Teollisuusvaliokunnalta tuki uusiutuvan energian tavoitteiden nostamiselle

– Äänestys sujui odotetusti ja teollisuusvaliokunnan kanta vauhdittaa nyt irtautumista Venäjän tuontienergiasta ja fossiilitaloudesta. Uusiutuvan energian direktiivin tavoitetta nostettiin REPowerEU-suunnitelman tavoitteiden mukaisiksi, eli nyt uusiutuvien energialähteiden osuuden tulee olla koko EU:n tasolla vähintään 45 prosenttia vuoteen 2030 mennessä, Niinistö sanoo.
– Tällä varmistetaan, että energiamurros etenee ja investoinnit ohjautuvat uusiutuviin. Se on mahdollisuus myös suomalaisten edelläkävijäyrityksille. Jäsenmaiden tulee kasvattaa uusiutuvien osuutta enemmän, kuin komissio alun perin esitti. Tämä takaa, että irtaannumme mahdollisimman nopeasti venäläisestä fossiilienergiasta, emmekä korvaa sitä fossiilisilla muista lähteistä, Niinistö jatkaa.
– Olen erityisen tyytyväinen, että vihreiden konkreettinen ehdotus lopettaa fossiilisten polttoaineiden käyttö teollisuuden matalan lämmön tuotannossa oli osa läpi menneitä kompromisseja. Tällä voidaan vähentää EU:n maakaasun kulutusta jopa 8%, eli tämä vähentää merkittävästi sen käyttöä, Niinistö sanoo.
– Vihreät tavoittelivat korkeampia tavoitteita, jotta EU olisi täysin irti fossiileista energiassa 2040 mennessä. Näiden kompromissien eteen tehtiin kuitenkin paljon töitä ja edistys komission esitykseen on mittavaa, joten niihin on syytä olla tyytyväinen. On valitettavaa, että lämmitys- ja jäähdytystavoitteesta ei tullut sitova. Myös biopolttoaineiden osalta toivoimme pääsevän lähemmäs ympäristövaliokunta ENVI:n sopimaa linjaa. Täysistunnossa on siis vielä tehtävää, Niinistö sanoo.
Uusiutuvan energian direktiivistä äänestetään parlamentin täysistunnossa syyskuussa. Sen jälkeen neuvotellaan lopullinen laki ministerineuvoston kanssa. Niinistö osallistuu varjoraportöörinä näihin neuvotteluihin vihreiden edustajana.
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät Euroopan parlamentissa
MEP Alviina Alametsän Linnan juhlien puvun inspiroi Barbie: “Toimitaan tasa-arvon ja tyttöjen puolesta, Suomessa ja maailmalla”4.12.2023 07:00:00 EET | Tiedote
Europarlamentaarikko Alviina Alametsä ja hänen puolisonsa Jaakko Mustakallio haluvat puvuillaan kunnioittaa Suomen itsenäisyyttä, tasa-arvoa ja tyttöyttä. Pariskunnan asuissa nähdään pinkkiä väriä, joka sopii heidän mielestään kaikille sukupuolille. Alametsän puku on nousevan nuoren suunnittelijan Sarianna Niskalan käsialaa.
MEP Alametsä: Avaruusteknologia on kriittistä Euroopan turvallisuudelle ja yhteiskunnan toimivuudelle23.11.2023 14:20:01 EET | Tiedote
Euroopan parlamentti hyväksyi tänään äänin 500-43 ensimmäisen mietintönsä avaruusratkaisuihin perustuvasta EU:n puolustuksesta, jonka valmistelussa Alametsä toimi vihreiden esittelijänä.
MEP Alviina Alametsä toivoo Euroopan komissiolta toimia lemmikkiruoan turvallisuuden varmistamiseksi17.11.2023 15:11:51 EET | Tiedote
Suomessa myydystä lemmikinruoasta on paljastunut lemmikeille vaarallisia tasoja glykoalkaloideja, jotka ovat aiheuttaneet myrkytyksiä. Europarlamentaarikko Alviina Alametsä on laatinut kirjallisen kyselyn Euroopan komissiolle aiheesta.
MEP Ville Niinistö: Ei hupilupia ilvesten tappamiseen - kirjallinen kysymys EU-komissiolle19.10.2023 11:27:21 EEST | Tiedote
Vihreiden europarlamentaarikko Ville Niinistö pitää Suomen Riistakeskuksen myöntämien ilvesten metsästyksen poikkeuslupien perusteita ohuina. Riistakeskus myönsi luvan 300 ilveksen metsästämiselle kannanhoidollisin perustein. Poikkeuslupien määrä on noin 12 prosenttia Suomen koko ilveskannasta.
Alametsä & Hautala: kriittisten raaka-aineiden asetus ongelmallinen14.9.2023 13:40:10 EEST | Tiedote
Parlamentin kantaa vastaan äänestäneet vihreät mepit Alviina Alametsä ja Heidi Hautala pitävät kriittisten raaka-aineiden asetusta ongelmallisena Natura-alueiden suojelun ja saamelaisten maaoikeuksien kannalta. Euroopan parlamentin kanta asetukseen hyväksyttiin tänään äänin 515 puolesta ja 34 vastaan. 28 edustajaa äänesti tyhjää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme