Olla, hengittää – Jukka Pakkasen uusin pienoisromaani on erilaisten kuvitelmien kirjo

Jukka Pakkasen pienoisromaani Olla, hengittää on julkaistu Aviadorin kustantamana.
Valokuvaaja Mikael makaa sairaalassa ja on väliin hereillä, väliin valveilla. Helsingin laitakadut ja lähestyvä raitiovaunu ovat yhtä aikaa uni ja muisto. Millainen mies on jäljellä kaiken tapahtuneen elämän jälkeen?
Jukka Pakkasen uusi pienoisromaani Olla, hengittää sivuaa muistojen ohella ajankohtaisia teemoja, kuten tartuntatauteja ja sotaa. Kaiken taustalla häämöttää elokuinen alppimaisema ja taustalla soivat vanhat klassikot. Teos kuljettaa mukanaan italialaiseen vuoristokylään, jonne salaisuutta kantava kirjailija on jättänyt jälkensä. Keskeisenä teemana on kuvittelu. Millaista on tulevaisuudessa, millaista menneisyydessä? Mitä olisi voinut olla? Millaista on tehdä fiktiota vasta tapahtuneesta, ja kenet laitetaan kertojaksi? Miten ikuistaa?
"Mereltä nousee tuuli pyyhkii yli torien ja katujen, tavoittaa talon imeytyy porraskäytävään. Talo liikahtaa kohoaa musteensiniselle taivaalle
ilmaantuu liskolintuja kymmeniä vuosia sitten
ei ollut ihmisen ajatuksia tunteita unia, oli eläinten hengitys tähtien valo.
Kun minua ei ole ei ole mitään.
– Minä... minun täytyisi vihdoinkin oppia.
– Oppia?
– Että elämä on luopumista. Enää voin vain muistaa, sitä kirkkaammin mitä kauempaa. Mikä on ensimmäinen muistosi maailmasta?"
Jukka Pakkanen on Helsingissä kasvanut, nykyisin Espoossa asuva kirjailija, jonka vuonna 1972 J.H. Erkon kilpailun esikoisteosvoitolla käynnistynyt tuotanto sisältää 17 romaania, kahdeksan novellikokoelmaa ja useita tietokirjoja. Lisäksi hän on kirjoittanut kuunnelmia ja tv-näytelmiä sekä suomentanut italiankielistä kirjallisuutta. Viimeksi häneltä on ilmestynyt vuonna 2021 romaani Tule, syyskuu! Helsinki – Bergamo 2020.
PAKKANEN, JUKKA : Olla, hengittää
160 sivua
Sidottu, kovakantinen
ISBN 9789523810914
Ilmestymisaika: Elokuu 2022
Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt
Haastattelupyynnöt ja tiedustelut pressikuvista voi esittää Aviadorin tiedottaja Miksu Väkiparralle. Lähetämme pyynnöstä myös arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesa TompuriKustantaja
Puh:+358505916059vesa@aviador.fiMiksu VäkipartaTiedottaja
Puh:+358 405599575miksu@aviador.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aviador Kustannus on kotimainen kustantamo, joka julkaisee kauno- ja tietokirjallisuutta. Valikoimiimme kuuluvat niin klassikot kuin nykykirjallisuuskin, musiikkikirjat sekä käännökset vähän huomioiduilta kielialueilta – kotimaista laatuproosaa ja runoutta unohtamatta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aviador Kustannus
Katariina Vuorisen uusin runokokoelma on ylistyslaulu elämänriemulle ja rakastamiselle27.6.2025 09:39:04 EEST | Tiedote
Katariina Vuorisen kuudes runokokoelma jatkaa tekijälleen ominaista kielellisesti barokkisen rikasta ja samalla taidokkaan tarkkaa tyyliä. Samalla se on uteliaan lyyrikon aistivoimainen matkakirja, jossa sisäinen ja ulkoinen maailma lomittuvat kiehtovasti.
Oivaltava uutuustietokirja opastaa vegaaniseen elämään23.6.2025 08:15:00 EEST | Tiedote
Miltä kuulostaisi Suomi, jossa vegaanisuus ei ole vain valinta – vaan normi?
Vangitseva esikoisromaani Fredrika Runebergista kysyy, kuinka hyvin voimme lopulta ymmärtää historiaa23.6.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Tiina Käkelän historiallinen romaani Fredrika on julkaistu Aviadorin kustantamana. Romaanin päähenkilö, freelance-toimittaja, saa tehtäväkseen henkilökuvan laatimisen Fredrika Runebergista. Tehtävä käy kuitenkin lähes ylivoimaiseksi. Päähenkilön ja Fredrika Runebergin elämänvaiheet, intohimot, toiveet ja kuvitelmat alkavat kietoutua toisiinsa, eikä lopulta ole enää selvää, kuka tarinaa kirjoittaa. Fredrika muuttuu historiallisesta henkilöstä elämää suuremmaksi hahmoksi, johon päähenkilö yrittää löytää yhteyden. Espoossa asuva Tiina Käkelä on taustaltaan kirjallisuudentutkija. Hänen esikoisromaaninsa Fredrika tekee kunniaa 1800-luvulla eläneelle taiteilijalle, joka aikanaan jäi kuuluisan runoilijamiehensä varjoon. Romaani yhdistää toisiinsa realistista kerrontaa, esseen keinoja, pastissia ja fantasiaa. KÄKELÄ, TIINA : Fredrika 183 sivua Sidottu, kovakantinen ISBN 9789523813946 Ilmestymisaika: Kesäkuu 2025 Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt Lähetämme pyynnöstä arvostel
Uutuuslastenkirjassa seurataan pienen Piksu-paloauton ensimmäistä työpäivää13.6.2025 15:12:48 EEST | Tiedote
Tomaatinpunainen paloauto kertoo ensimmäisen päivän jännittävyydestä, ja se sopii tueksi esimerkiksi päiväkodin tai esikoulun aloittamiseen. Piksun seikkailuja on inspiroinut Pohjois-Karjalan pelastusaseman ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa muita pienempi paloauto PK1515. Kuvakirjan ihastuttavan kuvituksen on tehnyt Anna Helminen.
Kaksikielinen satukirja tutustuttaa romanikulttuuriin kauniiden tarinoiden kautta10.6.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Valfrid Åkerlundin kuvitukset herättävät tarinoiden olennot eloon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme