Varo, varmista ja varoita: Nettihuijaukset ja tietojenkalastelu muuttavat muotoaan, mutta niiltä on mahdollista suojautua

Suomalaiset menettivät vuonna 2021 niin sanotuissa IT-tuki-, toimitusjohtaja-, rakkaus- ja dokumenttihuijauksissa yhteensä 16 milj. euroa, sijoitushuijauksissa yli 20 milj. euroa ja pankkien nimissä tehdyissä huijauksissa 10 milj. euroa. Tilastoitujen tapausten lisäksi esiintyi myös tilastoimattomia tapauksia, joiden lukumäärää ja rahallista rikoshyötyä ei tiedetä tarkasti. Huijauksen uhrien pitäisi aina olla yhteydessä omaan pankkiinsa ja tehdä rikosilmoitus poliisille.
Viranomaisille ilmoitettujen nettihuijausten rikoshyöty suureni vuodesta 2020 vuoteen 2021 lähes kolmanneksen. Tammi-maaliskuussa 2022 ilmoitusten ja rahallisen rikoshyödyn määrä kuitenkin pieneni yli 40 % verrattuna vuoden 2021 vastaavaan ajanjaksoon.
Uhrit menettävät huijauksissa muutakin kuin rahaa. Varsinkin pitkään jatkuneiden huijausten paljastuessa uhrit saattavat kokea häpeää eivätkä halua kertoa tapahtuneesta edes läheisilleen. Keskusteluapua kannattaa kuitenkin hakea, jottei asian kanssa jää yksin. Esimerkiksi Rikosuhripäivystys osaa auttaa tällaisissa tilanteissa. Uhriksi joutuminen ei ole kenenkään oma valinta.
Huijauksen voi tunnistaa ja torjua varomalla, varmistamalla ja varoittamalla
Vaikka erilaisia huijauksia tapahtuu jatkuvasti ja ne muuttavat muotoaan, niiltä on mahdollista suojautua. Helposti muistettava tapa suojautua on Varo, varmista, varoita -kampanjan muistisääntö: varo epäilyttäviä viestejä ja yhteydenottoja, varmista, mistä yhteydenotot tulevat ja että kirjaudut palveluihin oikeaa reittiä, ja varoita huijauksista myös muita.
Tärkein sääntö on se, että henkilökohtaiset verkkopankkitunnukset ja maksukorttien tiedot on tarkoitettu vain omaan käyttöön. Tietoja ei pidä antaa kenellekään ulkopuoliselle missään viestintäkanavassa tai verkkopalvelussa, jonka luotettavuudesta ei ole täysin varma. Tietoja kalastellaan esimerkiksi pankkien ja viranomaisten nimissä sähköpostitse, tekstiviesteillä, puheluissa ja hakukoneiden kautta.
Jos saat viestin, puhelun tai muun yhteydenoton, jossa joku pyytää maksuja tai pankkitunnuksia, toimi Varo, varmista, varoita -ohjeiden mukaan. Lisää tietoa ja ohjeita on saatavilla kampanjan verkkosivuilta.
Digitaalinen turvallisuus esillä SuomiAreenassa
Digitaalisesta turvallisuudesta keskustellaan useissa yhteyksissä SuomiAreenassa Porissa 11.–15.7.2022. Huijauksiin keskitytään Rantalavalla perjantaina 15.7. klo 14, jolloin asiantuntijat murtavat digiturvamyyttejä yhdessä yleisön kanssa. Keskustelemassa ovat johtava erityisasiantuntija Kimmo Rousku Digi- ja väestötietovirastosta, kyberturvallisuuden työelämäprofessori Jarno Limnéll Aalto-yliopistosta sekä tietoturva-asiantuntija ja ammattihakkeri Laura Kankaala WithSecurelta.
Lisätietoja ja tapahtuman ohjelma
Varo, varmista ja varoita – näin suojaudut huijauksilta!
Varo
- tekstiviestissä tai sähköpostiviestissä tulevia linkkejä
- IT-tuen nimissä tulevia odottamattomia puheluita
- pankin, poliisin tai muun viranomaisen nimissä tulevia odottamattomia puheluita
- hakukoneen ehdottamia linkkejä pankkien tai viranomaisten sivuille
- nettisivuilta ponnahtavia yllätysvoittoja tai arvontoja.
Varmista
- keneltä viesti tai puhelu tuli. Pankit ja viranomaiset soittavat erittäin harvoin odottamatta. Varmista, tuleeko puhelu varmasti taholta, jonka nimissä soittaja esiintyy.
- että kirjaudut verkkopankkiin tai viranomaisen palveluun oikean verkkosivun kautta. Varmin tapa päästä oikealle sivulle on kirjoittaa verkkoselaimen osoitekenttään yrityksen tai viranomaisen suora osoite (esim. organisaatio123.fi/com). Voit myös tallentaa osoitteen kirjanmerkiksi tai käyttää pankin tai viranomaisen mobiilisovellusta.
Varoita
- pankkiasi, jos olet menettänyt rahaa tai huomaat antaneesi tietojasi huijareille. Ole heti yhteydessä pankkiin ja kerro, mitä on tapahtunut. Näin pankki voi yrittää estää tunnustesi väärinkäytön.
- mieluiten kirjallisia kanavia pitkin yritystä tai viranomaista, jonka nimissä huijari on lähestynyt sinua
- läheisiäsi, jotta he osaavat varoa huijauksia
- muita tekemällä rikosilmoitus poliisille.
Varo, varmista ja varoita -kampanjassa ovat mukana Finanssiala ry, Poliisi, Kuluttajaliitto, Liikenne- ja viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskus, Kela, Digi- ja väestötietovirasto, Aktia, Danske Bank, DNA, Elisa, Handelsbanken, Nordea, Oma Säästöpankki, OP Ryhmä, POP Pankki, S-Pankki, Säästöpankki, Telia ja Microsoft. Kampanjan tavoitteena on estää verkkohuijauksia kasvattamalla suomalaisten tietämystä aiheesta.
Lisätietoja erilaisista nettihuijausten tavoista, kampanjamateriaaleja sekä linkkejä aikaisempiin ohjeisiin ja tutkimuksiin löytyy Kuluttajaliiton sivuilta.
Liitteissä tiedote ruotsiksi sekä lisätietoliite suomeksi ja ruotsiksi, jossa kuvataan ajankohtaisia esimerkkejä nettihuijauksista ja annetaan vinkkejä niiltä suojautumiseen.
Yhteyshenkilöt medialle
Finanssiala ry: Niko Saxholm, niko.saxholm@finanssiala.fi, 020 793 4235
Poliisi: Tuomas Pöyhönen, tuomas.poyhonen@poliisi.fi (lomalla 25.7. asti), Pertti Sovelius, pertti.sovelius@poliisi.fi (25.7. asti)
Liikenne- ja viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskus: kyberturvallisuuskeskus@traficom.fi
Kela: Henri Burtsov, henri.burtsov@kela.fi
Digi- ja väestötietovirasto: Kimmo Rousku, kimmo.rousku@dvv.fi, 0295 535 120
Kuluttajaliitto: Tapani Veija, tapani.veija@kuluttajaliitto.fi
Aktia: Henri Heinonen, henri.heinonen@aktia.fi
Danske Bank: Sira Nieminen, sira.nieminen@danskebank.fi
DNA: Ilkka Tuominen, ilkka.tuominen@dna.fi, 044 044 8000
Elisa: Teemu Mäkelä, teemu.makela@elisa.fi
Handelsbanken: Harri Hautala, harri.hautala@handelsbanken.fi, 050 323 0637
Nordea: Annukka Multanen, annukka.multanen@nordea.com, 050 302 7815
Oma Säästöpankki: Markku Luova, markku.luova@omasp.fi
OP Ryhmä: Kim Sirén, kim.siren@op.fi
POP Pankki: Guoxi Yu, guoxi.yu@poppankki.fi
S-Pankki: Jouni Määttä, jouni.maatta@s-pankki.fi
Säästöpankki: Vesa Pyyluoma, vesa.pyyluoma@saastopankki.fi, 040 647 1900
Telia: Kristian Westerstråhle, kristian.westerstrahle@teliacompany.com
Microsoft: Marja Laitinen, marjal@microsoft.com
Avainsanat
Kuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.
Finanssiala - Uudistuvan alan ääni
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry
Rahastoista lunastettiin elokuussa 600 miljoonaa euroa – Markkinakehitys piti yhteenlasketun rahastopääoman arvon 191 miljardissa9.9.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Suomeen rekisteröidyistä sijoitusrahastoista lunastettiin elokuussa yhteensä 598 miljoonaa euroa pääomia. Myönteisen markkinakehityksen ansiosta rahastopääoma pysyi ennallaan. Yhteenlaskettu rahastopääoman arvo oli kuukauden lopussa 191 miljardia euroa.
Pankkibarometri: Kotitalouksien ja yritysten luotonkysynnät hyvässä vireessä – yritysrahoituksessa erityisesti pankkiluotot kasvussa4.9.2025 06:30:00 EEST | Tiedote
Kotitaloudet ovat kysyneet luottoja kesän 2025 aikana selvästi enemmän kuin vuosi sitten, selviää Finanssiala ry:n Pankkibarometrista. Odotukset kotitalouksien loppuvuoden lainanottohalukkuudesta ovat myös hyvin myönteiset, vaikkakin ne ovat hieman maltillistuneet alkuvuodesta. Myös yritykset ovat kysyneet luottoja enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Odotukset investointien rahoittamisesta lainarahalla ovat myönteiset, mutta taso on edelleen suhteellisen matala. Pankkibarometrissaan Finanssiala ry kysyy neljännesvuosittain pankinjohtajien käsityksiä ja odotuksia luotonkysynnän ja eri sijoitusmuotojen kehityksestä. Barometrikysely III/2025 tehtiin pankinjohtajille elokuussa.
Ei kannata hämääntyä: Lokakuussa verkkopankki alkaa tarkistaa asiakkaan antamia maksutietoja – EU:n pikamaksuasetus tietää muutoksia maksukäytäntöihin3.9.2025 06:00:00 EEST | Tiedote
EU:n pikamaksuasetus on tulossa voimaan. Pikamaksuasetuksen myötä maksajan pankki alkaa ilmoittaa tilisiirron yhteydessä, jos maksunsaajan nimi ei vastaa maksajan kirjoittamaa nimeä. Maksun saajan tarkistamisella pyritään estämään maksun välittyminen väärälle vastaanottajalle. Tällä hetkellä maksajan antamia tilinumero- ja nimitietoja ei verrata, vaan maksut siirtyvät saajan tilille pelkän tilinumeron perusteella. Lisäksi asetuksen myötä minkä tahansa pankin asiakas voi lähettää ja vastaanottaa euromääräisiä pikasiirtoja kymmenessä sekunnissa riippumatta vuorokaudenajasta tai siitä, tapahtuuko siirto kotimaassa vai toiseen euromaahan. EU:n pikamaksuasetuksen toimeenpanon takaraja on 9.10.2025, jonka jälkeen muutokset alkavat näkyä asiakkaille konkreettisesti.
Sanoista teoiksi – finanssialan yhtiöt avaavat toimiaan luontokadon torjumiseksi1.9.2025 06:30:00 EEST | Tiedote
Osana finanssialan luontositoumusta Finanssiala ry (FA) seuraa vuosittain toteutettavalla kyselyllä jäsentensä luonnon monimuotoisuutta edistävää työtä vuosien 2024 ja 2028 välillä. Finanssialan yhtiöillä on merkittävä rooli luontokadon torjunnassa sijoittajina, rahoittajina ja vakuuttajina. Tulosten mukaan 88 prosenttia vastanneista yhtiöistä pyrki vaikuttamaan sidosryhmiensä toimintaan luontoon liittyen. Vaikka valtaosa yhtiöistä on tunnistanut luonnon merkityksen liiketoiminnalleen, vain hieman yli puolella organisaatioista on luonnon monimuotoisuuteen liittyvä tiekartta tai strategia. Tiedot raportoidaan nyt ensi kertaa. Tulokset koskevat vuotta 2024. Ensimmäiseen kyselyyn vastasi 16 finanssialan toimijaa aina suurista konserneista ja työeläkeyhtiöistä pienempiin yhtiöihin. Vastaajaryhmän moninaisuuden takia vastaajat ovat voineet vastata useamman jäsenyhtiön puolesta, mikäli ne kuuluvat esimerkiksi samaan konserniin tai ryhmään.
Pankkitunnuksilla vain pankkiin – valitse huijareiden vuoksi tarkkaan, miten tunnistaudut verkossa20.8.2025 06:30:00 EEST | Tiedote
Finanssiala ry:n toimitusjohtaja Arno Ahosniemi ja FiComin toimitusjohtaja Elina Ussa korostavat, että kaikki vahvan sähköisen tunnistautumisen välineet ovat turvallisia, mutta niiden käyttötapa vaikuttaa riskeihin. Pankkitunnuksia kannattaa käyttää vain verkkopankkiin kirjautuessa, kun taas muihin digitaalisiin asiointipalveluihin on järkevää tunnistautua mobiilivarmenteella tai valtion varmennekortilla. Huijaukset ovat yleistyneet rajusti viime vuosina ja ne ovat menetelmiltään yhä kehittyneempiä. FA:n tuoreen kyselyn mukaan 7,3 prosenttia suomalaisista on menettänyt rahaa digihuijareille. Väkilukuun suhteutettuna se tarkoittaa yli 400 000 suomalaista. Oikeaoppinen suojautuminen huijauksilta on välttämätön kansalaistaito.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme