Professori Hannu Salmen uutuuskirja Turun palosta nostaa ensimmäistä kertaa keskiöön aikalaisten tunteet ja kokemukset suuronnettomuudesta

Syyskuun 4. päivänä 1827 Turussa valloilleen päässyt tulimyrsky oli historian taitekohta ja aikalaisille ennennäkemätön järkytys. Hannu Salmen vaikuttava uutuuskirja Tunteiden palo tempaisee lukijan aikamatkalle suurpalon kauhujen keskelle.
Teos keskittyy Turun palon kokeneiden ihmisten kohtaloihin. Se kuvaa epätoivoa ja menetyksen musertavuutta mutta myös myötätuntoa ja auttamishalua onnettomuuden hetkellä. Kirja pohtii erityisesti kysymystä syyllisyydestä ja sitä, miten palon muisto elää yhä.
“Olen tässä kirjassa halunnut kuvata tapahtumien rinnalla kauhun hetkiä, alakulon tunteita, syyllisyyttä, ahneutta, surua ja myötätuntoa. Millaisia olivat palon syttymistä edeltävät hetket, millaista katastrofin aiheuttama sekasorto tulimyrskyn riepottelemassa kaupungissa ja millaista ankea herääminen raunioiden keskellä”, Salmi kertoo.
Lähteenä professori Hannu Salmi on käyttänyt kirjeitä, päiväkirjoja, muistelmia, karttoja, kuvia, sanoma- ja aikakauslehtiä, arkkiveisuja ja runoja.
Turun palosta tulee syksyllä kuluneeksi 195 vuotta. Tämä on ensimmäinen kattava tietoteos aiheesta sitten vuoden 1930, ja teos tarjoaa runsaasti uutta tietoa katastrofista, joka muutti historian kulkua. Turku tunnettiin 1800-luvun alussa idyllisenä paikkakuntana, jossa kukoisti koko Itämeren piirin tuntema kauppapaikka ja joka oli myös akateemisen elämän keskus.
Hannu Salmi on kulttuurihistorian professori Turun yliopistossa. Hän on julkaissut muun muassa suudelman kulttuurihistoriaa käsittelevän teoksen sekä useita kirjoja elokuvahistoriasta. Hän on ollut toimittamassa myös Tieto-Finlandia-ehdokasta Maamme – Itsenäisen Suomen kulttuurihistoria (2016).
Tunteiden palo ilmestyy painettuna, e-kirjana sekä Kirsti Valveen lukemana äänikirjana. Teos on arvostelu- ja käsittelyvapaa 25.8.2022
Tekijän haastattelupyynnöt sekä kirjan pdf-vedokset: adele.couavoux@otava.fi
Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Adèle CouavouxViestintäpäällikkö
Tietokirjat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Elvis oli suuri rakkauteni - Priscilla Presleyn hätkähdyttävät muistelmat9.9.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Otava julkaisee 23.9. Priscilla Presleyn muistelmateoksen Saanhan mennä luotas pois – Elvis ja elämäni. Kirja avaa täysin uuden näkökulman Elviksen ja Priscilla Presleyn rakkaustarinaan, heidän avioliittoonsa, perhe-elämään Gracelandissa sekä vaikeaan päätökseen lähteä omille teilleen.
Taina Niemen nuortenromaani Varkaat on koukuttava kertomus kaipuusta, vimmasta ja maailmojen törmäyksestä9.9.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Otavan nuortenromaanikilpailun Ämpärikesä-esikoisellaan voittanut Taina Niemi tarttuu myös uutuuskirjassaan yhteiskunnallisiin ja ajankohtaisiin aiheisiin.
Otavan kirjaston säkenöivä syksy: Booker-palkittu Kiertoradalla ja Aftonbladetin palkitsema Lihan aika8.9.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Samantha Harveyn lumoava Kiertoradalla-romaani on kuin rakkauskirje Maalle avaruudesta, Lina Wolffin Lihan aika puolestaan on mestariteos ihmisen tarpeista ja hengellisyydestä, sielusta ja ruumiista. Otavan kirjasto on Otavan vuonna 1982 perustama kirjasarja, joka tunnetaan laadukkaista käännösromaaneistaan.
Arundhati Roy saapuu Suomeen lokakuussa – tänään julkaistava Turvani ja myrskyni on syvä ja rohkea sukellus äidin ja tyttären myrskyisään rakkauteen4.9.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Menestysromaaneistaan Joutavuuksien jumala ja Äärimmäisen onnen ministeriö tunnetun Arundhati Royn Turvani ja myrskyni on aseistariisuva, häiritsevä, yllättävä ja hauska muistelmateos Royn tähänastisesta elämästä, ja äiti-tytärsuhteesta, joka pistelee ihon alla ja ottaa ja antaa kaiken.
Suomen suurimman reality-tähden Niko Saarisen elämäkertaa on myyty painettuna kirjana jo yli 10 000 kappaletta3.9.2025 13:23:24 EEST | Tiedote
Niko Saarisen kaksi viikkoa sitten ilmestynyttä elämäkertaa Niko - Kaikki mitä en ole kertonut on myyty jo yli 10 000 kappaletta painettuna. Upean vastaanoton saaneessa, Mari Koppisen kirjoittamassa kirjassa, Niko Saarinen paljastaa ensimmäistä kertaa show-roolinsa takana piilevän herkän ja pohdiskelevan minän ja näyttää millaista hänen elämänsä todellisuudessa on ollut.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme