Aviador Kustannus

Turkulaiskirjailijan uusin teos tarkastelee ihmisen ja reviiriään puolustavan eläimen yhtäläisyyttä

Jaa
Turkulaisen Annika Brusilan uusin romaani kysyy osuvia kysymyksiä vallanhalusta, liittoutumisesta ja hierarkioista. Kuinka paljon ihmisen toiminnassa on reviiriänsä puolustavaa eläintä?

Annika Brusilan romaani Reviiri on julkaistu Aviadorin kustantamana.

Yhteiskunta toimii järkevien päätösten ja niiden määrätietoisen noudattamisen kautta – vai toimiiko? Kuinka paljon ihmisessä ja ihmisten muodostamissa yhteisöissä on jäljellä oman reviirinsä merkitsevää ja sitä ankarasti puolustavaa eläintä? Annika Brusilan romaani Reviiri kysyy riveillään ja riviensä välissä isoja kysymyksiä hierarkioista, vallanhalusta, omaksi katsotun alueen merkitsemisestä ja liittoutumisesta. Romaanin tapahtumat sijoittuvat vaalitoimistoon, rakennusliikkeeseen ja koulumaailmaan, joiden ihmissuhteet ristivalottuvat muurahaisyhdyskunnan ja muiden eläinyhteisöjen kuvausten kautta.

Romaanin päähenkilö Sammalvaara, poliitikko ja entinen jääkiekkoilija, käyttää valtaa ja haalii omaisuutta, haastaa riitaa ja nauttii ”räväkästä”, muiden mielipiteitä kyselemättömästä johtamisesta. Hän rynnii eteenpäin katsomatta taakseen jättämiään tuhoja. Hänen maailmassaan ei ole heikoille sijaa, kuten ei ole muuallakaan eliökunnassa. Eläimet ja ihmiset ”kirjoittavat” samaa selviytymistarinaa, jossa ankarien elämänlakien keskellä voi nähdä myös huumoria.

Turussa asuva Annika Brusila (s. 1966) on koulutukseltaan kansantaloustieteilijä, jolta on aiemmin julkaistu romaanit Kalliolla, Verisukua ja Takalukko. Hän on työskennellyt myös musiikkitoimittajana sekä liike-elämän johtotehtävissä.

BRUSILA, ANNIKA : Reviiri
220 sivua
Sidottu, kovakantinen
ISBN 9789523811232
Ilmestymisaika: Elokuu 2022

Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt

Haastattelupyynnöt ja tiedustelut pressikuvista voi esittää Aviadorin tiedottaja Miksu Väkiparralle. Lähetämme pyynnöstä myös arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aviador Kustannus
Suotie 15
05200 RAJAMÄKI

http://www.aviador.fi

Aviador Kustannus on kotimainen kustantamo, joka julkaisee kauno- ja tietokirjallisuutta. Valikoimiimme kuuluvat niin klassikot kuin nykykirjallisuuskin, musiikkikirjat sekä käännökset vähän huomioiduilta kielialueilta – kotimaista laatuproosaa ja runoutta unohtamatta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aviador Kustannus

Pyhtääläisen Ville Vanhalan kolmannessa romaanissa mahdoton on todellista ja todellinen mahdollista23.7.2025 08:30:00 EEST | Tiedote

Ville Vanhalan romaani Seurataloromaani on julkaistu Aviadorin kustantamana. Puhallinorkesteri soittaa pieleen, mutta ei se mitään. Näytelmää näytellään vähän sinne päin. Ihmissuhteetkin ovat vähän sinne päin, mutta kaikki tarkoittavat hyvää. Kaikki ikäluokat ja iät elävät ihmisten mielissä sulassa ristiriitaisessa sovussa, yhdessä ja erillisinä. Elämä on ihanaa, kipeää ja käsittämätöntä. Ville Vanhalan (s. 1965 Pyhtää) kolmas romaani sukkuloi rintamamuistoista ja huvielämän sodanjälkeisestä kulta-ajasta nykyaikaan kaikessa parhaansa tekeviä ihmisiä lempeän humoristisesti kuvaten – elämän surrealistisia piirteitäkään unohtamatta. VANHALA, VILLE : Seurataloromaani 111 sivua Sidottu, kovakantinen ISBN 9789523813694 Ilmestymisaika: Heinäkuu 2025 Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse. Arvostelukappalepyynnöt voi lähettää Jarkko Malille osoitteeseen jarkko@aviador.fi (HUOM! Aikavälillä 4.7. –

Kaikesta minkä olen unohtanut – eteläsavolaisen opettajan uutuusrunokokoelma21.7.2025 08:45:00 EEST | Tiedote

Annamari Niskasen runokokoelma Kaikesta minkä olen unohtanut on julkaistu Aviadorin kustantamana. olen unohtanut en tarvitse muistojani enää vesi valuu alavirtaan koska maailma on yhä nuori mutta minä en olen vapaa Annamari Niskanen on eteläsavolainen ihminen, kirjoittaja ja opettaja. Runojen teemoja ovat ne tavalliset: elämä, kuolema, rakkaus, taviokuurnat. NISKANEN, ANNAMARI : Kaikesta minkä olen unohtanut 67 sivua Nidottu, pehmeäkantinen ISBN 9789523814202 Ilmestymisaika: Kesäkuu 2025 Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse. Arvostelukappalepyynnöt voi lähettää Jarkko Malille osoitteeseen jarkko@aviador.fi (HUOM! Aikavälillä 4.7. – 8.8. arvostelukappalepyynnöistä vastaa Veera Jussila (veera@aviador.fi).) Haastattelupyynnöt sekä tiedustelut pressikuvista pyydämme esittämään Aviadorin tiedottaja Miksu Väkiparralle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye