Suomen Yrittäjät

Yrittäjät: Vienti vetämään, satamien sulkuun tolkkua

16.7.2022 11:02:00 EEST | Suomen Yrittäjät | Tiedote

Jaa
Vientiyritysten määrä ei ole viime vuosina kasvanut Suomessa. – Tarvitsemme toimia, jotka kieltävät suhteettomat työtaistelut ja vahvistavat satamien kykyä toimia työmarkkinapaineiden keskellä, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
Toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen. Kuva: Markus Sommers
Toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen. Kuva: Markus Sommers

- Kansainvälisessä vertailussa olemme vientimaana korkeintaan keskitasoa. Viennin osuus bkt:stä voisi olla selvästi suurempi, Pentikäinen sanoo. 

Pentikäinen puhui aiheesta lauantaina Etelä-Pohjanmaalla Vimpelissä vientiseminaarissa. 

- Olisi tärkeää, jos suomalaiset yritykset suuntautuisivat rohkeammin vientiin. Yrityksen resurssit ja osaaminen eivät usein riitä, vaikka tuotteisto voisi olla kilpailukykyinen. 

Suomen Yrittäjät selvitti keväällä Yrittäjägallupissa, että ay-liikkeen toiminta on yrityksille merkittävä investointien jarru.  

- Suomessa on tekijöitä, jotka hidastavat vientiponnisteluja. Yksi on ay-liikkeen toiminta. Monella on karvaita kokemuksia siitä, miten ay-liike sulkee kevein perustein satamat. Siksi moni miettii, miksi panostaa vientiin. 

Pentikäinen korostaa, että Pohjoismaat olisi luonteva ykkösmarkkina monelle suomalaisyritykselle. 

- Siksi olisi tärkeää edistää sitä, että Pohjoismaat olisi maailman integroiduin markkina-alue. Tämä on yhteinen julkilausuttu tavoite, mutta sen puolesta ei näytä tapahtuvan mitään. 

- Erityisesti pitää kiinnittää huomio liiketoimintaan, jossa kotimainen arvonlisä on suuri. Sitä kautta Suomeen syntyy eniten työtä ja hyvinvointia. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen. Kuva: Markus Sommers
Toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen. Kuva: Markus Sommers
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen Yrittäjät
Suomen Yrittäjät
Käynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI

09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi

Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät

Yrittäjägallup: Pk-yritysten rahoituksen saanti lievästi parantunut – ”Tämä ei ole vielä sitä, mitä pankit ovat lupailleet”27.4.2026 08:35:00 EEST | Tiedote

Pk-yritysten rahoituksen saatavuus on helpottunut lievästi syksystä, ilmenee Yrittäjägallupista. Edelleen noin joka viides pk-yritys kertoo rahoituksen vaikeutuneen viimeisen vuoden aikana, mutta 59 prosenttia arvioi tilanteen pysyneen ennallaan – lokakuussa osuus oli 51 prosenttia. Rahoitus estää yhä lähes puolet hankkeista ainakin osittain, ja osa yrityksistä ei pysty vastaamaan kysynnän kasvuun. Kehysriihessä hallitus teki päätöksen rahoituksen vauhdittamiseksi.

Yrittäjät: Tärkeää, että osinkoja ei sotketa YEL-järjestelmään – työtulolaskuri uusiksi nopeasti23.4.2026 12:07:11 EEST | Tiedote

Sosiaali- ja terveysministeriö tarkensi torstaina yrittäjien eläkelain (YEL) uudistusta. Yrittäjät pitää hallituksen linjaamaa YEL-kokonaisuutta kohtuullisena kompromissina ja historiallisena uudistuksena. ”Iso reformi on tehty ristikkäisten odotusten paineissa. Lopputulos on varsin tasapainoinen”, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen kiittää.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye