 1026 yrittäjästä tai yritysjohtajasta peräti 83 prosenttia arvioi, että luonnon monimuotoisuuden huomioimisella on tulevaisuudessa entistä suurempi merkitys liiketoiminnan ja yrityksen menestyksen kannalta. 55 prosenttia piti luontokatoa toimintaympäristöön vaikuttavana tekijänä jo nyt.

46 prosenttia yrityksistä kertoi luonnon monimuotoisuuden huomioimisen olevan jo osa yrityksen toimintaa. 43 prosenttia kertoi yrityksensä asettaneen tavoitteita luonnon monimuotoisuuden huomioimiseksi ja 13 prosenttia myös mittaavan niiden toteutumista.  

Luonnon monimuotoisuus kiinnostaa ennen kaikkea yritysten asiakkaita ja kuluttajia, mutta myös viranomaisten, omistajien ja työntekijöiden arvioitiin edellyttävän yrityksiltä luonnon monimuotoisuudesta huolehtimista.

”Yritykset ovat selkeästi heränneet luontokadon uhkakuviin. Yrityskentällä tiedostetaan, että luontokato ja sen torjuminen tulevat vaikuttamaan kasvavassa määrin yritysten liiketoimintaan ja menestykseen”, EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies toteaa.

”Huolestuttavaa vauhtia etenevä luontokato muodostaa merkittäviä riskejä taloudelle ja yritysten toiminnalle tulevaisuudessa, ja suomalaiset yritykset ovat hyvin tunnistaneet teeman tärkeyden. Katseet kääntyvät myös kohti joulukuussa järjestettävää YK:n biodiversiteettikokousta, mistä toivotaan vahvaa sitoumusta tavoitteisiin ja toimiin luontokadon pysäyttämiseksi maailmanlaajuisesti”, johtava asiantuntija Janne Peljo sanoo.

EK on tänä keväänä perustanut uuden Vihreän kasvun vastuualueen:

”Olemme keskittäneet uudelle vastuualueelle ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjunnan lisäksi osaamisen ja digitalisaation aihealueet. Näemme, että vain vihreää siirtymää tukeva kasvu luo kansakunnallemme menestystä ja vihreän kasvun onnistumiseksi tarvitsemme Suomessa monipuolista osaamista ja digitalisaation täysmääräistä hyödyntämistä, niin elinkeinoelämässä kuin julkisella sektorillakin”, Häkämies arvioi.

Uuden vastuualueen johtajanimityksestä tiedotetaan lähiaikoina.

Tutustu EK:n yrityskyselyn tuloksiin infografiikan muodossa:
https://ek.fi/wp-content/uploads/2022/07/Luontokato_kysely_infografiikka_07_2022.pdf

Yrityskysely toteutettiin kesäkuussa 2022 ja siihen osallistui 1 026 työnantajayritystä. Aineiston analyyseissä hyödynnettiin päätoimialojen ja yrityskoon mukaan laskettuja painokertoimia, jolloin tulokset ovat yleistettävissä suuntaa antavasti EK:n jäsenistön perusjoukkoon.

Lisätiedot:
johtava asiantuntija Janne Peljo, puh. 040 528 5754, etunimi.sukunimi@ek.fi, valokuvat.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Satu ToivonenTiedottaja

Yrittäjyys, elinkeinopolitiikka
Energia, ilmasto, liikenne, ympäristö
EU, kauppapolitiikka, Venäjä, pakotteet

Puh:040 821 2097satu.toivonen@ek.fi

Tietoja julkaisijasta

Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Eteläranta 10
00130 Helsinki

09 420 20https://ek.fi/

Elinkeinoelämän keskusliitto EK on suomalaisten yritysten merkittävin puolestapuhuja. Välitämme elinkeinoelämän yhteisiä viestejä ja ratkaisuehdotuksia politiikan päättäjille ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän keskusliitto EK

EK:n yrityskysely: Poliittiset päätökset nähdään talouskasvua tukevina – vaikutukset investointeihin ja työllistämiseen vielä varovaisia7.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote

Tuoreen yrityskyselyn mukaan valtaosa yrityksistä arvioi, että hallituksen tekemillä poliittisilla päätöksillä on myönteinen vaikutus talouskasvuun. Yli 70 prosenttia vastaajista uskoo, että päätökset vauhdittavat talouskasvua joko merkittävästi tai jonkin verran. Toisaalta 19 prosenttia ei usko päätöksillä olevan vaikutusta, ja noin 10 prosenttia näkee niillä jopa kielteisiä vaikutuksia.

Yrityskysely Trumpin tulleista: lähes 60 prosenttia vientiyrityksistä varautuu USA-viennin vähentymiseen25.4.2025 07:30:00 EEST | Tiedote

EK:n yrityskyselyn mukaan 58 prosenttia suomalaisista vientiyrityksistä arvioi Yhdysvaltojen vientinsä vähenevän, jos 10 + 20 prosentin lisätullit toteutuvat EU:ta koskien. Tuotantoa ei silti olla siirtämässä Atlantin toiselle puolelle: vain alle 12 prosenttia vientiyrityksistä aikoo lisätä paikallista tuotantoa Yhdysvalloissa. Kyselytulokset alleviivaavat tarvetta siihen, että EU:n onnistuisi neuvotteluteitse välttämään tullien voimaantulo. Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämiehen mukaan Yhdysvaltain viennin heikennykset voidaan vielä välttää: ”Lisätullien 90 päivän aikalisä pitää nyt käyttää maksimaalisesti hyväksi. Suomalaisten vientiyritysten etua ajaisi se, että EU ja Yhdysvallat saavuttaisivat neuvotteluratkaisun ja lisätullit peruuntuisivat”. Maailmankaupan kriisiaikoina korostuvat kaikki ne toimet, jotka Suomella ja EU:lla on omissa käsissä: "Elinkeinoelämä odottaa EU:lta sekä sisämarkkinoiden kehittämistä että uusien kauppasopimusten nopeaa aikaansaamista A

Kutsu: EK:n Suhdannebarometrin julkistuswebinaari ma 28.4. klo 10.00–10.3024.4.2025 10:15:00 EEST | Tiedote

EK:n Suhdannebarometri julkistetaan maanantaina 28.4. klo 8, ja julkistuswebinaari pidetään saman päivän aamuna klo 10.00–10.30. Tilaisuudessa taustoitetaan talouden tilannetta sekä suomalaisyritysten suhdannekehitystä. Talouden näkymiä ja Suhdannebarometrin tuloksia esittelee EK:n johtaja ja pääekonomisti Penna Urrila. Ilmoittaudu mukaan Tervetuloa! Lisätietoja: Teemu Lindfors, viestinnän asiantuntija, p. 0400 284 764

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye