Tampere-talon Miltä Suomi kuulostaa? -äänitaidenäyttelyssä tarjolla uudenlaisia äänikuvia Suomesta

Tampere-talon Maestro-salissa tiistaina 2. elokuuta 2022 avautuvassa äänitaidenäyttelyssä kävijä saa nauttia Sasu Ripatin, Ringa Mannerin, Lau Naun, Elia Lombardinin sekä Timo Lassy & Marko Nyberg -duon tätä kokonaisuutta varten säveltämistä, uusista teoksista, joihin kävijä kuljetetaan pelkästään äänien avulla.
“Lähtökohtana on ajatus Suomi-kuvan muokkaamisesta ja päivittämisestä. Suomea on kuvattu lukuisin eri tavoin maalaustaiteessa, valokuvataiteessa ja elokuvataiteessa viimeisen 150 vuoden aikana. Kultakauden tunnetut maalarit rakensivat Suomi-kuvaa esittämällä romantisoituja maisemia ja rauhaisia luontokuvaelmia; suomalaisten luontosuhdetta ylistettiin. Tämä sopi kansallisromantiikan silloiseen ohjelmaan. Tänä päivänä keskustelu oikeanlaisesta Suomesta ja Suomen identiteetistä jatkuu laajempana kuin koskaan”, näyttelyn kuraattori Konsta Klemetti kertoo.
“Haluan nostaa esiin äänen ja äänimaisemien merkityksen ihmisen elinympäristössä ja kuvata Suomea auditiivisen kokemuksen kautta. On kiinnostavaa kuulla millaisia maisemia ja tunnelmia modernit säveltäjät haluavat Suomestaan esitellä. Samalla kun kysymme, mitkä ovat heille merkityksellisiä äänimaisemia, muistoja, todellisuuksia, tulemme kysyneeksi olemmeko kuulijoina tietoisia ääniympäristöstämme ja miten sen esiin nostaminen vaikuttaa taidekokemukseen ja siihen, miten ylipäänsä miellämme nykyisen Suomen”, Klemetti jatkaa.
Miltä Suomi kuulostaa? -äänitaidenäyttely on kuultavissa Tampere-talon Maestro-salissa 2.–10.8.2022 Tampere-talon aukioloaikojen mukaisesti ti–ke klo 9–17, to–pe klo 9–19 ja la–su klo 10–17.
Näyttelyn liput maksavat 10 euroa ja ovat myynnissä Tampere-talon lipunmyynnissä. Saman päivän Rauli Virtanen: Saigonista Kiovaan 1972–2022 -valokuvanäyttelyn lipulla pääsee tutustumaan ilmaiseksi Miltä Suomi kuulostaa? -äänitaidenäyttelyyn.
Lisätiedot: https://suomikuulostaa.fi/
Teosesittelyt
Sasu Ripatti
Sasu Ripatti vie kuulijan kotipiiriinsä, pihalta suoraan jäätyneelle merelle, Oulun edustalla sijaitsevan Hailuodon ankariin olosuhteisiin.
Ringa Manner
Ruusut- ja Pintandwefall-yhtyeistä tutun Ringa Mannerin teos on syntynyt syksyisissä tunnelmissa, roudan ja lehdettömien puunrankojen ympäröimänä suvun mökkimaisemissa Eurassa.
Timo Lassy & Marko Nyberg
Lukioajoista toisensa tunteneiden muusikkoystävysten ensimmäinen yhteisteos sijoittuu urbaanille matkalle pääkaupunkiin. Se kaivertaa esiin sykkivän taipaleen Jollaksen merellisistä maisemista kuumana hehkuvaan Ullanlinnaan, jossa ääniraitaan sekoittuvat Ukrainan sotaa vastustavasta mielenosoituksesta tallentuneet äänet.
Elia Lombardini
Toukokuussa 2022 esikoisalbuminsa julkaisseen Elia Lombardinin teos esittelee kuulijalleen öisen Saimaan rannassa äänteleviä joutsenia ja helteisen kesäyön tunnelmia.
Lau Nau
Kemiön saarelle sijoittuvan historiallisen Kiilan kylän tunnelma välittyy kesäisenä pörräävien hyönteisten ja autereisen toimettomuuden hypnoottisessa tanssissa.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Konsta Klemetti
Tuottaja
Puh. 050 527 3057
Avainsanat
Kuvat





Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tampere-talo-konserni on ohjelmistoltaan, tapahtumiltaan ja kävijämäärältään Suomen suurin ja monipuolisin tapahtumayhtiö. Tampere-talo Oy jakaantui 1.1.2024 kahdeksi yhtiöksi. Uudessa yhtiömallissa emoyhtiönä toimii kulttuurin ja taiteen edistämiseen keskittyvät Tampere-talo Oy ja tytäryhtiönä kaupalliseen toimintaan keskittyvä Talo Events Oy sekä sen aputoiminimi Tampere Live.
Toimimme Tampere-talossa ja Tuulensuun Palatsissa sekä tuotamme tapahtumia ja konsertteja myös näiden tilojen ulkopuolella ympäri Suomea. Tapahtumamme sisältävät mm. balettivierailuita, oopperaa, lastenkulttuuria, rock- ja pop-konsertteja, messuja, kokouksia, konferensseja, yritystapahtumia, seminaareja ja kansainvälisiä kongresseja.
Vuonna 2023 Tampere-talon liikevaihto oli 18,1 miljoonaa euroa. Vuodessa järjestämme yli tuhat tapahtumaa, palvelemme yli 517 500 tyytyväistä kävijää ja tuotamme Tampereen talousalueelle 50 miljoonaa euroa tapahtumatuloa.
Tampere-talo Oy on perustettu 1987 ja ovet avattiin yleisölle 1990. Tampere-talo-konsernin toimitusjohtaja on Paulina Ahokas ja hallituksen puheenjohtaja on Kristiina Michelsson.
Talossa toimivat lisäksi täysimittainen sinfoniaorkesteri Tampere Filharmonia, à la carte -ravintola Tuhto ja maailman ainoa Muumimuseo. Talon yhteydessä palvelee Courtyard by Marriott -hotelli.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampere-talo Oy
Arttu Wiskari, JVG, Nelli Matula ja Portion Boys esiintyvät Iskelmä Gaalassa9.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Iskelmä Gaala kokoaa kotimaisen musiikin tähdet Tampereen Nokia Arenalle perjantaina 20. helmikuuta 2026. Ensimmäiset artistit on nyt julkaistu. Lavalle nousevat Arttu Wiskari, Nelli Matula, Robin Packalen, JVG, Portion Boys sekä Komiat-yhtyeestä tuttu Aleksi Yli-Sissala. Lisää esiintyjiä julkaistaan syksyn aikana. Tapahtuman liput tulevat myyntiin perjantaina 12. syyskuuta.
MEDIAKUTSU: Tampereen Kirjafestarit – ohjelman julkistus8.9.2025 09:03:00 EEST | Kutsu
Tampereen Kirjafestareiden ohjelmapäällikkö Milla Palovaara esittelee vuoden 2025 festivaaliohjelman 17. syyskuuta Tampere-talossa.
Muumilaakson tarinoita -animaatiosarjan ikoninen ysärisoundtrack soi orkesterikonsertissa Tampere-talossa4.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Tampere-talossa tarjoillaan keväällä apetta nostalgiannälkään. Helsingissä suursuosion saanut Muumimusiikkia-konsertti soi Isossa salissa lauantaina 21. maaliskuuta 2026. Konsertissa esitetään 1990-luvun Muumilaakson tarinoita -animaatiosarjan rakastettua musiikkia, jonka on säveltänyt japanilainen Sumio Shiratori. Tuittu Koskisen ja Taimi Tornikosken uusia sovituksia tulkitsee nuorista ammattimuusikoista koostuva 24-henkinen orkesteri. Konsertin liput tulevat myyntiin maanantaina 8. syyskuuta klo 9.
Bisnes & Kulttuuri -seminaari uudistuu – Taike mukana järjestäjänä28.8.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Suomessa ainutlaatuinen elinkeinoelämän ja kulttuurin keskustelufoorumi Bisnes & Kulttuuri -seminaari palaa Tampere-taloon maanantaina 29.9.2025 uudistuneella ohjelmalla. Pitkän historiansa aikana seminaari on kasvanut merkittäväksi kohtaamispaikaksi, ja tänä vuonna se rakentuu ensimmäistä kertaa kahdesta erillisestä osiosta, joihin voi osallistua yhdessä tai erikseen. Vuoden teema on sekä kulttuurialalle että elinkeinoelämälle polttavan ajankohtainen: pääomittaminen ja rahoitus.
MEDIAKUTSU MAAILMANENSI-ILTAAN: Tampere Filharmonia esittää Nightwishin Yesterwynde-albumin orkesteriversion Tampere-talossa torstaina 28.8. klo 1922.8.2025 09:15:00 EEST | Kutsu
Kutsumme kirjoittavia toimittajia ja median edustajia kokemaan suomalaisen metallimusiikin ikoniyhtyeen Nightwishin uutuuslevyn Yesterwynde sinfonisen maailmanensi-illan torstaina 28. elokuuta klo 19 Tampere-talossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme