OYSin uusi verkkosivusto avattu

Oulun yliopistollisen sairaalan OYS uusi verkkosivusto on julkaistu osoitteessa oys.fi. Sivu palvelee niin sairaalan asiakkaita ja potilaita kuin muitakin sidosryhmiä. Jokaisella vuoden 2022 alussa aloittaneella osaamiskeskuksella on uudella sivustolla oma kokonaisuutensa, jota ne voivat hyödyntää esimerkiksi oman henkilökuntansa ja tutkimustoimintansa esittelemiseen.
Lisäksi kevään aikana on tehty mittava joukko palvelukuvauksia, joista on luotu ”Hoidot ja palvelut” -portaali. Portaali sisältää tietoa eri sairauksien hoidosta OYSissa. Tällä hetkellä sieltä löytyy 118 palvelukuvausta ja sisältöä täydennetään syksyn aikana.
Verkkosivustoa kehitetään edelleen
Sivusto on laaja tietopaketti yliopistollisen sairaalan ja sen yhteydessä toimivien useiden organisaatioiden toiminnasta. Sivuston keskeisin käyttäjäryhmä ovat kuitenkin sairaalan asiakkaat ja potilaat. Heille tehtyä osiota kehitetään tulevan syksyn aikana erityisesti opastuksen osalta.
”Yliopistollisen sairaalan rakennuksista on tehty 3D-kuvat, jotka on viety OpenStreetMap -karttaan. Sen oheen rakennamme hakutoiminnon, jonka kautta sairaalan asiakkaat ja potilaat voivat hakea kaikkien sairaalan palvelupisteiden ajantasaisia yhteys- ja opastustietoja”, kertoo OYSin viestintäpäällikkö Mervi Tervo.
Syksyn aikana karttapalvelu laajenee kattamaan myös OYSin Peltolan puoleiset rakennukset.
Palautetta toivotaan
OYS toivoo, että sivuston käyttäjät jättäisivät palautetta matalalla kynnyksellä. ”Verkkosivu ei ole koskaan valmis. Lisäksi yliopistollisen sairaalan tietomäärä on suuri ja sivusto todella laaja, joten tarvitaan tiedon jatkuvaa päivittämistä”, toteaa Tervo.
OYSin viestintäpalveluissa toivotaan, että sivuston mahdollisista puutteista jätettäisiin palautetta matalalla kynnyksellä. Palautelomakkeen voi täyttää verkkosivulta löytyvän linkin kautta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mervi TervoViestintäpäällikkö
Viestintäpalvelut
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on yhdistänyt 30 kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon, kolme sairaalaa ja kaksi pelastuslaitosta. Oulun yliopistollinen sairaala OYS on yksi Suomen viidestä yliopistollisesta sairaalasta, ja se vastaa lähes puolen miljoonan suomalaisen erikoissairaanhoidon palveluista. Tavoitteemme on vuoteen 2030 mennessä rakentaa maailman älykkäin sairaala.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
OYS sairaalapalvelujen ja ensihoidon toimialueen yhteistoimintaneuvottelut päättyivät 5.5.7.5.2025 14:25:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on käynyt OYS sairaalapalvelujen ja ensihoidon toimialuetta koskeviin muutoksiin liittyvät yhteistoimintaneuvottelut henkilöstöjärjestöjen kanssa 2.4.–5.5.2025. Muutokset toteutetaan kahdessa vaiheessa. Nyt saatiin päätökseen ensimmäisen vaiheen neuvottelut.
Pohteen asumispalveluihin Nivalassa, Ylivieskassa ja Oulussa suunnitellaan muutoksia – yhteistoimintaneuvottelut alkoivat 6.5.7.5.2025 10:36:41 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella suunnitellaan muutoksia ikäihmisten toimialueella. Muutokset koskevat Nivalan Kotikeskus Hopeakotia, Ylivieskan palvelukoti Kotikartanoa ja Oulussa Hiirosen palvelukeskuksessa sijaitsevaa Emiliakotia. Suunnitelmien taustalla on sekä rakennusten kuntoon että toimintojen organisoitumiseen liittyviä syitä. Koska suunnitelmiin liittyy henkilöstövaikutuksia, Pohde on käynnistänyt yhteistoimintaneuvottelut henkilöstöjärjestöjen kanssa tiistaina 6.5.2025.
Pohde korjaa perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon kiireettömään hoitoon pääsyn puutteita7.5.2025 07:47:44 EEST | Tiedote
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on todennut puutteita kiireettömään perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon hoitoon pääsyssä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella vuonna 2024. Pohde on pyrkinyt parantamaan hoitoon pääsyä useilla eri toimenpiteillä.
Uusi potilastietojärjestelmä otetaan Pohteen perusterveydenhuollossa käyttöön vaiheittain – ensimmäisenä vuorossa Tyrnävä ja Hailuoto28.4.2025 14:09:09 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde ottaa perusterveydenhuollossa vaiheittain käyttöön Esko-potilastietojärjestelmän, jota käytetään myös Pohteen erikoissairaanhoidossa. Ensimmäisenä Esko otetaan käyttöön Tyrnävällä ja Hailuodossa.
Pohde korjaa puutteita opiskeluhuollon psykologipalvelujen järjestämisessä28.4.2025 07:02:52 EEST | Tiedote
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on antanut Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle Pohteelle huomautuksen opiskeluhuollon psykologipalvelujen järjestämisestä, koska lakisääteiset opiskeluhuollon psykologipalvelut eivät ole toteutuneet yhdenvertaisesti koko alueella. Pohde on ryhtynyt toimiin palvelujen saatavuuden parantamiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme