Kustantamo S&S

Some innostui uudesta fantasiasarjasta – nuortenkirja, jonka parissa myös aikuiset jännittävät

Jaa
Ulpu-Maria Lehtisen Kalmanperhon kutsu on mukaansatempaava romaani, jossa 14-vuotias Lilja lähtee seuraamaan salaperäistä perhosta ja päätyy outoon Kalmansyrjän kylään. Instagramissa vastaanotto on ollut innostunut ja erityisesti on kiinnitetty huomiota siihen, että myös aikuinen lukija viihtyy sarjan parissa. Klassisista fantasiasarjoista, kuten C. S. Lewisin Narniasta, muistuttavan trilogian seuraava osa Pimeyden paimen ilmestyy 2023 ja päätösosa Hyönteisten hovi 2024.

Neljätoistavuotias Lilja on tottunut luottamaan kaikessa veljeensä Joonataniin. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun veli alkaa käyttäytyä oudosti, maalata kammottavia kuvia ja väittää, että ullakolla vaanii jokin.

Koulumatkalla Lilja huomaa veljen piirroksista tutun, kummallisen perhosen. Se johdattaa hänet toiseen maailmaan, Kalmansyrjän kylään, missä uhkaava pimeys vaanii heti mökkien seinien ulkopuolella.

Löytääkseen tien takaisin kotiin ja auttaakseen veljeään Liljan on tultava rohkeammaksi ja kuunneltava omaa ääntään. 

Mukaansatempaavassa tarinassa käsitellään viihdyttävästi ystävyyttä ja orastavaa rakkautta, mutta myös pelkoa, vallankäyttöä ja erilaisuutta.

Lehtinen kertoo, että hänen tavoitteenaan oli luoda tarina, jonka maailmaan lukija ikään katsomatta voisi eksyä yhdessä päähenkilön kanssa.
"Koen, että tiukka jako nuorten- ja aikuistenkirjallisuuteen tuntuu aika keinotekoiselta etenkin nykyajassa, eikä siihen kannata liikaa jumittua lukijana eikä kirjoittajana." 

Kirja onkin saanut todella innostuneen vastaanoton Instagramin #kirjagrammaajien parissa. 

Otteita arvioista:

"Kirja on suunnattu nuorille, mutta löysin itseni lukemasta tätä yömyöhään, koska en vain voinut lopettaa kesken. Varsinkin loppua kohden tapahtumat kiisivät eteenpäin ja kirjaa oli mahdotonta laskea käsistä."

@tarinoitalukemisesta / Instagram

"Tämä kirja tempaa mukaansa. Se on myös paikoittain hyytävä Kalmanperhon, kalmavien ja pimeän uhkan vuoksi (kirjassa pimeän kuvailu olikin erityisen onnistunutta). Väitän tämän siis pitävän otteessaan vanhemmankin lukijan!"

@lukukolo / Instagram

“Kirjasarja on suunnattu ensisijaisesti nuorille, mutta oli niin sujuvasti ja vauhdikkaasti kirjoitettu, että tällainen keski-ikäinen täti-ihminenkin tempautui mukaan seikkailun pyörteisiin. Jostain syystä kirja toi hetkittäin mieleen myös Game of Thronesin, tosin ehkä hieman siloitellumpana versiona. Jään suurella mielenkiinnolla odottamaan jatkoa ja tulevia juonenkäänteitä! Hieno aloitus sarjalle!”
@pakkasakkareads / Instagram

“Ulpu-Maria kirjoittaa soljuvaa, kaunista, mutta ymmärrettävää tekstiä ja tarina itsessään on väkevä ja toiveikas.”
@antakaaheillekirjoja / Instagram

“Voin nimittäin kertoa, että melkoinen matka kirjan kansien väliin on saatu mahdutettua! Lehtisen kirjoitustyyli on kauniin kuvaileva, samalla tarinaa eteenpäin kuljettava. Hahmot tulevat lukijalle tutuksi, mutta ei niin, että kehenkään kyllästyisi."
@lukemattomienkirjojenkerho / Instagram

“Lopussa kyllä pidätin jo melkein henkeäni, kun vyyhti lähti ratkeamaan.”
@kuudennenkerroksenkirjat / Instagram

“Tämä kirja tempaa mukaansa. Se on myös paikoittain hyytävä Kalmanperhon, kalmavien ja pimeän uhkan vuoksi (kirjassa pimeän kuvailu olikin erityisen onnistunutta)."
@lukukolo / Instagram

“Kaiken kaikkiaan erittäin mukaansatempaava kirja ja lopussa oli mukavan ovela juonenkäänne, joka toi juoneen lisää syvyyttä.”
@kaikkikirjani / Instagram

"Kaiken kaikkiaan vaikka kirja oli aika perinteistä nuortenfantasiaa, samalla se oli hyvin raikas ja taidokkaasti kirjoitettu. Iso suositus tästä ihan kaikenikäisille!"
@uusialukuja / Instagram

Arvostelukappaleet ja haastattelupyynnöt: johanna.forss@sets.fi 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Lataa
Ulpu-Maria Lehtinen Kuva: Henrietta Soininen
Ulpu-Maria Lehtinen Kuva: Henrietta Soininen
Lataa
Kansi: Sami Saramäki
Kansi: Sami Saramäki
Lataa
Kuva: Henrietta Soininen
Kuva: Henrietta Soininen
Lataa
Kuva: Henrietta Soininen
Kuva: Henrietta Soininen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Kustantamo S&S
Kustantamo S&S
Snellmaninkatu 13
00170 Helsinki

https://kustantamo.sets.fi/

Kustantamo S&S – ystävien kesken S&S – julkaisee laadukasta kauno-, tieto- ja lastenkirjallisuutta. S&S on osa Schildts & Söderströmsiä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustantamo S&S

Villa Hildan kesä myyty seitsemään maahan jo ennen julkaisua27.5.2025 13:46:26 EEST | Tiedote

Kesä, uusi alku ja saaristolaisromantiikka kohtaavat kirjassa Villa Hildan kesä, joka aloittaa Michaela von Kügelgenin feelgood-trilogian. Romaani on herättänyt kansainvälistä kiinnostusta jo ennen julkaisuaan: kirjan käännösoikeudet on myyty seitsemään maahan, muun muassa Saksaan, Alankomaihin, Tanskaan ja Norjaan. Kirja ilmestyy suomeksi 10. kesäkuuta samaan aikaan ruotsinkielisen alkuteoksen Sommar på Villa Hilda kanssa. Kirjan on suomentanut Hanni Salovaara.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye