Moni ihmiskaupan uhri ottaa yhteyttä Rikosuhripäivystykseen ennen viranomaisille puhumista – asiakkaiden määrä kasvoi alkuvuonna entisestään
29.7.2022 00:01:00 EEST | Rikosuhripäivystys | Tiedote

Reilusti yli puolet uusista asiakkaista oli yhteydessä Rikosuhripäivystykseen (RIKU) ennen yhteyden ottamista muihin tahoihin, kuten viranomaisiin. Muut asiakkaat on ohjattu RIKUun esimerkiksi työsuojeluviranomaisten, vastaanottokeskuksen, ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän, poliisin tai muun kolmannen sektorin toimijan toimesta.
Uusista asiakkaista valtaosaa oli hyväksikäytetty työssään, yleisimmin siivousalalla, maataloudessa, ravintola-alalla, rakennusalalla tai autopesuloissa ja -korjaamoissa. Useat asiakkaat olivat joutuneet uhriksi monessa työpaikassa ennen avun hakemista.
Seuraavaksi yleisimmin asiakkaat olivat joutuneet seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Asiakkaaksi tuli myös pakkoavioliittoon joutuneita sekä rikollisessa toiminnassa hyväksikäytettyjä.
Työssään hyväksikäytetyistä uusista asiakkaista oli miehiä naisiin verrattuna lähes kolminkertainen määrä. Seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi joutuneista uusista asiakkaista hieman useampi oli nainen kuin mies.
- Yleisimmin Rikosuhripäivystykseen yhteyttä ottanut asiakas halusi hakea apua ja oikeutta esimerkiksi rikosprosessin kautta, mutta hän saattoi pelätä seuraamuksia eikä siksi halunnut vielä tehdä päätöstä asian edistämisestä. Siksi kynnys olla yhteydessä järjestötoimijaan, kuten Rikosuhripäivystykseen, saattaa olla matalampi. Moni asiakas halusikin keskustella luottamuksellisesti rikosasiasta ja saada tietoa siitä, miten viranomaisprosessit etenevät ja miten ne saattavat vaikuttaa hänen elämäänsä, sanoo RIKUn ihmiskaupan uhrien auttamistyön koordinoiva erityisasiantuntija Pia Marttila.
Ulkomaalaisilla asiakkailla pelot liittyivät useimmiten oleskeluoikeuden menettämiseen, minkä vuoksi erityistukipalvelussa annettiin paljon neuvontaa avun hakemisen mahdollisista vaikutuksista voimassa olevaan oleskelulupaan. Lopulta suurin osa uusista asiakkaista päätyi hakemaan viranomaisapua.
Rikosuhripäivystys auttoi 78:aa alkuvuonna tullutta asiakasta hakeutumaan viranomaispalveluiden piiriin. Usein tämä tarkoitti apua rikosilmoituksen laadinnassa, valvontapyynnön tekemistä työsuojeluviranomaisille, esitystä ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään tai yhteydenottoa sosiaalitoimeen.
Kuusi uutta asiakasta oli jo ehtinyt palata kotimaahansa ottaessaan yhteyttä liittyen Suomessa tapahtuneeseen hyväksikäyttöön. Tällaisissa tilanteissa oikeuden saaminen voi olla hyvin vaikeaa ilman, että mahdollinen rikoksen uhri palaa Suomeen ajamaan asiaansa. Tämän vuoksi on hyväksikäytön uhrien oikeusturvan toteutumisen kannalta tärkeää, että ihmiskauppa tai muu hyväksikäyttö tunnistetaan ja uhreille tarjotaan heidän vielä Suomessa ollessaan tietoa oikeuksistaan sekä mahdollisuus laillistaa oleskelunsa ainakin oikeusprosessien ajaksi.
Keskiviikkona julkaistun ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän puolivuositilaston mukaan Rikosuhripäivystys ohjasi auttamisjärjestelmään vuoden alkupuoliskon aikana 41 Suomessa mahdolliseksi ihmiskaupan uhriksi joutunutta henkilöä, mikä oli kaksi kertaa enemmän kuin kaikki viranomaiset yhteensä.
Erityistukipalvelu palveli tammi-kesäkuussa myös lähes 600:aa henkilöä, joiden asiakkuus oli alkanut aiempina vuosina. Etenkin rikosprosessien pitkän keston vuoksi asiakkuudet ovat lähes aina useiden vuosien mittaisia. Pisimmillään asiakkaiden poliisitutkinta on tällä hetkellä kestänyt yli 5 vuotta.
FAKTA:
- Useimmiten uusilla erityistukipalvelun asiakkailla oli asiakkaaksitulohetkellä oleskelulupa Suomeen. Seuraavaksi yleisintä oli, että asiakas oli Suomen kansalainen, paperiton tai turvapaikanhakija.
- Uusien asiakkaiden kansalaisuuksia oli 27, tavallisimpina Irak, Vietnam, Suomi, Ukraina ja Filippiinit.
- Tammi-kesäkuussa 2022 asiakkaaksi tulleista viisi oli ollut alaikäisiä hyväksikäytön aikana mutta hakenut apua vasta täysi-ikäiseksi tullessaan. Tämä koski etenkin seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi joutuneita asiakkaita.
- Työehtoihin liittyvissä epäselvyyksissä, joissa ei ollut kyseessä rikollinen hyväksikäyttö, asiakkaat ohjattiin yleisimmin SAK:n maahanmuuttajien työsuhdeneuvontaan.
- RIKU pyörittää kesällä myös työhyväksikäyttöä epäileville ulkomaalaisille kausityöntekijöille tarkoitettua monikielistä neuvontapuhelinta. Puhelin palvelee 9.9. asti numerossa +358 40 664 1707. Lue lisää: riku.fi/seasonalwork
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoa suomeksi ja ruotsiksi:
Pia Marttila
koordinoiva erityisasiantuntija
ihmiskaupan uhrien auttamistyö
Rikosuhripäivystys
p. 040 630 9669
pia.marttila@riku.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Rikosuhripäivystys parantaa rikoksen uhrin, hänen läheisensä ja rikosasian todistajan asemaa tuottamalla matalan kynnyksen tuki- ja neuvontapalveluita. RIKUn palvelut ovat käytettävissä 31 palvelupisteessä ympäri maata – kasvokkain, puhelimitse ja verkossa. Palvelut ovat maksuttomia ja RIKUun voi ottaa yhteyttä myös nimettömänä. RIKUn perustoimintaa rahoittaa oikeusministeriö. Ihmiskaupan uhrien erityistukipalvelua rahoittaa STEA.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rikosuhripäivystys
Brottsofferjourens klientantal ökade i fjol11.2.2026 07:24:51 EET | Pressmeddelande
Brottsofferjouren (RIKU) hade sammanlagt 31 300 klienter i sina olika tjänster under år 2025, vilket är cirka 500 fler än året innan. Den internationella brottsofferveckan uppmärksammas den 16–22 februari.
Rikosuhripäivystyksen asiakasmäärä kasvoi viime vuonna11.2.2026 07:24:51 EET | Tiedote
Rikosuhripäivystyksen eli RIKUn eri palveluissa oli vuonna 2025 yhteensä 31 300 asiakasta, eli noin 500 enemmän kuin toissa vuonna. Kansainvälistä rikosuhriviikkoa vietetään 16.–22. helmikuuta.
Identifiera och hänvisa-verktyget hjälper yrkesverksamma att bemöta och hänvisa brottsoffer15.1.2026 10:28:19 EET | Pressmeddelande
Brottsofferjouren (RIKU) lanserar ett nytt Identifiera och hänvisa-verktyg som gör det lättare att identifiera klienter som utsatts för brott och att hänvisa dem till rätt stöd. Det AI-baserade verktyget riktar sig till yrkesverksamma inom olika sektorer som i sitt arbete möter brottsoffer, till exempel inom social- och hälsovården, utbildningen eller organisationsarbete.
Tunnista ja ohjaa -työkalu auttaa ammattilaista rikoksen uhrin kohtaamisessa ja ohjaamisessa15.1.2026 10:28:19 EET | Tiedote
Rikosuhripäivystys eli RIKU julkaisee uuden Tunnista ja ohjaa -työkalun, joka helpottaa rikoksen uhriksi joutuneen asiakkaan tunnistamista ja ohjaamista oikean avun piiriin. Tekoälypohjainen työväline on suunnattu eri alojen ammattilaisille, jotka kohtaavat rikoksen uhreja esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollossa, opetuksessa tai järjestötyössä.
Reilu työ -verkosto: Työvoiman hyväksikäyttö on rikos – uhrien tukipalvelut ja oikeudet on turvattava7.10.2025 00:01:00 EEST | Tiedote
Työvoiman hyväksikäyttö on vakava ja rakenteellinen ilmiö, johon on oltava resursseja puuttua rikosoikeudellisin keinoin. Kyse ei ole pelkästä työriidasta: Hyväksikäyttö on rikos, ja sitä on käsiteltävä sellaisena. Tiistaina 7.10. vietetään kansainvälistä Kunnon työn päivää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

