Schneider Electric

Honka Haiku on asumisen runoutta – arjen sointuvuus syntyy Wiser-älykotiratkaisujen avulla

Jaa
  • Honka Haiku on älykäs hirsitalo, jonka suunnittelun lähtökohtana on ollut hyvä elämä. Schneider Electricin Wiser-älykotituotteilla on toteutettu taloon asukkaan arkea parantavia yksityiskohtia.
  • Toimintojen takana on moderni langaton älykotijärjestelmä, jonka avulla muun muassa valaistus myötäilee asukkaan arkea Wiser by SE -sovellukseen valmiiksi ohjelmoiduilla toiminnoilla.
  • Honka Haikussa tyylikkäät Exxact-sähkökalusteet sulautuvat osaksi talon pintoja ja sisustusta.

Tiedote, 15.7.2022 – Ympäröivän luonnon ja asukkaidensa kanssa vuorovaikutuksessa elävä Honka Haiku on Naantalin Asuntomessuille rakennettu hirsitalokohde, jossa Schneider Electricin Wiser-ratkaisut tukevat talon harmonista rauhaa. Kun asukas palaa kotiin, saa hän käynnistettyä sisäpihan pulppuilevan suihkulähteen ja valittua omaa mielentilaansa myötäilevän valaistuksen yhdellä painikkeen painalluksella tai Wiser by SE -sovelluksen napautuksella. Todellinen zen-mestari ohjelmoi kotiinsa esimerkiksi päikkäritilan, joka himmentää valaistuksen parinkymmenen minuutin voimatorkkujen ajaksi.

– Taloihin halutaan nykyään eri käyttötilanteisiin sopivaa monitasoista valaistusta. Jos useiden valaisimien ohjaus toteutetaan seinässä olevien valokatkaisijoiden avulla, joutuu käyttäjä hyvin äkkiä arpomaan oikeita valokatkaisijoita kymmenen vaihtoehdon joukosta. Wiser-älykodissa valmiiksi ohjelmoidun valaistustilan saa valittua käyttöönsä vaivattomasti, kehuu Honka Haikun sisustussuunnittelija Maru Hautala.

Hautala valitsi japanilaisvaikutteiseen Honka Haikuun Schneider Electricin Exxact-sarjan sähkökalusteita, jotka sulautuvat osaksi talon hirsirakenteita. Suurimmassa osassa taloa on käytetty Exxactin pehmeän metallinsävyistä versiota, mutta onsen-tyylisessä spassa käytössä on antrasiitti-Exxact.

– En lähtenyt ehdoin tahdoin hakemaan kontrasteja, joten päädyin sähkökalusteissa pehmeisiin sävyihin. Suosittelen valitsemaan myös sähkökalusteiden värit tilan mukaan, sillä silloin ne ovat osa kokonaisuutta eivätkä pomppaa esiin pinnoista, neuvoo Hautala.

Älyratkaisuista kestävää ylellisyyttä ja huomaamatonta tyylikkyyttä

Honka Haiku on Honkarakenteen konseptitalo, jossa mielenrauha syntyy niin kallioista maastoa myötäilevästä hirsiarkkitehtuurista kuin älykodin turvallisuutta ja käytettävyyttä parantavista ratkaisuista.

– Honka Haiku elää vuorovaikutuksessa luonnon kanssa. Kattoon integroidut ohutkalvopaneelit keräävät aurinkoenergian huomaamattomasti talteen, ja Wiser-järjestelmä säätää sisätilojen valaistusta automaattisesti luonnonvalon määrän mukaan. Schneider Electricin älyratkaisut sopivat erittäin hyvin Honka Haikun eleettömään tyylikkyyteen, sillä missään näkyvillä ei ole sisustuksen harmoniaa häiritseviä johtoja, iloitsee Honkarakenteen markkinointijohtaja Sanna Huovinen.

Wiser-järjestelmällä haluttiin tuoda Honka Haikuun kestävää ylellisyyttä. Huovinen kertoo Wiserin parantavan asumismukavuutta ja säästävän energiaa, sillä talon oleskelutiloihin on muun muassa asennettu valaistuksen liiketunnistimia. Lisäksi talon märkätilojen betonilattiaan ja hirsirakenteisiin on upotettu kosteussensoreita, joiden avulla vesivahinko ei pääse yllättämään asukasta. Vaikka asukas ei olisi paikalla, voi hän silti tarkkailla ja ohjata taloa Wiser by SE -sovelluksen avulla.

Mistä älykodin rakentaminen kannattaa aloittaa?

Honka Haiku -kohteessa Schneider Electricin Wiser-järjestelmä on ollut mukana jo suunnittelupöydältä saakka. Vaikka äkkiseltään ei sitä uskoisikaan, kohteeseen on asennettu 80 Wiser-älykotituotetta. Langattomuuden ansiosta Wiser-älykalusteet voidaan ottaa käyttöön myös jo rakennetuissa tai pitkälle edenneissä kohteissa, sillä asennus on helppoa myös jälkikäteen. Järjestelmä ei myöskään pääsääntöisesti vaadi erillisiä sähkösuunnitelmia älyä varten.

Oman älykodin suunnittelu kannattaa aloittaa tutustumalla Wiser-tuotteisiin ja saatavilla oleviin toimintoihin, jotta niistä voi valita omaan elämäntilanteeseen sopivia ratkaisuja. Turvan tunnetta hakevalle mahdollisuus seurata kotia myös etänä on olennaisen tärkeää, kun taas elämisen mukavuuden maksimoiva asukas haluaa kodin valaistuksen ja laitteiden mukautuvan eri tilanteisiin yhdellä napin painalluksella.

Wiser-järjestelmä yhdistää älykkäät kalusteet ja langattomat sensorit vaivattomasti netin välityksellä myös paikalliseen säätilanteeseen. Lisäksi auringonlaskut ja -nousut voidaan huomioida eri vuodenaikoina ja samalla ohjata valaistusta tai verhoja automaattisesti.

Wiser-järjestelmää voi tarpeen tullen laajentaa esimerkiksi sensoreilla, kameroilla ja älypistorasioilla. Täydentävien tuotteiden hankkiminen on helppoa, sillä monet kauppaketjut ja verkkokaupat pitävät Wiseria valikoimissaan. Helpoin tapa saada toimiva älykoti on ottaa yhteyttä Schneider Electricin sivuilta löytyvään Wiser-sähköasentajaan, joka voi myös myydä tarvittavat sähkökalusteet asennuksineen.

Näin Wiser näkyy Honka Haikussa

Honka Haikun kattava Wiser-älykotijärjestelmä (80 laitetta) on arvoltaan n. 4 700 €. Se kattaa valaistuksen ohjauksen talon sisä- ja ulkopuolella (kytkimet ja säätimet), älykkäät pistorasiat, langattoman valvonnan oville, huoneiden lämpötilan ja kosteuden seurannan, palovaroittimet, valaistus- ja liiketunnistimet, vesivuotovahdit, kamerat, langattomat painikkeet tilanneohjaukseen sekä keskusyksikön. Osa toiminnoista (mm. suihkulähteen ohjaus) on toteutettu piilotetuilla Wiser-relekytkimillä ja -himmenninmoduuleilla.

Wiserin Exxact-sarjaan kuuluvat älykkäät sähkökalusteet on valittu Honka Haikuun tyylikkään antrasiitin ja metallin väreissä, mutta sarjan tuotteita on saatavilla myös klassisen valkoisena. Kalusteet täydennetään Exxact-sarjan kehyksillä, joita on saatavilla eri väri- ja materiaalivaihtoehtoina, muun muassa lasisena.

Wiser-älykotijärjestelmää käytetään maksuttomalla iOS- tai Android-matkapuhelinsovelluksella.

Lue lisää:

Wiser-älykotijärjestelmä: https://www.se.com/fi/fi/home/smart-home/local/wiser/homeowner.jsp

Wiser-älykotiratkaisutluovat uudenlaista asumismukavuutta. Automaattisilla toiminnoilla asumiseen luodaan lisää viihtyisyyttä, huolettomuutta ja turvallisuutta sekä energiansäästöä.

Honka Haiku: https://www.honka.fi/fi/talouutuudet-2022/

Honka Haiku on moderni hirsitalo, jonka yhteys luontoon on poikkeuksellisen voimakas. Jokainen puu tontilla on pyritty säilyttämään ja rakennus on sovitettu tontin ympäristöön herkkävireisesti. Älytalon aurinkosähköjärjestelmä sekä kulutuksen- ja kosteudenvalvonta tuovat mielenrauhaa ja auttavat säästämään energiaa.

Exxact-sähköasennuskalusteet: https://www.se.com/fi/fi/home/products/exxact.jsp

Exxact-sähköasennuskalusteiden laajasta valikoimasta löytyy seinäpistorasioita, kytkimiä, himmentimiä, liiketunnistimia ja ajastimia, jotka helpottavat koko perheen arkea. 

Lisätietoja ja painovalmiit kuvat:

Sara Orre, sara.orre@se.com, 044 550 4434

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Schneider Electric
Schneider Electric



Tietoa Schneider Electricistä

Schneider luo merkitystä tarjoamalla kaikille mahdollisuuden hyödyntää energiaa ja muita resursseja parhailla mahdollisilla tavoilla. Kaikessa toiminnassamme yhdistyy edistys ja kestävä kehitys. Kutsumme tätä ajatusta teemalla Life Is On.

Globaalina teollisena teknologiajohtajana tuomme sähköistämisen, automaation ja digitalisoinnin huippuasiantuntemusta älykkääseen teollisuuteen, joustavaan infrastruktuuriin, tulevaisuuden datakeskuksiin, älykkäisiin rakennuksiin ja intuitiivisiin koteihin. Syvällisen toimialatuntemuksemme ansiosta tarjoamme integroituja, koko elinkaaren kattavia ja tekoälypohjaisia teollisia IoT -ratkaisuja, joissa yhdistyvät kytketyt tuotteet, automaatio, ohjelmistot ja palvelut. Rakennamme asiakkaillemme myös digitaalisia kaksosia kannattavan kasvun mahdollistamiseksi.

Tärkein voimavaramme ovat ihmiset: 150 000 kollegaa ja yli miljoona kumppania yli 100 maassa varmistavat läheisen yhteyden asiakkaisiimme ja sidosryhmiimme. Integroimme monimuotoisuuden ja inkluusion kaikkeen toimintaamme, ja meitä ohjaavat tavoitteemme luoda kestävää tulevaisuutta kaikille.

https://www.se.com/fi/fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Schneider Electric

Schneider Electric ja E.ON nopeuttavat yhdessä energiasiirtymää SF₆-vapailla keskijännitekojeistoilla12.8.2025 10:34:04 EEST | Tiedote

Schneider Electric ja E.ON ovat solmineet pitkäaikaisen puitesopimuksen, jonka tavoite on tuoda SF₆-vapaat keskijännitekojeistot nopeammin käyttöön. Schneider Electric toimittaa merkittävän osan E.ONin keskijännitekojeistojen laitteistotarpeista ensisijaisille ja toissijaisille sähkönjakelujärjestelmille. Kumppanuuden avulla E.ON saa käyttöönsä kestävää teknologiaa varhaisessa vaiheessa ja varmistaa näin teknologiansa noudattavan Euroopan unionin uutta F-kaasuasetusta heti tammikuusta 2026 alkaen. Espoo, 12.8.2025 – Energianhallintaan ja automaatioratkaisuihin erikoistunut Schneider Electric on allekirjoittanut pitkäaikaisen puitesopimuksen Euroopan suurimpiin energiayhtiöihin kuuluvan E.ONin kanssa. Strateginen kumppanuus edistää merkittävästi kestävän ja digitaalisen energiainfrastruktuurin käyttöönottoa kaikkialla Euroopassa. Schneider Electricin uusimmat SF₆-vapaat keskijännitekojeistot ja digitaaliset teknologiat tukevat E.ONin tavoitteita. Strategisesti merkittävä sopimus Schneid

Schneider Electricin UPS-laitteet datakeskuksille tasaavat tekoälylaskennan aiheuttamaa kuormaa8.8.2025 09:20:05 EEST | Tiedote

Tekoälylaskenta aiheuttaa datakeskuksissa voimakkaita, lyhytaikaisia ja toistuvia kuormitushuippuja, jotka rasittavat laitteistoa. UPS-laitteilla on olennainen rooli kuormitusvaihteluiden tasaamisessa. Schneider Electricin Galaxy V -sarjan UPS-laitteille tehdyt testit osoittivat muun muassa, että UPS:n akkutyyppi vaikuttaa merkittävästi tekoälylaskennan kuormituksen sietokykyyn. Tekoälylaskentaa suorittavissa datakeskuksissa käytettäviltä UPS-laitteilta vaaditaan hyvää kuormitushuippujen kestokykyä, sillä laskennasta aiheutuu jopa vain millisekunnin pituisia toistuvia kulutuspiikkejä. Kun tekoälyn koulutusalgoritmeja suoritetaan synkronoidusti datakeskuksen grafiikkaprosessoreissa, syntyy voimakkaasti vaihteleva kuormitusprofiili. Siksi AI-laskentaa suorittavissa datakeskuksissa on oltava vikasietoinen, älykäs ja skaalautuva virransyöttöinfrastruktuuri, jossa hyödynnetään 3-vaiheisia keskeytymättömiä virransyöttölaitteita (UPS). – UPS-laitteet ottavat ensimmäisenä vastaan äkillisistä v

Wiser-ratkaisut uudistuvat – entistä helpompaa energian- ja turvallisuudenhallintaa kotiin5.8.2025 08:13:00 EEST | Tiedote

Schneider Electricin Wiser-älykoti saa uuden Matter-yhteensopivan keskusyksikön sekä päivitetyn Wiser Home -sovelluksen. Ne ovat saatavilla elokuun alusta lähtien. Uusia laitteita tuodaan markkinoille muun muassa vesikiertoisen lattialämmityksen ohjaukseen sekä sähköautojen lataamiseen syksyn 2025 Sähkönsäästötalkoot-kampanjan yhteydessä. Vanhoille asiakkaille toimitetaan uusi keskusyksikkö veloituksetta myöhemmin syksyllä. Schneider Electric tuo markkinoille uuden, toisen sukupolven Wiser-keskusyksikön ja päivitetyn Wiser Home -sovelluksen, jotka tekevät kodin energianhallinnasta, automaatiosta ja turvallisuudesta entistä älykkäämpää ja helpompaa. Uudistukset vastaavat kasvavaan tarpeeseen hallita kodin sähkönkulutusta, hyödyntää omaa tuotantoa ja integroida älykotilaitteita saumattomasti yhteen järjestelmään. Toisen sukupolven Wiser-keskusyksikkö toimii kodin älykkyyden ytimenä. Se mahdollistaa energiatehokkaan ja mukautuvan ohjauksen esimerkiksi vedenlämmitykselle, lattialämmityksel

Schneider Electricin ELKO One -sähkökalusteet luovat viime silauksen Oulun Asuntomessujen minitaloon28.7.2025 13:38:33 EEST | Tiedote

Oulun Asuntomessujen Villa Aurinkotuuli on moderni ja älykäs puurakenteinen minitalo, jossa luonnonvalo tulvii sisään ja lasikatetulle patiolle. Messujen pienimmälle tontille on huolellisella suunnittelulla saatu joustavasti toimiva, energia- ja huoltoystävällinen koti, jossa tilojen käyttö on maksimoitu. Talon uniikki ilme ja harmoninen sisustus viimeisteltiin Schneider Electricin uusilla ELKO One -sarjan sähkökalusteilla.

Älykäs koti on 2020-luvun standardi: Schneider Electricin Wiser-ratkaisut mukana Oulun Asuntomessuilla16.7.2025 08:00:00 EEST | Tiedote

Oulun Asuntomessuilla nähdään tänä vuonna paljon älykkäitä koteja, joissa älyratkaisut eivät näy päälle. Wiser-älykodit ja älyvalmiit Wiser Ready -kodit mahdollistavat asukkaalle joustoa kodin toimintojen ohjaamiseen. Rakennusalan ammattilaisille ne tuovat helppoutta uusien kohteiden toteutukseen. Schneider Electricin Wiser-älykotituoteperhe laajenee syksyllä 2025. Oulun Asuntomessuilla 18.7.–17.8.2025 nähdään upeiden kohteiden ja sisustusratkaisujen lisäksi koteja, jotka on suunniteltu myös talotekniikan osalta käyttäjiensä tarpeisiin. Loviisan 2023 asuntomessujen jälkeen lehtien palstoilla on nähty taajaan kertomuksia uudisrakentamisen haasteista. Tämän vuoden messut osoittavat alan ammattilaisten sopeutuneen tilanteeseen. Siitä osoituksena messuilla nähdään ennätysmäärä Wiser-älykoteja ja Wiser Ready -älykotivalmiudella varustettuja kohteita. Schneider Electricin Wiser-älykotiratkaisut perustuvat suosittuihin Exxact-sähkökalusteisiin. Kalusteet toimivat ja ne asennetaan täysin samaa

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye