Tutkimus selvitti mobiiliverkkojen nopeudet 8 kaupungissa – katso tulokset!

Omnitelen tuore tutkimusraportti on julkaistu, ja sen voi ladata tämän tiedotteen lopussa olevasta linkistä. Raportin mukaan 5G-verkkojen rakentaminen on parantanut mitattuja tiedonsiirtonopeuksia, ja mitatut kesimääräiset tiedonsiirtonopeudet olivat myös kansainvälisesti vertailtuna erittäin hyvällä tasolla.
"Suomalaiset käyttävät eniten mobiilidataa maailmassa*, mikä edellyttää myös nopeita yhteyksiä. Säännöllisin mittauksin ja testauksin voidaan varmistaa, että tiedonsiirtonopeudet kehittyvät oikeaan suuntaan. DNA on toistuvasti menestynyt erinomaisesti Omnitelen mittauksissa. Tuoreimpien mittausten mukaan DNA:n liittymän keskimääräinen latausnopeus oli suurin seitsemässä mitatussa kaupungissa kahdeksasta", sanoo DNA:n mobiililiiketoiminnan johtaja Cedric Kamtsan.
"Esimerkiksi Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla tehdyissä mittauksissa DNA:n liittymän keskimääräinen latausnopeus oli reilusti yli 30 prosenttia toiseksi tullutta kilpailijaa nopeampi. Lahdessa ero oli vieläkin suurempi. Siellä DNA:n liittymän keskimääräinen latausnopeus oli peräti yli 50 prosenttia nopeampi kuin toiseksi tulleella kilpailijalla", summaa Kamtsan.
Suurin keskimääräinen latausnopeus saavutettiin DNA:n liittymällä
DNA:n liittymä ylsi myös koko vertailumittauksen suurimpaan keskimääräiseen latausnopeuteen, 588 Mbit/s. Elisan liittymällä saavutettiin toiseksi suurin keskimääräinen tiedonsiirtonopeus, 460 Mbit/s, ja Telian liittymällä kolmanneksi suurin, 413 Mbit/s. Tulokset on esitetty aluekohtaisina keskiarvoina, sekä koko mittauksen keskiarvona. Tiedonsiirtonopeudet ja operaattoreiden keskinäinen järjestys vaihtelivat paikkakohtaisesti mitattujen alueiden sisällä.
Käyttäjäkokemuksen kannalta latausnopeus, eli tiedonsiirtonopeus tukiasemalta päätelaitteeseen päin, on yksi tärkeimmistä tunnusluvuista, sillä tyypillisesti suurin osa mobiiliverkkojen liikenteestä suuntautuu verkosta käyttäjään päin.
"Nopea netti on yksi sujuvan arjen perusedellytyksistä. Mitä nopeampi yhteys on, sitä nopeammin erilaiset verkkosisällöt latautuvat. Monessa kodissa mobiiliverkon käyttö ei rajaudu vain puhelimeen, vaan myös koko kodin netti hyödyntää mobiiliverkkoa. Nopean netin avulla hoituvat niin työt, yhteydenpito, päivittäiset askareet kuin viihdesisältöjen kulutus ja pelaaminenkin", toteaa Kamtsan.
"Omnitelen mittauksissa käytettyjen 5G-puhelinliittymien lisäksi tarjoamme nopeita 5G-nettilittymiä kodin yhteyksiksi sekä eri mobiililaitteisiin. Erityisen suosittu on ollut pientaloille suunniteltu takuunopea DNA Koti 5G. Tämä kiinteä ruuhkattoman 5G-kaistan mahdollistava nettiyhteys on saanut pientaloasukkailta todella hyvän vastaanoton", kertoo Kamtsan.
Omnitelen tutkimuksessa vertailtiin DNA:n, Elisan ja Telian kotimaisten matkaviestinverkkojen tiedonsiirtonopeuksia Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Tampereella, Turussa, Jyväskylässä, Lahdessa ja Porissa. Kesä-heinäkuussa tehtyihin mittauksiin valittiin kultakin operaattorilta nopeimman tiedonsiirtoyhteyden tarjoava matkapuhelinliittymä. Mittauksissa käytettiin edistyksellisiä 5G-kykyisiä älypuhelimia.
DNA:n 5G-verkko tavoittaa laskennallisesti jo noin 70 % suomalaisista heidän asuinpaikkansa perusteella, mikä tarkoittaa yli 3,8 miljoonaa ihmistä 163 kunnan alueella. Verkkoa sekä parannetaan että laajennetaan jatkuvasti, ja ajankohtainen peittokartta sekä lisätietoa verkosta ja puhelinmalleista on saatavissa osoitteessa www.dna.fi/5G.
Lisätietoja medialle:
Cedric Kamtsan, johtaja, mobiililiiketoiminta, DNA Oyj, puh. 044 906 2377, cedric.kamtsan@dna.fi
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi
*) Lähde: Tefficientin raportti 11/2021. Tefficient on kansainvälinen tietoliikennealan analyysi-, vertailu- ja konsulttiyritys, jonka raportit ovat ladattavissa osoitteessa https://tefficient.com/back-to-normal-or-will-5g-push-the-envelope/
Avainsanat
Kuvat


Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oy Omnitele Ab on vuonna 1988 perustettu itsenäinen mobiiliverkkojen toimintaan ja niiden kehitykseen erikoistunut konsulttiyhtiö. Omnitelen omistaa joukko suomalaisia pääomasijoittajia ja operaattoreita, mukaan lukien DNA Oyj ja Elisa Oyj. Omnitelellä on kattava kansainvälinen kokemus mobiiliverkkojen vertailututkimuksista.
DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Haluamme tehdä asiakkaidemme arjesta mutkattomampaa. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat mobiilidatan käyttömäärissä jatkuvasti maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,6 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2021 liikevaihtomme oli 956 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1600 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi, Facebookissa @DNA.fi ja LinkedInissä @DNA-Oyj.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj
DNA Oyj:n tammi–maaliskuun 2025 liiketoimintakatsaus: Liikevaihto ja kannattavuus kehittyivät suotuisasti6.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
DNA:n liiketoimintavuosi 2025 on alkanut myönteisesti. Tammi–maaliskuussa niin liikevaihto, palveluliikevaihto kuin käyttökatekin kasvoivat, kuten myös matkaviestinverkon sekä kiinteän laajakaistan liittymämäärätkin.
DNA Plc’s Business Review for January–March 2025: Favourable developments in both total revenues and profitability6.5.2025 08:30:00 EEST | Press release
DNA's business year 2025 started favourably. Total revenues, service revenue and EBITDA increased in January–March, as did mobile network and fixed broadband subscription volumes.
DNA:n huhtikuun 2025 myydyimmät puhelimet ja älykellot2.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Applen iPhone 13 5G nappasi ensimmäisen sijan sekä kuluttajien että yritysasiakkaiden myydyimpien puhelinten listalla huhtikuussa. Apple piti kärkipaikkaa myös käytettyjen puhelinten listalla iPhone 12 5G -mallillaan. Huhtikuun myydyin älykello oli OnePlus Watch 3, ja Xploran mallit olivat puolestaan suosituimpia kellopuhelimia huhtikuussa.
Onko 9%&GR hyvä salasana? DNA:n tietoturva-asiantuntija muistuttaa hyvistä salasanakäytännöistä maailman salasanapäivän aattona30.4.2025 08:55:00 EEST | Tiedote
Torstaina 1.5.2025 vietetään vapun lisäksi maailman salasanapäivää, jonka tarkoitus on muistuttaa paremmista salasanakäytännöistä. Yleinen harhakäsitys on, että salasanan pitäisi näyttää kryptiseltä, jotta se suojaisi. DNA:n tietoturva-asiantuntijan mukaan käsitys on vanhentunut, sillä uudet menetelmät pystyvät purkamaan lyhyitä salasanoja helposti, vaikka ne sisältäisivät erikoismerkkejä epämääräisessä järjestyksessä.
Is 9%&GR a good password? DNA’s information security expert gives a reminder of good password habits on the eve of World Password Day30.4.2025 08:55:00 EEST | Press release
Thursday, May 1, 2025, will be – in addition to May Day – World Password Day, that promotes better password habits. It is a common misconception that a password should look cryptic in order for it to provide protection. According to DNA’s information security expert, this notion is outdated, as new methods are easily able to decrypt short passwords even if they contain special characters in a vague order.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme