Suomalainen upseeri elää traditioiden ja muutosten ristipaineessa
16.8.2022 01:00:00 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Sotilasorganisaatio omine perinteineen ja arvoineen asettaa ammattisotilaalle tiettyjä vaatimuksia ja rooliodotuksia. Länsimaiset asevoimat ovat kuitenkin yhä vahvemmassa vuorovaikutuksessa ympäröivään yhteiskuntaan, jonka muutokset näkyvät myös sotilasorganisaatiossa, sen normeissa ja ihanteissa.
YTM, TM Suvi Kourin väitöstutkimuksessa tarkastellaan Suomen puolustusvoimien upseereita yhteiskunnallisten muutosten, työelämän ja sotilasorganisaation vaatimusten sekä oman elämänsä arvojen ja tavoitteiden ristipaineessa. Pysyvyydet ja muutokset lomittuvat toisiinsa jännitteisinä prosesseina, joiden keskellä upseeri pyrkii paitsi sopeutumaan, myös vaikuttamaan organisaation kulttuuriin ja arvoihin. Tutkimuksen keskiössä ovat pysyvyyksien ja muutosten vaikutukset upseerin ammatin sukupuolittuneisuuteen.
– Sotilasyhteisössä nainen on näkyvä sukupuoli ja mies näkymätön ja vaiettu sukupuoli, jonka mukaan monet sotilaaseen liitettävät normit ja ihanteet kuitenkin rakentuvat, Kouri taustoittaa.
Naisten tulo purkanut osaltaan perinteistä sotilaan muottia
Upseerinaiset ovat joutuneet kehittämään strategioita, joiden avulla he ovat löytäneet paikkansa vahvan miesvaltaisessa organisaatiossa. Monet sotaan liittyvät traditiot elävät edelleen puolustusvoimissa ja vahvistavat upseerin ammatin stereotyyppisesti miehisiksi miellettyjä ihanteita, kuten fyysistä voimaa ja rationaalisuutta. Toisaalta myös organisaatio, sen kulttuuri ja ihanteet voivat muuttua.
Kourin väitöstutkimus osoittaa, että naisten astuminen sotilasorganisaatioon ja ammattisotilaan tehtävään on osaltaan purkanut perinteisen sotilaan muottia ja lisännyt niin ymmärrystä kuin tilaa erilaisille tavoille olla sotilas. Myös yhteiskunnalliset muutokset sukupuolirooleissa, sodankäynnin muutokset sekä työelämän uudenlaiset ihannetyöntekijän vaatimukset ovat edistäneet kyseisiä murroksia.
– Näyttää siltä, että upseerin työstä ja siihen liitettävistä ihanteista on tullut yhä enemmän niin sanotusti työtä muiden joukossa. Palvelutyömäisyys on tullut osaksi lähes kaikkea työtä ja sen myötä arvostetaan korkeammalle vuorovaikutustaitoja, kykyä myötätuntoon ja ihmisten kohtaamiseen – näin myös upseerin työssä, Kouri summaa.
Yhteiskunnalliset kehityslinjat sekä yksilötason ristiriidat ja vastarinta voivat purkaa upseerin ammatin sukupuolittuneisuutta ja avata tilaa luoda erilaisia, yksilöllisempiä sotilasidentiteettejä.
YTM, TM Suvi Kourin sosiologian väitöskirjan "Suomalainen upseeri murroksessa" tarkastustilaisuus pidetään 26.8.2022 alkaen klo 12 Jyväskylän yliopiston vanhassa juhlasalissa S212. Vastaväittäjänä toimii professori emerita Päivi Korvajärvi (Tampereen yliopisto) ja kustoksena vanhempi yliopistonlehtori Pertti Jokivuori (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuuden kieli on suomi.
Teos on julkaistu verkkojulkaisusarjassa JYU Dissertations ISSN 2489-9003; 545, ISBN 978-951-39-9358-0 (PDF). Teos on luettavissa sähköisessä muodossa osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-9358-0.
Suvi Kouri kirjoitti ylioppilaaksi Munkkiniemen yhteiskoulun lukiosta vuonna 1999. Hän valmistui teologian maisteriksi Helsingin yliopistosta vuonna 2006 ja yhteiskuntatieteiden maisteriksi Jyväskylän yliopistosta vuonna 2017. Kouri on toiminut pitkään sotilaspastorin tehtävässä puolustusvoimissa ennen siirtymistään väitöskirjatutkijaksi. Väitöstutkimuksensa Kouri teki Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksella. Väitöstutkimusta on yliopiston lisäksi rahoittanut Maanpuolustuksen kannatussäätiö.
Lisätietoja:
Tutkija Suvi Kouri, puh. 050 536 7212, suvi.j.kouri@jyu.fi
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Tutkimus: Toimittajat tasapainoilevat kansalaisjournalismin, digitaalisten alustojen ja poliittisen paineen välissä5.2.2026 10:40:54 EET | Tiedote
MA Edwin Nfor tarkastelee väitöskirjassaan, miten ammattijournalistit toimivat ympäristössä, jossa kansalaisjournalismi, digitaaliset alustat ja poliittinen kontrolli kietoutuvat yhä tiiviimmin yhteen. Tutkimus keskittyy Kamerunin anglofoniseen separatistikriisiin ja analysoi, miten journalistit raportoivat kriisistä nopean digitaalisen murroksen, uusien mediavälineiden ja -toimijoiden sekä jatkuvan paineen keskellä.
Miten liikunta vaikuttaa kehossamme? Uusi professori Riikka Kivelä tutkii vaikutuksia solu- ja molekyylitasolla5.2.2026 10:19:55 EET | Tiedote
Uusi liikunta- ja terveystieteen professori Riikka Kivelä tutkii liikunnan terveysvaikutuksia solu- ja molekyylitasolla. Parempi ymmärrys näistä mekanismeista auttaa kehittämään esimerkiksi sydän- ja verisuonitautien ehkäisyä ja hoitoa. Kivelä on aloittanut professorina Jyväskylän yliopistossa 1.1.2026.
Simulaatiot ja kokeet kohtaavat: koneoppiminen ennustaa kulta-nanoklusterien rakenteita ja dynamiikkaa5.2.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopiston tutkijat ennustivat kulta-nanoklusterien käyttäytymistä korkeissa lämpötiloissa koneoppimiseen perustuvien simulaatioiden avulla. Tieto on tärkeää nanomateriaalien suunnittelussa, jotta niiden ominaisuuksia voidaan muokata esimerkiksi katalyysiin ja muihin teknologisiin sovelluksiin.
Opettajien stressi ja työn imu näkyvät luokkahuonevuorovaikutuksessa4.2.2026 09:10:57 EET | Tiedote
Opettajien työhyvinvointi heijastuu suoraan luokkahuoneeseen ja opettajan ja oppilaiden välisen vuorovaikutuksen laatuun. Jyväskylän yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus osoittaa, että opettajien kokema stressi, työuupumus ja työn imu ovat yhteydessä siihen, millaista tunnetukea, ohjauksellista tukea ja toiminnan organisointia oppilaat saavat opetustilanteissa suomalaisissa peruskouluissa.
Tutkimuksen mukaan taidelaitosten tehtävä kestävyysmurroksessa ei ole miellyttää – vaan kestää ristiriitoja4.2.2026 06:59:00 EET | Tiedote
Teolliseen eläintuotantoon liittyy monimutkaisia kysymyksiä yhteiskunnan kestävyysmurroksessa. Ne ravistelevat ruokailutottumuksiamme, tuotannon tapoja ja ihmisen suhdetta muihin eläimiin. Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan taidelaitokset voivat toimia merkittävinä areenoina tällaisten tunteita herättävien teemojen käsittelyssä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
