Kokoomuksen Arto Satosen mukaan hallitus on nukkumassa onnensa ohi kannustinloukkujen purkamisessa
9.8.2022 17:12:29 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Satonen kummeksuu, ettei hallitus ole tarttunut toimeen kannustinloukkujen purkamiseksi, vaikka työmarkkinoilla on ennennäkemätön tarve työvoimalle.
“ETLA:n tutkimuksen mukaan vuonna 2021 työttömyysloukussa oli noin 136 500 henkeä. Heille etuuksien vähenemisen ja verotuksen takia työn vastaanottaminen ei ole taloudellisesti kannattavaa. Etuus- ja verojärjestelmämme ei palkitse ihmisiä ahkeruudesta. Kannustinloukkujen purkaminen on välttämätöntä”, Satonen sanoo.
“Työvoimapula näkyy jo katukuvassa. Ravintoloita on jouduttu jopa sulkemaan, kun työntekijöitä ei kerta kaikkiaan ole. Pula on levinnyt koko maahan, lähes kaikille toimialoille. Mitä tekee hallitus? Nukkuu onnensa ohi vaalibudjettia valmistellen”, Satonen sanoo.
“Ansiosidonnaisen porrastaminen tai keston lyhentäminen olisivat suoraviivaisia ja tutkitusti toimivia keinoja. Ansiosidonnaista saavat tilastojen mukaan paremmin ansaitsevat ja nopeammin työllistyvät. Työttömyysjaksojen lyhentäminen maltillisilla muutoksilla olisi matalalla roikkuva hedelmä, johon hallituksen kannattaisi tarttua. Tämän parempaa tilaisuutta uudistuksille on vaikea kuvitella lähitulevaisuuteen”, Satonen huomauttaa.
Työllistymisen mahdollisuudet heikkenevät Satosen mukaan sitä nopeammin, mitä kauemmin työttömyysjakso kestää. Siksi Satosen mielestä työttömyysturvan pitää kannustaa mahdollisimman nopeaan työllistymiseen.
“On tärkeää ymmärtää, että työttömyyden kesto pienentää todennäköisyyttä löytää uusia töitä ja toisaalta uhkaa heikentää osaamista. Kuten ETLA huomauttaa, laskee pitenevä työttömyys koko elinkaaren aikaisia tuloja. Siksi etuusjärjestelmä tulee virittää kannustavaksi”, Satonen sanoo.
“Pitkäaikaistyöttömille taas tulee tarjota laajemmin yksilöllisiä työvoimapalveluita ja mahdollisuuksia kehittää itseään. Siksi Kokoomus on ETLA:n tapaan esittänyt työvoimapalveluiden rahoituksen vahvistamista edelleen. Juuri siksi julkista taloutta ja työllisyyttä ollaan korjaamassa, jotta ihmisille voidaan tarjota tukea vaikeissa paikoissa”, Satonen sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Arto SatonenKansanedustaja
Kokoomuksen valiokuntavastaava työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa (Pirkanmaan vaalipiiri)
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.
Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Sarkomaa: Kehysriihen päätöksillä tehtiin loikka eteenpäin senioreiden kuntoutuksen saatavuudelle ja toimintakyvyn ylläpitämiselle26.4.2026 14:39:53 EEST | Tiedote
Hallitus päätti kehysriihessä laajentaa 65 vuotta täyttäneiden valinnanvapauskokeilua fysioterapiaan sekä korottaa kotitalousvähennystä. Molemmat päätökset edistävät kuntoutuspalveluiden saatavuutta ja ikäihmisten kotona pärjäämistä. Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa on tyytyväinen päätöksiin.
Kokoomuksen Partanen: mihin Lindtman kohdistaisi vielä 150 miljoonan lisäleikkaukset valtionavustuksista?25.4.2026 14:20:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja varapuheenjohtaja Karoliina Partanen vaatii SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanilta vastausta siihen, mihin SDP vielä kohdistaisi vuoden 2024 vaihtoehtobudjetissaan esittämät 150 miljoonan euron lisäleikkaukset valtionavustuksiin.
Kokoomuksen Limnell: Hallitus teki tärkeitä ratkaisuja Suomen turvallisuuden vahvistamiseksi23.4.2026 20:48:19 EEST | Tiedote
Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut pysyvästi. Epävarmuus Euroopassa on kasvanut, Venäjän toiminta muodostaa pitkäkestoisen uhan ja sodankäynti kehittyy teknologisen murroksen myötä nopeammin kuin koskaan. Tässä tilanteessa Suomella ei ole varaa viivyttelyyn, turvallisuutta on vahvistettava ennakoivasti ja pitkäjänteisesti.
Kokoomuksen Lahdenperä: Jokaisella lapsella on oikeus oppia - osaamistakuu vahvistaa suomalaista peruskoulua23.4.2026 17:30:00 EEST | Tiedote
Osaamistakuu varmistaa perusopetuksen oppilaiden vähimmäisosaamisen sekä oikeudenmukaisen ja yhtenäisen arvioinnin. Osaamistakuulla varmistamme, että apua saa ajoissa ja että jokainen saa mahdollisuuden onnistua.
Kokoomuksen Wallinheimo: SDP:n talouspoliittinen sekoilu jatkuu – kolme eri linjaa kolmessa viikossa23.4.2026 16:05:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo hämmästelee SDP:n varapuheenjohtajan Nasima Razmyarin tänään julkaisemaa kehysriihikritiikkiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme