Espoon koulukokonaisuuden ensimmäiset koulut sekä päiväkoti valmistuivat

Uudella mallilla hankituista koulu- ja päiväkotirakennuksista valmistuivat kesällä Pohjois-Tapiolan koulu, Perkkaan koulu ja nuorisotila, Nauriskasken koulu sekä Nöykkiönniityn päiväkoti. Sopimukseen kuuluvat lisäksi Perkkaan päiväkoti, Kilon koulu ja päiväkoti sekä Kuitinmäen koulun alakouluosa. Nämä valmistuvat vuoden 2023 aikana.
Uusiutuvan energian käytön osuus on kohteissa yli 20 %. Niissä on käytössä maalämpö, jolloin ostoenergian tarve vähenee. Kouluihin on tehty myös varaukset aurinkopaneeleille. Kiinteistöihin tulee myös sähköautojen latauspaikkoja, joiden määrä vastaa lähiaikoina tiukentuvia viranomaismääräyksiä. Suunnitelmallisen ylläpidon ja energiatehokkuuden maksimoinnin ansiosta kiinteistön hiilijalanjälki voidaankin pitää mahdollisimman alhaisena. Energiatehokkuutta mittaava E-luku on kohteissa noin 35 % määräystasoa parempi.
RTS-ympäristöluokituksessa kiinteistöille tavoitellaan neljää tähteä. RTS-ympäristöluokitus on Suomen oloihin kehitetty ympäristöluokitus rakentamiselle ja kiinteistön ylläpidolle.
”Hiilineutraali Espoo 2030 -tavoite on kunnianhimoinen, ja tämäkin koulukokonaisuus edistää tärkeää tavoitettamme merkittävästi”, Tilapalvelujen toimitusjohtaja Maija Lehtinen sanoo.
Uusi malli kannustaa kestäviin ratkaisuihin
Public Private Partnership -malliksi (PPP) nimetyssä hankintamuodossa Espoon kaupunki solmi palvelusopimuksen Kumppanuuskoulut Oy -nimisen hankeyhtiön kanssa. Yhtiö vastaa palveluntuottajana kokonaispalvelusta: se suunnittelee ja rahoittaa kohteen, hakee tarvittavat luvat ja rakentaa sen. Lisäksi yhtiö vastaa kohteen ylläpidosta koko 20 vuoden sopimuskauden ajan. Kunkin koulun tai päiväkodin valmistuttua kaupunki alkaa maksaa hankeyhtiölle palvelumaksua, joka kattaa koulun tai päiväkodin rahoitus-, toteutus- ja ylläpitokustannukset.
”Hankintamallissa Espoo ostaa kokonaispalvelua, ei rakentamista. Jos palvelussa on puutteita, seuraa vähennyksiä palvelumaksuun. Palveluntuottaja vastaa kokonaisuudesta koko sopimusajan, jolloin näihin kohteisiin ei muodostu korjausvelkaa”, toteaa Kumppanuuskoulut Oy toimitusjohtaja Jaakko Kouvalainen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Reijo Yrjölä, rakennuttamispäällikkö, reijo.yrjola@espoo.fi, Tilapalvelut-liikelaitos, Espoon kaupunki.
Hannu Soikkeli, johtaja, Elinkaarihankkeet, YIT Suomi Oy, hannu.soikkeli@yit.fi.
Jaakko Kouvalainen, toimitusjohtaja, Kumppanuuskoulut Oy, jaakko.kouvalainen@kumppanuuskoulut.fi.
Kuvat

Tietoja julkaisijasta

PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Katusirkusviikonloppu ilahduttaa jälleen Espoossa28.7.2025 09:46:45 EEST | Tiedote
Yhtä Sirkusta! -katusirkusviikonlopussa nähdään huimapäistä akrobatiaa ja hypnoottisia esityksiä ympäri Espoota viikonloppuna 9.–10.8.
Tee oma taidereitti: EMMA – Espoon modernin taiteen museon julkiset taideteokset löytyvät nyt Espoon kaupungin karttapalvelusta18.6.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
EMMAn taide ulottuu ympäri Espoon kaupunkia. Yhteensä 70 julkista taideteosta on kaikkien kaupunkilaisten saavutettavissa eri puolilla Espoota ja määrä tulee täydentymään. Kesäkuun alussa teokset on lisätty Espoon kaupungin avoimeen karttapalveluun yhteistyössä Espoon kaupunkitekniikan keskuksen kanssa. Taide kaupungilla -karttapalvelun tavoitteena on parantaa tiedon jakamista ja teosten löydettävyyttä.
Kaupunginhallitus: Espoontorin asemakaavan muutos mahdollistaa asemanseudun kehittämisen16.6.2025 19:55:34 EEST | Tiedote
Asemakaavan tavoitteena on mahdollistaa Espoontorin kauppakeskuksen laajentaminen hypermarketilla, lisätä asuntorakentamista sekä kehittää asemanseutua joukkoliikenteen solmukohtana.
Konserni- ja tilajaosto kokoontui ensimmäistä kertaa16.6.2025 14:06:20 EEST | Tiedote
Konserni- ja tilajaosto tukee kaupunginhallitusta kaupungin tytäryhteisöjen johtamisessa sekä muiden yhteisöjen ohjauksessa ja seurannassa.
Stadsträdgårdens trädbank hjälper Esbo att anpassa sig till klimatförändringen12.6.2025 11:19:59 EEST | Pressmeddelande
Den globala uppvärmningen kommer inom en snar framtid att leda till liknande väderförhållanden i Esbo som i Centraleuropa. Därför bereder sig staden på och anpassar sig till klimatförändringen genom ett nytt försök, där trädslag importeras från sydliga länder och odlas som framtida gatuträd.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme