Suomen Vuokranantajat ry

Oletko muuttamassa ensimmäistä kertaa omaan vuokrakotiin? Lue muistilista muuttoa varten!

26.7.2022 07:30:00 EEST | Suomen Vuokranantajat ry | Tiedote

Jaa
Syksyn tullen moni hankkii ensimmäisen vuokra-asuntonsa esimerkiksi uudelta opiskelupaikkakunnalta. Millainen kotivakuutus on tarpeen ja kuinka asunnon kunto dokumentoidaan? Suomen Vuokranantajien neuvontalakimies Elina Poikonen vastaa näihin ja muihin usein kysyttyihin kysymyksiin, jotka jokaisen vuokralle muuttavan tulisi huomioida.

1. Kotivakuutus

Kotivakuutus kannattaa hankkia jo hyvissä ajoin ennen muuttoa.

”Osa laajoista kotivakuutuksista tarjoaa vakuutusturvaa jo muuton yhteydessä mahdollisesti sattuviin vahinkoihin”, muistuttaa Elina Poikonen.

Myös moni vuokranantaja asettaa laajan kotivakuutuksen vastuuvakuutusosalla vuokrasopimuksen ehdoksi ja pyytää vuokralaiselta todistusta vakuutuksen voimassaolosta ennen muuttopäivää. Kotivakuutuksen tarkoituksena on suojata ensisijaisesti vuokralaista itseään; oman koti-irtaimiston lisäksi se suojaa myös maksutaakalta, jos tulee aiheuttaneeksi vaikkapa vesivahingon tahattomasti.

2. Muuttoilmoitus

Myös muuttoilmoitus Postille sekä Digi- ja väestötietovirastolle (DVV) on hyvä tehdä hyvissä ajoin ennen muuttoa. Lain mukaan ilmoituksen voi tehdä aikaisintaan kuukautta ennen muuttopäivää, viimeistään se tulee tehdä viikko muuton jälkeen.

Muuttoilmoituksen tekeminen sekä Postille että DVV:lle onnistuu helposti samalla lomakkeella, joka täytetään Postin verkkopalvelussa. Samassa yhteydessä on mahdollista tilata maksuton muuttopostipalvelu kuukaudeksi. Palvelun aikana vanhaan osoitteeseen tulleet postit ohjataan automaattisesti uuteen osoitteeseen.

3. Kirjautuminen asukkaaksi

Postille ja DVV:lle tehtävän ilmoituksen lisäksi uuden asukkaan tulee tehdä muuttoilmoitus talon huoltoyhtiölle. Yleensä sen yhteystiedot löytyvät esimerkiksi porraskäytävän ilmoitustaululta, mutta niitä voi kysyä myös vuokranantajalta tai isännöitsijältä. Muuttoilmoituksen jälkeen uusi asukas merkitään niin sanottuun talonkirjaan tai asukasluetteloon, ja huoltoyhtiö vaihtaa sukunimen asunnon oveen.

Poikonen painottaa huoltoyhtiölle tehtävän muuttoilmoituksen tärkeyttä:

”Jos sattuu esimerkiksi käymään niin, että unohdat avaimet kotiin, huolto ei voi avata sinulle ovea, jos sinua ei ole kirjattu talon asukkaaksi.”

4. Vuokra-asunnon alkutarkastus

Ennen muuttoa asunnossa on hyvä tehdä alkutarkastus. Jos mahdollista, tarkastus kannattaa tehdä yhdessä vuokranantajan kanssa. Tarkastuksessa käydään läpi asunnon sekä kodinkoneiden kunto, ja kaikki havaitut viat ja puutteet kirjataan ylös. Asunnon kunto kannattaa tässä yhteydessä myös valokuvata tai videoida.

Huolellisen tarkastuksen jälkeen kummallakin osapuolella on mustaa valkoisella siitä, missä kunnossa asunto on ollut vuokrasuhteen alkaessa.

”Dokumentoitu alkutarkastus parantaa sekä vuokralaisen että vuokranantajan oikeusturvaa. Se on tehokas tapa välttää vuokrasuhteen päättyessä riitatilanteet siitä, onko jonkin vika asunnossa vuokralaisen aiheuttama vai ei”, Poikonen toteaa.

5. Asunnon huolellinen ylläpito

Vuokrasuhteen aikana vuokralaisen tulee hoitaa asuntoa huolellisesti. Vuokralainen vastaa vuokra-asunnolle aiheuttamistaan vahingoista, pois lukien asunnon tavanomainen kuluminen.

”Esimerkiksi painavien huonekalujen siirtelemisestä aiheutuvat naarmut muuton yhteydessä ovat sellaisia vahinkoja, jotka vuokralaisen tulee korvata”, Poikonen kertoo.

Vahingoilta välttyy parhaiten noudattamalla tavanomaista huolellisuutta, vuokranantajan mahdollisesti antamia huolto- ja hoito-ohjeita sekä siivoamalla asuntoa säännöllisesti. On hyvä muistaa, että kaikkiin muutostöihin, kuten verhotangon asentamiseen, tarvitaan vuokranantajan lupa.

Lisäksi vuokralaisella on velvollisuus ilmoittaa viivytyksettä kaikista asunnossa ilmenevistä vioista ja puutteista.

”Nopea reagointi on tärkeää, koska vuokralainen voi muutoin joutua vastuuseen vahingon pahenemisesta”, Poikonen huomauttaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Suomen Vuokranantajat ry
Suomen Vuokranantajat ry
Annankatu 24
00100 HELSINKI

09 1667 6421http://www.vuokranantajat.fi

Suomessa on noin 350 000 asuntoa, joita vuokraavat yksityiset vuokranantajat. Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö. Teemme vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on lähes 27 000 vuokranantajaa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry

Samat kaupungit johtavat vuokrakehitystä – pääkaupunkiseudulla vuokrat yhä laskussa16.7.2026 09:16:17 EEST | Tiedote

Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden 2026 toiselta neljännekseltä. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat jatkoivat laskuaan pääkaupunkiseudulla, mutta muualla Suomessa vuokrat nousivat maltillisesti. Pääkaupunkiseudulla vuokrat laskivat 0,3 prosenttia vuoden takaisesta, kun muualla maassa nousua kertyi 0,4 prosenttia. Kehitys jatkuu pitkälti ennallaan: vahvat korkeakoulukaupungit vetävät vuokrakehitystä, kun taas pääkaupunkiseudulla runsas vuokra-asuntojen tarjonta pitää vuokrat edelleen laskussa, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.

Turku putosi seitsemänneksi Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa – asuntosijoitusmarkkinan painopiste on muuttunut10.7.2026 12:24:44 EEST | Tiedote

Rovaniemi säilytti ykköspaikkansa Suomen Vuokranantajien tuoreessa kaupunkirankingissa. Hämeenlinna nousi toiseksi ja Oulu pysyi kärkikolmikossa. Turku sijoittui tänä vuonna seitsemänneksi, kun se vielä vuonna 2024 oli rankingissa toinen. Kaupunkirankingissa arvioidaan Suomen 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.

Rovaniemi säilytti ykköspaikkansa Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa9.7.2026 09:43:58 EEST | Tiedote

Rovaniemi nousi viime vuonna Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa ykköspaikalle ja tuoreessa rankingissa onnistui säilyttämään kärkipaikkansa. Hämeenlinna nousi toiseksi ja Oulu kolmanneksi. Samalla pääkaupunkiseudun kaupungit jäivät vertailun häntäpäähän: Vantaa sijoittui sijalle 24, Espoo 25 ja Helsinki 26. Kaupunkirankingissa arvioidaan 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.

Pohjalaiskaupungit vahvistavat asemiaan asuntosijoittajien suosikkeina – Kokkola jo viidenneksi, Vaasa kymmenen parhaan joukossa3.7.2026 10:56:49 EEST | Tiedote

Rovaniemi säilytti ykköspaikkansa Suomen Vuokranantajien tuoreessa kaupunkirankingissa, Hämeenlinna nousi toiseksi ja Oulu pysyi kärkikolmikossa. Pohjaiskaupunkien tulokset olivat kuitenkin varsin vahvoja: Kokkola nousi viidenneksi, Vaasa sijoittui kymmenenneksi ja Seinäjoki säilytti asemansa sijalla 13. Samalla pääkaupunkiseudun kaupungit jäivät vertailun häntäpäähän. Kaupunkirankingissa arvioidaan Suomen 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.

Rovaniemi säilytti ykköspaikkansa asuntosijoittajien kaupunkirankingissa – Helsinki vajosi toiseksi viimeiseksi24.6.2026 06:05:00 EEST | Tiedote

Rovaniemi nousi viime vuonna kaupunkirankingin kärkeen ja säilytti ykkössijansa myös Suomen Vuokranantajien tuoreimmassa vertailussa. Hämeenlinna nousi toiseksi ja Oulu kolmanneksi. Samalla pääkaupunkiseudun kaupungit putosivat rankingin häntäpäähän: Vantaa sijoittui sijalle 24, Espoo 25 ja Helsinki 26. Kaupunkirankingissa arvioidaan 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye