Docendo

Suomalaisten rakastaman lauluntekijän elämäkerrassa ääneen pääsevät myös läheiset ja lukuisat yhteistyökumppanit

Jaa
Jukka Kuoppamäen elämäkerta Jukka Kuoppamäki – Elämän mittainen laulu ilmestyy 31.8. Lauluntekijä täyttää 80 vuotta 1.9.
Jukka Kuoppamäki – Elämän mittainen laulu julkaistaan 31.8. Kuvassa Jukka Kuoppamäki (vas.), Kaisa Rautanen ja Ari Mennander.
Jukka Kuoppamäki – Elämän mittainen laulu julkaistaan 31.8. Kuvassa Jukka Kuoppamäki (vas.), Kaisa Rautanen ja Ari Mennander.

Elämäkerta on kunnianosoitus säveltäjämestarille itselleen, mutta myös kaikkien suomalaisten tuntemalle 50-vuotiaalle Sininen ja valkoinen -kappaleelle.

Kuoppamäki käy läpi kirjassa nousunsa Suomen musiikkitaivaan huipulle, dramaattisen lähtönsä pappisseminaariin Saksaan, kohtalokkaan konkurssinsa ja nousun takaisin huipulle niin lauluntekijänä kuin laulajana. Kirja antaa myös ensimmäisen kerran perusteellisen vastauksen siihen, miksei Kuoppamäki lukuisista lupauksista huolimatta koskaan palannut Suomeen vaan asuu yhä Saksassa. Pappina toisen merkittävän uran tehnyt Kuoppamäki onkin viettänyt yli puolet elämästään Saksassa.

Tällä kertaa Kuoppamäki ei muistele yksin vaan ääneen pääsevät myös lukemattomat läheiset ja monet hänen uraansa läheltä seuranneet avainhenkilöt, kuten Katri Helena, Jari Sillanpää ja Markku Veijalainen. Kirja sisältää myös ainutlaatuista tietoa Sakari Topeliuksen ja Kuoppamäen sukuyhteydestä sekä muusikon henkisestä tiestä.

Jukka Kuoppamäki (s. 1942) tunnetaan lukuisista menestyshiteistään, kuten Pieni mies, R-a-k-a-s, Anna mulle tähtitaivas ja Satulinna. Hän on kirjoittanut uransa aikana yli 2000 kappaletta.

Ari Mennander & Kaisa Rautanen: Jukka Kuoppamäki – Elämän mittainen laulu (Docendo 2022), sidottu, 480 sivua. 

Toimittaja, pyydä mediavedos ennakkoon
tiedotus@docendo.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Jukka Kuoppamäki – Elämän mittainen laulu julkaistaan 31.8. Kuvassa Jukka Kuoppamäki (vas.), Kaisa Rautanen ja Ari Mennander.
Jukka Kuoppamäki – Elämän mittainen laulu julkaistaan 31.8. Kuvassa Jukka Kuoppamäki (vas.), Kaisa Rautanen ja Ari Mennander.
Lataa
Kirjan kansi
Kirjan kansi
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Docendo
Docendo
Piippukatu 7 A 7
40100 JYVÄSKYLÄ

https://docendo.fi

Me rakastamme hyviä kirjoja sekä aitoja tarinoita. Maineemme perustuu korkeatasoisiin sekä kiinnostaviin teoksiin, joiden tekijöinä ovat parhaat kirjailijat ja asiantuntijat. Docendo kuuluu Werner Söderström Osakeyhtiöön.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Docendo

Talvisodan propagandassa oli samanlaisia aineksia kuin Venäjän nykyisessä hybridivaikuttamisessa – venäläistutkijan kirja talvisodasta julkaistaan 26.3.26.3.2025 04:00:00 EET | Tiedote

Venäläistutkija Timofei Malikovin mittava tietoteos Suomen vapauttaminen talvisodassa julkaistaan 26. maaliskuuta. Se tarjoaa ainutlaatuista, suomalaisten vähemmän tuntemaa tietoa talvisodasta: se valottaa venäläistä näkökulmaa suomalaisille tuttuun aiheeseen. ”Tämän kirjan ilmestymistä onkin syytä tervehtiä merkkitapahtumana meikäläisessä talvisotakirjallisuudessa”, toteaa emeritusprofessori Timo Vihavainen, joka on laatinut teoksen esipuheen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye