Black Midi ja Mdou Moctar esiintyvät Flow Festivalilla

Englantilainen Black Midi saapuu täydentämään Flow Festivalin sunnuntain ohjelmistoa. Math-rockia ja post-punkia soittavan bändin kriitikoiden ylistämä ensimmäinen studioalbumi Schlagenheim julkaistiin vuonna 2019 ikonisen Rough Trade Recordsin kautta ja se huomioitiin kotimaassaan muun muassa Mercury-palkintoehdokkuudella. Siitä lähtien Black Midiä on pidetty yhtenä viime vuosien kiehtovimmista rock-bändeistä. Kokoonpanon kolmas albumi Hellfire julkaistiin vastikään ja se on saanut innostuneen vastaanoton niin arvioissa kuin kuuntelijoiden parissa. Räjähtävistä keikoistaan tunnettu bändi tekee Flow’ssa odotetun paluun Suomeen.
Vuoden 2021 Afrique Victime -albumillaan läntisenkin maailman tietoisuuteen noussut virtuoottinen tuaregikitaristi ja lauluntekijä Mdou Moctar on niin ikään lisätty Flow’n sunnuntain esiintyjiin. Mdou Moctar yhdistelee musiikissaan Saharan nykymusiikkia rockiin, höystämällä sitä täysiverisellä noisella ja kenttänauhoituksilla, käsitellen sanoituksissaan kaikkea rakkaudesta uskontoon, naisten oikeuksista epätasa-arvoon ja Länsi-Afrikan hyväksikäyttöön kolonialististen voimien käsissä. Muun muassa The New York Times, Pitchfork ja The Guardian nimesi Afrique Victimen yhdeksi viime vuoden parhaista albumeista ja Nigeristä ponnistava Mdou Moctar yhtyeineen tekeekin parhaillaan nousujohteista uraa hurmaten yleisöjä ympäri maailmaa.
Dhafer Youssef, jonka oli määrä esiintyä festivaalisunnuntaina Balloon 360° -lavalla on valitettavasti joutunut perumaan Flow-keikkansa koronaan sairastumisen vuoksi.
Flow Festival järjestetään Helsingin Suvilahdessa 12.–14.8.2022.
Yhteensä Flow Festivalilla esiintyy lähes 150 artistia. Esiintymässä mm. Gorillaz, Florence + The Machine, Nick Cave & The Bad Seeds, Burna Boy, Jamie xx, Michael Kiwanuka, JARV IS…, Princess Nokia, MØ, Sigrid, Bikini Kill, Freddie Gibbs ja Fred Again..
Tutustu koko ohjelmaan Flow Festivalin nettisivulla: https://www.flowfestival.com/artists/.
Flow Festival 2022 pääyhteistyökumppani on Lapin Kulta Pure ja muut kumppanit ovat FREE.fi, Vaasan, Polestar, Samsung Galaxy, Valio Oddlygood®, Lanson, Juhla Mokka, POOL, Helsingin kaupunki, mediakumppanit Clear Channel, Helsingin Sanomat, Radio Helsinki, Finnkino ja Resident Advisor sekä tuotantokumppanit Stopteltat, Sun Effects ja Creative Technology.
Liput:
Ticketmaster www.ticketmaster.fi p.0600-10-800
Tiketti www.tiketti.fi p.0600-1-1616
3 päivän lippu: 225 €
2 päivän lippu: 185 €
1 päivän lippu: 115 €
3 päivän Gold Area -lippu: 345 €
1 päivän Gold Area -lippu: 185€
Hinta voimassa toistaiseksi. Lipun hinta sisältää palvelumaksun.
Lehdistökuvat: www.flowfestival.com/media
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eeva PalménTiedottaja
Puh:+ 358 40 613 9933eeva@flowfestival.comKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Flow Festival on rakkaudesta musiikkiin ja kaupunkikulttuuriin syntynyt helsinkiläinen festivaali, joka on järjestetty vuodesta 2004 alkaen. Flow on kasvanut intiimistä klubitapahtumasta yhdeksi Euroopan kiinnostavimmista musiikin ja taiteen festivaaleista.
Flow Festivalin ohjelmisto on tarkoin kuratoitu, populaarikulttuuria ja kokeellista taidetta sisältävä kokonaisuus. Laaja musiikki- ja taideohjelma, monipuolinen ja ruokatrendejä seuraava ravintolavalikoima, lumoava Suvilahden festivaalialue ja mittava vastuullisuusohjelma tarjoavat festivaalivieraille elämyksiä vuosi toisensa jälkeen. Seuraava Flow Festival järjestetään 12.–14.8.2022 Helsingissä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Flow Festival
Flow Festival huipentui aurinkoiseen sunnuntaihin14.8.2023 00:32:22 EEST | Tiedote
Yhteensä lähes 90 000 festivaalivierasta saapui Helsingin Suvilahteen nauttimaan viikonlopusta täynnä kansainvälisiä ja kotimaisia huippuartisteja, taidetta ja kaupunkikulttuuria. Yleisö pääsi nauttimaan myös koko viikonlopun kestäneestä Flow Talks -puheohjelmakokonaisuudesta, vastuullisuuteen perustuvasta kattavasta ravintolavalikoimasta sekä Suvilahden ainutlaatuisen alueen lumoavasta tunnelmasta.
Lorde hurmasi Flow’n loppuunmyydyssä lauantaissa13.8.2023 01:13:54 EEST | Tiedote
Perjantaina alkanut kolmipäiväinen Flow Festival jatkui lauantaina Helsingissä. Loppuunmyyty Flow-päivä keräsi ikoniselle Suvilahden festivaalialueelle 30 000 iloista juhlijaa, ja tunnelma oli Flow’lle tyypilliseen tapaan värikkään juhlava.
Flow Festival käynnistyi Helsingin Suvilahdessa aurinkoisissa merkeissä12.8.2023 01:14:32 EEST | Tiedote
Vuoden odotetuin viikonloppu alkoi perjantaina, kun miltei 30 000 festivaalivierasta saapui Flow Festivalille Helsingin Suvilahteen nauttimaan upeista artisteista, kattavasta ruokatarjonnasta, ajatuksia herättävästä taiteesta, ajankohtaisesta puheohjelmasta sekä ainutlaatuisesta festivaalihumusta.
Flow Festivalia juhlitaan tänä viikonloppuna Helsingin Suvilahdessa9.8.2023 12:00:00 EEST | Tiedote
Flow Festivalia juhlitaan tänä viikonloppuna 11.–13. elokuuta Helsingissä, kun musiikin, taiteen ja kaupunkikulttuurin ystävät kokoontuvat Suvilahteen. Festivaalin yhden päivän launtailiput sekä kahden päivän liput perjantai-lauantai -yhdistelmällä on loppuunvarattu, mutta muita lipputyyppejä on edelleen saatavilla.
Flow Festival luopuu kumppanuudesta Heineken Silverin kanssa8.8.2023 21:07:31 EEST | Tiedote
Flow Festival luopuu kumppanuudesta Heineken Silverin kanssa Heinekenin Venäjä-kytkösten vuoksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme