Aluehallituksella edessä tiivis syksy

Aluehallitus käsitteli seuraavia asioita:
- Ateria- ja puhtauspalvelujen osakohteiden kilpailutus
- Laboratoriopalvelujen hyvinvointiyhtymän (NordLab) perustaminen
- Sosiaali- ja terveydenhuollon valmiuskeskuksen perustamisasiakirja
- Pelastustoimen asiantuntijatehtävät
- Turvallisuus ja valmius -palvelualueen asiantuntijatehtävät
- Hoitotyön alueelliset johtamis- ja kehittämistehtävät
- Oyster-hanke
- Hallinnolliset asiat ja lausunnot
Hyvinvointialuejohtaja Ilkka Luoma antoi katsauksen valmistelun etenemisestä.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen taloudenhoitoa ja investointisuunnittelua haastaa yleisesti tiukentuneen taloustilanteen lisäksi lainanottovaltuuden laskentamalli. Mallin tavoitteena on pitää hyvinvointialueiden lainataso maltillisena, mutta haasteena on, että laskentamalli ei käytännössä huomioi isojen rakennusinvestointien, esimerkiksi yliopistollisen sairaalan, jopa 25–30 vuoden mittaisia poistoaikoja.
Pohjois-Pohjanmaa on mukana valtiovarainministeriön vetämässä valmisteluryhmässä, jossa tarkastellaan lainanottovaltuuden korottamista välttämättömien investointien turvaamiseksi. Valmisteluryhmän tehtävänä on arvioida lainanottovaltuuden muuttamisen edellytyksiä, tarvittavan lainanottovaltuuden suuruutta sekä hyvinvointialueelle mahdollisesti asetettavia ehtoja.
Valmisteluryhmä hyödyntää työskentelyssään muun muassa Pohjois-Pohjanmaan investointiesityksiä uuteen yliopistosairaalaan ja muihin investointitarpeisiin liittyen, hyvinvointialueen rahoituslaskelmia sekä suunnitelmia talouden tasapainottamiseksi. Valtioneuvosto päättää lainanottovaltuuden korottamisesta arviolta syyskuun aikana.
Ateria- ja puhtauspalveluita tuotetaan alueella eri tavoin
Ateria- ja puhtauspalvelujohtaja Tanja Koski kertoi ateria- ja puhtauspalvelujen valmistelusta. Pohjoisen ja eteläisen in house -yhtiön perustaminen etenee aikataulussa.
Lakeuden ja Oulunkaaren alueella ateria- ja puhtauspalvelut kilpailutetaan hyvinvointialueen ulkopuolisille toimijoille. Alueiden kunnista Hailuoto, Ii, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Tyrnävä, Utajärvi ja Vaala eivät ole mukana hyvinvointialueelle perustetuissa in house -yhtiöissä. Niiden valmistuskeittiöt jäävät palvelemaan kuntien omaa palvelutuotantoa.
Kilpailutuksen tavoitteena on järjestää laadukkaat ja lainsäädännön mukaiset ateria- ja puhtauspalvelut. Huomioon otetaan palvelun laatu, tasavertainen kohtelu, lähiruoka, lähipalvelut, asiakastyytyväisyys, vastuullisuus ja turvallisuus. Kilpailutus laaditaan niin, että siihen voivat osallistua niin pienet kuin suuretkin yritykset.
Hyvinvointiyhtymä NordLab laboratoriopalveluiden järjestäjäksi
Aluehallitus esittää aluevaltuustolle, että laboratoriopalvelujen järjestämistä varten perustetaan Kainuun, Keski-Pohjanmaan, Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueiden yhteinen hyvinvointiyhtymä. Perussopimus tulee voimaan 1.10.2022. Hyvinvointiyhtymän hallinnollinen ja taloudellinen organisointi käynnistyy lokakuun 2022 aikana, jotta toiminta ja henkilöstö pystytään siirtämään saumattomasti uuteen organisaatioon 1.1.2023.
Sosiaali- ja terveydenhuollon valmiuskeskus perusteilla
Yliopistosairaalan johtaja Miia Turpeinen esitteli Pohjois-Suomen yhteistyöalueen laajuisen sote-valmiuskeskuksen perustamista. Keskeiset tehtävät liittyvät lainsäädännön mukaisesti tilannekuvan ylläpitoon, valmiussuunnitteluun, varautumiseen ja tilannekeskuksen toimintaan.
Palvelualueet organisoituvat
Hyvinvointialueen toimialueet jakautuvat palvelualueisiin ja ne edelleen vastuualueisiin ja vastuuyksikköihin. Hallintoa kevennetään ja organisaatiosta pyritään rakentamaan mahdollisimman matala. Sujuva toiminta ja työn johtaminen turvataan kiinnittämällä huomiota erityisesti lähiesihenkilötason riittävään resursointiin.
Yliopistosairaalan johtaja Miia Turpeinen esitteli turvallisuus ja valmius -palvelualueen organisoitumista ja perustettavia tehtäviä.
Pelastusjohtaja Petteri Jokelainen kävi läpi pelastustoimen organisaation rakentumista ja tarvittavia asiantuntija- ja muita tehtäviä.
Johtajaylihoitaja Merja Meriläinen esitteli hoitotyön alueellista johtamista, siihen liittyviä tehtäviä ja resursointia.
Tehtäviin hakeudutaan pääosin sisäisellä ilmoittautumismenettelyllä.
Tulevaisuuden hyvinvointikampus hyödyntää alueen osaamista
Kehitysjohtaja Pasi Parkkila antoi tilannekatsauksen Oyster-hankkeesta.
Oyster-hankkeella tarkoitetaan Tulevaisuuden sairaalan yhteyteen suunniteltua hyvinvointikampusta, joka yhdistäisi sosiaali- ja terveysalan tutkimuksen, testauksen, koulutuksen, innovaatio- ja kehitystoiminnan sekä digitaalisen terveysteknologian.
Oysterin taustalla toimivat Oulun innovaatioallianssi (OIA) ja OuluHealth -ekosysteemi. Yhteistyöverkostoon kuuluu alueellisia ja kansainvälisiä monitieteisiä oppi- ja tutkimuslaitoksia ja yrityksiä. Hyvinvointialue haluaa edistää tutkimus-, kehitys-, innovaatio- ja osaamistoimintaa ja toimia sen keskuksena jatkossakin.
Seuraavat kokoukset
Aluehallitus kokoontuu syyskaudella seuraavasti:
- Ti 23.8.2022 kello 9–16 seminaari
- Ke 24.8.2022 kello 9–16
- Ti 6.9.2022 kello 9–16
- Ti 20.9.2022 kello 9–16
- Ma 26.9.2022 kello 9–16
- Ti 4.10.2022 kello 9–16
- Ti 11.10.2022 kello 9–16
- To 3.11.2022 kello 9–16
- Ti 15.11.2022 kello 9–16
- Ti 22.11.2022 kello 9–16
- Ke 30.11.2022 kello 9–16
- Ke 7.12.2022 kello 9–16
- Ti 13.12.2022 kello 9–16
Pöytäkirja
Kokouksen pöytäkirja tulee nähtäväksi hyvinvointialueen verkkosivuille: https://pohjois-pohjanmaanhyvinvointialue.fi/paatoksenteko/aluehallitus/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tapani TölliAluehallituksen puheenjohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue
Puh:050 511 3180tapani.o.tolli@gmail.comIlkka LuomaHyvinvointialuejohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue
Puh:040 767 1609ilkka.luoma@ppshp.fiJouko LuukkonenKonsernipalveluiden johtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue
Puh:050 564 6947jouko.luukkonen@popsote.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue vastaa alueen julkisista sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluista 1.1.2023 alkaen.
Hyvinvointialueella työskentelevät 18 000 työntekijää tarjoavat asukkaille entistä yhtenäisempiä sosiaali-, terveys- ja pelastusalan palveluita. Alan ammattilaisille tarjoamme tiiviimmän yhteistyöverkoston ja uuden tavan kehittää palveluita. Budjettimme on noin 1,7 miljardia euroa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Aluehallitus hyväksyi C-rakennuksen toteutusvaiheen ja kuntien kanssa käytävien vuokrausneuvottelujen etenemistavan9.9.2025 15:30:46 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 9.9.2025 puheenjohtaja Mirja Vehkaperän johdolla. Aluehallitus hyväksyi Oulun Kontinkankaan sairaalakampukselle nousevan uudisrakennuksen toteutusvaiheen ja kuntien kanssa käytävien vuokraneuvottelujen etenemistavan.
Hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunta muodosti esityksensä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen strategiseksi tavoitteeksi9.9.2025 09:40:55 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunta kokoontui 8.9.2025 puheenjohtaja Maire Mäen johdolla. Lautakunta päätti esityksestään hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen strategiseksi tavoitteeksi. Lisäksi lautakunta käsitteli infoasioissa kuntayhteistyötä ja yhteistyön rakenteita.
Yli 65-vuotiaiden valinnanvapauskokeilu voimaan5.9.2025 08:32:16 EEST | Tiedote
Valtakunnallisessa valinnanvapauskokeilussa 65 vuotta täyttäneet voivat asioida yksityisellä yleislääkärillä samalla hinnalla kuin julkisessa terveydenhuollossa.
Pohde neuvotteli kuntien kanssa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä4.9.2025 09:40:49 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde järjesti touko-elokuussa 2025 neljännet hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (hyte) neuvottelut kuntien kanssa. Hyvinvointialueen on lain mukaan neuvoteltava kuntien ja muiden hyte-työtä tekevien toimijoiden kanssa hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä koskevista tavoitteista, toimenpiteistä, yhteistyöstä ja seurannasta vähintään kerran vuodessa.
Kuusamoon suunnitteilla uusi pelastusasema – urakoitsija valittu, päätöksenteko etenee3.9.2025 15:34:54 EEST | Tiedote
Kuusamon pelastusasemahanke etenee suunnitellusti. Rajamiehenladulle rakennettava pelastusasema tarjoaa ajanmukaiset ja turvalliset tilat henkilöstölle sekä parantaa Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen pelastustoimen ja ensihoidon toimintaedellytyksiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme