Asuntomessujen kävijät ennätystyytyväisiä

Asuntomessujen tämän vuoden teemat ovat puhutelleet kävijöitä. Älykkäät energiaratkaisut ja erityisesti aurinkoenergian monipuolinen hyödyntäminen on kiinnostanut niin ammattilaisryhmiä kuin suurta yleisöäkin.
Myös itse alue on kerännyt erityistä kiitosta. Jo suunnitteluvaiheessa tavoitteeksi asetettu luonnon kunnioitus näkyy niin talojen sijoittumisessa alueelle, perustuksissa kuin ikkunoista aukeavissa näkymissäkin. Alueen luonnolle tyypilliset metsäpihat ovat keränneet kehuja: kanervat ja kalliot ovat säilyneet lähes koskemattomina.
"Olemme useamman vuoden ajan mitanneet kävijätyytyväisyyttä eikä näin korkeita lukuja esimerkiksi suositteluhalukkuudessa ole nähty miesmuistiin. Yli kolmannes kävijöistä on antanut vierailukokemukselleen täyden kympin" Asuntomessujen toimitusjohtaja Anna Tapio iloitsee.
"Haluankin kiittää lämpimästi koko Naantalin kaupungin panosta Asuntomessu-hankkeen onnistumisen eteen. Yhteen hiileen puhaltaminen ja erinomainen yhteishenki näkyy tässä huikeassa lopputuloksessa".
Koronatilanteen maailmanlaajuinen helpottuminen on tuonut runsaasti myös ulkomaisia ammattikävijöitä messualueelle.
"Jo ennen tapahtuman aukeamista alueella kävi muun muassa ruotsalaisen median edustajia. Messujen aikana kaukaisin delegaatio saapui Uruguaysta, jossa sekä suomalainen puurakentaminen että Asuntomessut-konsepti kiinnostaa kovasti", kertoo Tapio.
Kaupunginjohtaja Laura Leppäsen kiireinen messukuukausi kertoo omalta osaltaan hankkeelle asetettujen tavoitteiden täyttymisestä. "Kuukausi on pitänyt sisällään monia Naantalin tulevaisuuden kannalta tärkeitä tapaamisia ja meillä käy nyt hyvä pöhinä", summaa kaupunginjohtaja messuhankkeen saldon.
Naantalin projektipäällikkö Timo Tirri kiittää myös kaikkia tahoja yhteistyöstä.
"On ollut hienoa huomata, että Lounatuulen alue toimi juuri niinkuin etukäteen suunniteltiin ja tapahtuma kiinnosti sekä suurta yleisöä, että ammattilaiskävijöitä. Kymmenet ryhmät ovat halunneet kuulla energiaratkaisuistamme ja aurinkoenergian hyödyntämisestä. Lisäksi useampi ryhmä on halunnut kuulla kokemuksiani Asuntomessut-projektista, eli vetoa tuntuu olevan tapahtumakonseptillakin", Tirri naurahtaa.
Lisää yleisöä verkosta
Asuntomessuilla Naantalissa vieraili yli 116 000 kävijää. Moni kävijöistä vieraili jo etukäteen Virtuaalisilla Asuntomessuilla 24/7 tutustumassa messukoteihin. Messukäynnin jälkeen Virtuaalisilla Asuntomessuilla käydään tarkastamassa yksityiskohtia ja palataan kiinnostaviin messukoteihin kaikessa rauhassa.
Elokuun lopussa käynnistyvät televiossa Huvila & Huussi Asuntomessuilla -erikoisjaksot, mikä tuo lopulta messukodeille miljoonayleisön.
Ensi vuonna tapahtuma järjestetään Kuningattarenrannassa Loviisassa 7.7.–6.8.2023.
Yhteyshenkilöt
Anna TapioToimitusjohtaja
Puh:040 717 1051anna.tapio@asuntomessut.fiTimo TirriprojektipäällikköAsuntomessut Naantalissa -tapahtuma
Puh:050 410 4005timo.tirri@naantali.fiKuvat



Tietoja julkaisijasta
Osuuskunta Suomen Asuntomessut on suomalaisen asumisen suunnannäyttäjä, joka järjestää vuosittain kesän kohokohtiin lukeutuvat Asuntomessut.
Asuntomessuilla esitellään toimiviksi ja kestäviksi koettuja ratkaisuja sekä esimerkkejä rakentamiseen ja asumiseen liittyvien uusimpien tutkimusten soveltamisesta käytäntöön.
Asuntomessuja on järjestetty vuodesta 1970 lähtien.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Asuntomessut
Asumisen ihanteet todeksi Hartaanselänrannassa28.5.2025 13:56:59 EEST | Artikkeli
Suomen Asuntomessujen teettämän Asumisen ihanteet -tutkimuksen mukaan suomalaiset haluavat asua rauhallisella alueella lähellä luontoa, mieluiten omakotitalossa, mutta kaupungin palveluiden läheisyydessä. Tänä kesänä Asuntomessuilla Oulun Hartaanselänrannassa monet toiveet ja ihanteet toteutuvat.
Asuntomessut 2028 etenevät: Salo tuo uuden messukonseptin keskustaan26.5.2025 18:35:56 EEST | Tiedote
Asuntomessuhanke Salossa on edennyt seuraavaan vaiheeseen: Osuuskunta Suomen Asuntomessut ja Salon kaupunki siirtyvät nyt alustavista neuvotteluista suunnitteluun. Salo toimii pilottikaupunkina täysin uudenlaiselle messukonseptille, jossa messukohteet sijaitsevat usealla eri alueella ja sulautuvat osaksi kaupunkirakennetta.
Asuntomessujen pysäköintijärjestelyjä suunnitellaan yhteistyössä Pickalassa26.5.2025 15:35:29 EEST | Tiedote
Pickala Rock Resortin kaava-alueelle Siuntion Störsvikiin on suunnitteilla Asuntomessut kesällä 2027. Asuntomessut on yksi Suomen suurimpia kesätapahtumia, johon odotetaan kuukauden aikana yhteensä yli 100 000 kävijää.
Asuntomessujen uudet kohteet esittelevät lupavapaita rakennuksia ja innovatiivisen palvelukorttelin16.4.2025 09:26:31 EEST | Tiedote
Kesän 2025 Asuntomessut Oulussa esittelevät uusien pientalojen lisäksi joukon vapaa-ajan kohteita ja modernia kerrostaloasumista. Uusia kohteita Asuntomessuilla ovat rakennuslupavapaat hirsirakennukset ja täysin valmiina toimitettavat saunat ja mökit. Kokonaan uudenlaista asumista edustaa Oulun Toppilansalmen satama-alueelle nouseva yhteisöllinen Satamatien palvelukortteli.
Artisti-illat tuovat festaritunnelman Asuntomessuille11.4.2025 15:36:34 EEST | Tiedote
Asuntomessut Oulussa tarjoaa messujen kesäilloissa elävää musiikkia kotimaisten huppuartistien johdolla. Mukana ovat comebackin tekevä Pauli Hanhiniemen Perunateatteri, Stig, Samuli Edelmann ja lapsuutensa Oulussa asunut Yona. Tänään alkoi myös Asuntomessujen lipunmyynti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme