Jaakko Heikkilän uutuuskirja on intiimi kurkistus varakkaiden suomalaisten maailmaan
![](/data/images/00197/04f1d62e-cdeb-4c1f-a78d-d5095d93dc7d-w_720.jpg)
Suomen nykytaiteessa on käsitelty eri näkökulmista yhteiskunnallista murrosta, yksinäisyyttä, syrjäytyneisyyttä ja suomalaisen keskiluokan arkea – mutta menestystä on käsitelty hyvin vähän.
Jaakko Heikkilän valokuvissa vauraus henkilöityy inhimillisiksi persooniksi, hengittäviksi, tunteviksi ihmisiksi. Niitä täydentävät mallien elämänpiiristä otetut miljöökuvat runsaine yksityiskohtineen ja meditatiiviset, usein veden pinnasta kuin menneen kuvina heijastuvat maisemat. Valokuvien rinnalle Heikkilä on kirjannut kuvaamiensa ihmisten mietteitä, anekdootteja, lyhyitä tarinoita ja lausuntoja elämästä, Suomesta ja maailmasta.
Helsingin yliopiston viestinnän professori Anu Kantola kirjoittaa kirjassa vauraudesta näin:
”Raha on asia, jota kaikki haluavat, mutta jota on usein vaikea näyttää – varsinkin silloin kun sitä on paljon. Suhdettamme varakkuuteen leimaa vissi ristiriitaisuus: vaikka maailma tuntuu pyörivän rahan ympärillä, vauraus herättää myös ahdistusta jopa vauraissa itsessään. Kun sosiologi Rachel Sherman haastatteli varakkaita ihmisiä New Yorkin Manhattanilla, he kertoivat tuntevansa usein ahdistusta omasta osastaan. Myös Suomessa monet lottovoittajat ovat salanneet voittonsa jatkaen vanhaa elämäntyyliään. Vauraus onkin kaksiteräinen miekka tasa-arvolle rakentuvissa yhteiskunnissa: se kohottaa toisten yläpuolelle mutta voi samalla myös eristää muista ihmisistä. Siksi monet varakkaat erottuvat usein tavallisuudellaan: he pukeutuvat vaatimattomasti ja ajavat loppuun kuluneilla autoilla.
Valokuvataiteilija Jaakko Heikkilä (s. 1956) lähti kuvaamaan vaurautta Koneen Säätiön rahoittamassa projektissa, jossa tutkimme suomalaista varakkuutta. Vauraat eivät ole yksi ja yhtenäinen joukko. Mukana on vanhaa ja uutta rahaa: kartanon perijä, oman yrityksensä perustaneita yrittäjiä ja finanssimaailmassa vaurastunut sijoittaja. Elinpiirit vaihtelevat, mutta kaikkia kuvattuja henkilöitä yhdistää se, että kuvat kertovat myös jostakin muusta kuin rahasta: ennen muuta siitä, mitä muuta elämä on kuin rahaa.
Vauraus ja suomalaisuus ovat sanoja, jotka eivät yleensä esiinny samassa lauseessa. Heikkilän kuvat kuitenkin näyttävät, että myös suomalaisella vauraudella on omat kuvastonsa: pohjoiset protestantit rakentavat minuutensa esi-isien perinnön, luonnon hiljaisuuden ja kovan kilpailun varaan.”
Vaurauden filosofia | Förmögenhetsfilosofi | Philosophy of Wealth
Jaakko Heikkilä, Anu Kantola, Ritva Röminger-Czako
Parvs, 2022, 160 sivua
Kirjan muotokuvissa: Johan Labba, Henrik Creutz, Anu Pentik, Anders Wiklöf, Sture Udd, Kaarina Aho, Timo Nurmos, Henrik Ullner, Kaisa Snellman
Kirjan julkistustilaisuus järjestetään Kansallismuseossa torstaina 11.8.2022 klo 15–16.
Samalla on mahdollisuus tutustua museossa esillä olevaan samannimiseen valokuvanäyttelyyn. Ranskalaisen INSEAD-bisneskoulun apulaisprofessori Kaisa Snellman haastattelee Jaakko Heikkilää näyttelysalissa klo 15.15. Tervetuloa!
Arvostelukappaleet ja Jaakko Heikkilän haastattelupyynnöt: hanna.karppanen@parvs.fi
Yhteyshenkilöt
Hanna KarppanenkustantajaKustannusosakeyhtiö Parvs
Puh:+358 40 684 9188hanna.karppanen@parvs.fiKuvat
![](/data/images/00197/04f1d62e-cdeb-4c1f-a78d-d5095d93dc7d-w_240.jpg)
![Jaakko Heikkilä: Vaurauden filosofia. Parvs 2022](/data/images/00261/1fc5f521-bc30-48d8-b409-c023011d3196-w_240.jpg)
![Kuva: Jaakko Heikkilä](/data/images/00105/951a409e-6054-4d50-9a1b-17b7bc736f00-w_240.jpg)
![Johan Labba. Kuva: Jaakko Heikkilä](/data/images/00926/f6306abd-d12c-401d-b343-40f613b29bdd-w_240.jpg)
![Henrik Creutz. Kuva: Jaakko Heikkilä](/data/images/00054/bfb99c09-d20f-4507-9875-6e5c8c811119-w_240.jpg)
![Anu Pentik. Kuva: Jaakko Heikkilä](/data/images/00566/dd46c45e-ab7c-4c35-819b-34f5a38b2b34-w_240.jpg)
![Anders Wiklöf. Kuva: Jaakko Heikkilä](/data/images/00831/2e7aac38-a70d-4c51-99a1-8399d9b12a00-w_240.jpg)
![Kuva: Jaakko Heikkilä](/data/images/00006/d95d90c9-e007-43ba-9726-860717777887-w_240.jpg)
![Kuva: Jaakko Heikkilä](/data/images/00519/d5979d0a-5e7c-4acf-8399-8f8ef4607ec9-w_240.jpg)
![Kaarina Aho. Kuva: Jaakko Heikkilä](/data/images/00833/c94efc08-408c-4e3b-88bc-3c140cf8b21b-w_240.jpg)
![Timo Nurmos. Kuva: Jaakko Heikkilä](/data/images/00534/8759c1d0-dc59-47ac-a17d-f365fefa903b-w_240.jpg)
![Sture Udd. Kuva: Jaakko Heikkilä](/data/images/00512/e66d4a28-3c22-4f60-b607-091fcae4d3cb-w_240.jpg)
![Kuva: Jaakko Heikkilä](/data/images/00638/dfffdc78-c194-46ed-b108-9c529c5bb01d-w_240.jpg)
![Henrik Ullner. Kuva: Jaakko Heikkilä](/data/images/00164/54385081-644f-4543-8c4f-5a461b2302f1-w_240.jpg)
![Kaisa Snellman. Kuva: Jaakko Heikkilä](/data/images/00160/6c6d6814-169f-44b7-9842-4f8652009c4c-w_240.jpg)
Tietoja julkaisijasta
Kustannusosakeyhtiö Parvs on taidekirjoihin ja arkkitehtuurijulkaisuihin erikoistunut helsinkiläinen kustantamo, joka on perustettu vuonna 2006.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Parvs
Riiko Sakkisen uutuuskirja on taiteellinen tutkimus Fuengirolan suomalaisvähemmistöstä12.6.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Los moimoi de Fuengirola -kirja liittyy näyttely- ja tutkimusprojektiin, jossa taiteilija Riiko Sakkinen (s. 1976) käsittelee suomalaista identiteettiä. Espanjan Aurinkorannikolla Fuengirolassa asuu noin 30 000 suomalaisen yhteisö, jonka jäsenet eivät välitä opiskella paikallista kieltä tai tapoja. He elävät omaa, puolieristäytynyttä elämäänsä ja viettävät kotoisasti aikaa suomalaisissa baareissa ja tukeutuvat omiin suomalaisiin kauppoihinsa, palveluihinsa ja instituutioihinsa. Fuengirolan hallinto onkin nimennyt kuntansa ”Suomen eteläisimmäksi kaupungiksi”.
Vuoden paras taidekirja on Maria Matinmikon teos "Valohämy – taide, maisema ja maailmanloppu"10.6.2024 17:55:28 EEST | Tiedote
Iittalan XXVII Valtakunnalliset Taidekirjapäivät palkitsivat Maria Matinmikon ”Valohämy – taide, maisema ja maailmanloppu” -kirjan vuoden 2023 parhaana taidekirjana. Kirjan ovat kustantaneet yhdessä Parvs ja Siltala. Lisäksi Parvs-kustantamon julkaisema ”Helsinki graffiti” -kirja sai kilpailussa Vuoden paras taidekirja -kunniamaininnan.
Jarmo Mäkilän uutuuskirja on autofiktiivinen muistelma taiteilijan lapsuudesta6.6.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Raumalaissyntyinen Jarmo Mäkilä (s. 1952) lukeutuu maamme merkittävimpiin kuvataiteilijoihin. Mäkilä on suunnannäyttäjä ja oman tiensä kulkija, ja hänen taiteensa on ollut laajasti esillä myös muualla maailmassa. Rauman taidemuseon näyttelynavajaisissa 7. kesäkuuta julkaistavassa kirjassa Mäkilä avaa taiteensa lähtökohtia autofiktiivisen kirjoittamisen keinoin. Näissä teksteissä ja niihin liitetyissä maalauksissaan hän palaa lapsuutensa maisemiin sodanjälkeisen Suomen uudelleenrakentamisen aikaan.
Lääkärimuotokuvien historiaa – HUSin taidekokoelman aarteet5.6.2024 12:18:56 EEST | Tiedote
Taidekirjasta Seinälle nostetut – Lääkärimuotokuvia Hippokrateesta HUSin kokoelmiin (Parvs 2020) on nyt ilmestynyt englanninkielinen ja ruotsinkielinen versio. Upplyft på väggen – Läkarporträtt från Hippokrates till HNS samlingar ja Carers on the Pedestal – Medical Portaiture from Hippokrates to the HUS Collection esittelevät lääkäreiden ja ylihoitajien muotokuvia Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUSin sekä Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan taidekokoelmista.
Räjähdysherkkä ROR-taiteilijaryhmä tekee paluun!5.6.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
1990–2000-luvuilla maineeseen noussut ROR (Revolutions on Request) -taiteilijakollektiivi on taas täällä! Paluunäyttelyn (Serlachius Kartano) yhteydessä julkaistu TURBO ROR -lehti esittelee taiteilijaryhmän nykymuodossaan ja taustoittaa sen värikästä historiaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme