Uusia hankkeita valumavesien hallintaan käynnistynyt - rahoitushakua jatketaan syksyllä

Vuoden 2021 haun teemoina olivat monitavoitteinen valumavesien hallinta ja valuma-aluelähtöisten vesiensuojelutoimien lisääminen erityisesti luonnonmukaisin ratkaisuin. Hankkeiden avulla parannetaan vesien tilaa ja varaudutaan ilmastonmuutoksen aiheuttamiin ääriolosuhteisiin, unohtamatta luonnon monimuotoisuuden lisäämistä ja ylläpitoa.
"Hankkeiden sisällöissä on hyvin esillä vesienhallinnan kehittämistyötä, valuma-aluelähtöistä vesistökunnostussuunnittelua sekä konkreettista kunnostustoimintaa yhteistyössä maanomistajien ja laajojen yhteistyöverkostojen kanssa. Ja on upeaa huomata, että myös kunnat ovat ottamassa vesienhallinnan ja valuma-aluelähtöisyyden oman vesiensuojelutyönsä tueksi" iloitsee erityisasiantuntija Johanna Helkimo ympäristöministeriöstä.
Käynnistyneissä hankkeissa suunnitellaan ja toteutetaan konkreettisia vesienhallinta- ja vedenpidätystoimia. Valuma-aluetasoisia suunnittelukokonaisuuksia laaditaan paikkatietoa ja muita valuma-aluetyökalua hyödyntäen. Hankkeet kohdistuvat tasapuolisesti sekä metsätalousvaltaisille että maatalousvaltaisille alueille. Mukana ovat myös happamien sulfaattimaiden ongelmien ratkaisukeinojen kehittäminen ja pilotointi sekä säätösalaojituksen käytön kehittämistyö. Kaikki hankkeet viestivät omista toimistaan aktiivisesti ja saamme tietoa hankkeiden toimista tiedotteiden, blogien ja pienseminaarien avulla tämän ja ensi vuoden aikana. Hankkeiden kestot ovat yhdestä kolmeen vuotta. Hankkeiden budjetit vaihtelivat noin 20 000 eurosta puoleen miljoonaan euroon.
"Hankehakemusten vähäinen määrä yllätti meidät" toteaa ryhmäpäällikkö Jermi Tertsunen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta. "Toisaalta hankkeet ovat laadukkaita. Hanketoimijoilla lienee ollut myös positiivista ongelmaa, koska viime vuosina on ollut hyvin tarjolla rahoitusta erilaisiin vesistöhankkeisiin. On tietysti myös tärkeää, että jo käynnissä olevista hankkeista saadaan kokemuksia ja tietoa ennen seuraavia. Uskon, että syksyn 2022 hakuun saadaan runsaasti laadukkaita vesienhallintahakemuksia. Myös jatkohankkeita vaikuttaisi tulevan tiedustelujen perusteella vireille."
Maa- ja metsätalouden vesienhallinnan edistämisen hankeavustuksia hallinnoi Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus. Seuraava avustushaku on 18.10. - 30.11.2022 osana ympäristöministeriön vesiensuojelun tehostamisohjelmaa.
Avustusta voi hakea maa- ja metsätalouden vesienhallinnan hankkeisiin, jotka:
- edistävät kestävää valuma-aluelähtöistä vesistökunnostuksen suunnittelua, toteutusta ja yhteistyötä
- edistävät maa- ja metsätalouden toimintaedellytyksiä sekä ilmastonmuutokseen sopeutumista ja hillintää
- parantavat pellon vesitaloutta innovatiivisesti
- vähentävät vesistöön kohdistuvaa ulkoista kuormitusta
- pidättävät ja viivyttävät vettä valuma-alueella
- lisäävät luonnon monimuotoisuutta
Avustettavat hankkeet voivat olla laajoja yhteistyöhankkeita tai paikallisia suunnittelu- tai toteutushankkeita.
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
NTM-centralerna är statliga myndigheter som främjar den regionala utvecklingen genom att sköta statsförvaltningens uppgifter och utveckling. NTM-centralerna sköter uppgifter i anslutning till näringar, arbetskraft, kunnande samt trafik och infrastruktur samt miljö och naturresurser. NTM-centralerna utvecklar och stöder ekonomiskt, socialt och ekologiskt hållbar välfärd.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Joulunajan ilmaismatkat paikallisliikenteissä (Etelä-Savo, Pohjois-Savo)19.12.2025 09:38:33 EET | Tiedote
Matkustaminen Iisalmen, Pieksämäen ja Varkauden paikallisliikenteissä on kaikille ilmaista 22.-23.12.2025.
Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Suomen Erityisjäte Oy:n suunnitteleman Marinkorven jätteenkäsittelylaitoksen laajennuksen YVA-ohjelmasta, Pori19.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Suomen Erityisjäte Oy on toimittanut 10.10.2025 Varsinais-Suomen ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiohjelman, joka koskee Marinkorven jätteenkäsittelylaitoksen laajentamista.
Tillstånds- och tillsynsverket som tillhör de största ämbetsverken i Finland inleder sin verksamhet den 1 januari 202618.12.2025 14:05:23 EET | Pressmeddelande
Det nya sektorsövergripande Tillstånds- och tillsynsverket inleder sin verksamhet i början av 2026. Valviras, regionförvaltningsverkens och NTM-centralernas verksamhet upphör. I fortsättningen sköter Tillstånds- och tillsynsverket de tillstånds-, styrnings- och tillsynsuppgifter som hittills har skötts vid regionförvaltningsverken, NTM-centralernas ansvarsområden för miljö och naturresurser och Valvira.
Suomen suurimpiin virastoihin kuuluva uusi Lupa- ja valvontavirasto aloittaa 1.1.202618.12.2025 14:02:38 EET | Tiedote
Uusi monialainen Lupa- ja valvontavirasto aloittaa toimintansa vuoden 2026 alussa. Valviran, aluehallintovirastojen ja ELY-keskusten toiminta päättyy. Lupa- ja valvontavirasto hoitaa jatkossa niitä lupa-, ohjaus- ja valvontatehtäviä, joita on tähän asti hoidettu aluehallintovirastoissa, ELY-keskusten ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueilla ja Valvirassa.
Projektansökan som gäller utvecklingsprogrammet för växtunderlags- och ströproduktion är nu öppen18.12.2025 10:00:44 EET | Pressmeddelande
NTM-centralen i Södra Österbotten (fr.o.m. 1.1.2026 Livskraftscentralen i Södra Österbotten) har öppnat en ny finansieringsansökan för tiden 15.12.2025 – 15.2.2026. För ansökan har reserverats cirka 800 000 euro. Finansieringen beviljas av jord- och skogsbruksministeriet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
