Docendo

Jouko Alhainen on pelastanut kymmeniä kurkia ja edistänyt luonnonsuojelua – uutuuskirjassa tutustutaan Joukon ja kurkien yhteiseen matkaan

30.8.2022 02:00:00 EEST | Docendo | Tiedote

Jaa
Kurkikuiskaajaksi kutsuttu Jouko Alhainen on huolehtinut kotitilallaan kymmenistä siipirikoista tai orvoksi jääneistä kurjista, joista osa on voinut palata luontoon. Lentokyvytön Kookka on ollut Joukon hoivissa vuodesta 1993 lähtien.
Kurkikuiskaaja julkaistaan 30.8. Kuva: Tapio Tuomela
Kurkikuiskaaja julkaistaan 30.8. Kuva: Tapio Tuomela

Kurkikuiskaaja lukee kurkia ja niiden ääniä, eleitä ja ilmeitä kuin avointa kirjaa. Linnut voivat viestittää niin nälkää, pitkästymistä ja turhautumista kuin iloa ja surua. Jouko on nähnyt, kuinka kurki voi surra puolisonsa tai poikastensa menetystä viikkokausia.

Kiinnostus luontoon ja luonnonsuojeluun heräsi Joukossa jo lapsena. Ensimmäisen lintutorninsa hän rakensi kotijärven rantaan voidakseen havainnoida lintuja paremmin. Sen jälkeen hän on rakentanut ja suunnitellut lintutorneja ympäri Suomen Hangosta Inariin.

Jouko toimii luontoyrittäjänä Kangasalan Pohtiolammella, joka tunnetaan kalalammilla vierailevista sääksistään.

Vuosien mittaan hän on rengastanut tuhansia lintuja, kerännyt tutkimustietoa monista lintulajeista ja toiminut aktiivisesti luonnonsuojelun edistämiseksi.

Jouko oli asiantuntijana mukana Forssan Koijärvellä vuonna 1979, kun ympäristöaktiivit halusivat estää lintujärven kuivattamisen. Järvi oli hänelle jo lapsuudesta tuttu retkeilykohde.

Toimittaja Riitta Saarinen on alun perin tutustunut Jouko Alhaiseen kirjoittamiensa lehtijuttujen kautta. Kuvaaja Tapio Tuomela on taas tuntenut Alhaisen vuosikymmenten ajan ja ollut mukana lukuisilla yhteisillä linturetkillä.

Riitta Saarinen: Kurkikuiskaaja (Docendo 2022), sidottu, 180 sivua

Toimittaja, pyydä mediavedos ennakkoon
tiedotus@docendo.fi 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kurkikuiskaaja julkaistaan 30.8. Kuva: Tapio Tuomela
Kurkikuiskaaja julkaistaan 30.8. Kuva: Tapio Tuomela
Lataa
Kuva: Tapio Tuomela
Kuva: Tapio Tuomela
Lataa
Kuva: Tapio Tuomela
Kuva: Tapio Tuomela
Lataa
Kirjan kansikuva
Kirjan kansikuva
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Docendo
Docendo
Piippukatu 7 A 7
40100 JYVÄSKYLÄ

https://docendo.fi

Me rakastamme hyviä kirjoja sekä aitoja tarinoita. Maineemme perustuu korkeatasoisiin sekä kiinnostaviin teoksiin, joiden tekijöinä ovat parhaat kirjailijat ja asiantuntijat. Docendo kuuluu Werner Söderström Osakeyhtiöön.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Docendo

Miksi Amerikka toimii niin kuin se toimii? Jukka Valtasaaren ajankohtainen kirja julkaistaan 15. syyskuuta15.9.2026 02:00:00 EEST | Tiedote

Jukka Valtasaaren tietoteos ”Miksi Amerikka toimii niin kuin se toimii” julkaistaan Ravintola Ostrobotnian juhlasalissa 15.9. kello 16.00–17.00, osoitteessa Museokatu 10, Helsinki. Samassa yhteydessä kello 17.00–19.00 julkaistaan myös kaksi muuta tietokirjaa: Arto Luukkasen ”Venäjän vallanvaihdosten julma historia” ja Katleena Kortesuon ”Kiinan aivosota länttä vastaan”. Ilmoittaudu mukaan tietokirjojen iltapäivään!

Venäjän vallanvaihdosten julmaa historiaa – Arto Luukkasen brutaali historiateos julkaistaan 15.9.15.9.2026 02:00:00 EEST | Tiedote

Arto Luukkasen järkälemäinen historiateos ”Venäjän vallanvaihdosten julma historia” julkaistaan Ravintola Ostrobotnian juhlasalissa 15.9. kello 17–18, osoitteessa Museokatu 10, Helsinki. Samassa yhteydessä, ennen sitä kello 16–17, julkaistaan Jukka Valtasaaren kirja ”Miksi Amerikka toimii niin kuin se toimii”. Kello 18–19 julkistettavana on Katleena Kortesuon teos ”Kiinan aivosota länttä vastaan”. Ilmoittaudu mukaan tiedon iltapäivään!

Kiina valtaa aivomme bitti kerrallaan! Katleena Kortesuon kirja Kiinan aivosota länttä vastaan julkaistaan 10.9.10.9.2026 02:00:00 EEST | Tiedote

Katleena Kortesuon tietoteoksen ”Kiinan aivosota länttä vastaan” julkaisutilaisuus järjestetään Ravintola Ostrobotnian juhlasalissa 15.9. kello 18-19, osoitteessa Museokatu 10, Helsinki. Samassa yhteydessä, ennen sitä kello 16-17 julkaistaan Jukka Valtasaaren kirja ”Miksi Amerikka toimii niin kuin se toimii” sekä kello 17-18 Arto Luukkasen teos ”Venäjän vallanvaihdosten julma historia”. Ilmoittaudu mukaan tiedon iltapäivään!

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye