Täydellisen tillin algoritmi

ORAn kanssa toteutetussa hankkeessa tutkittiin, miten valotaajuuksia vaihtelemalla voidaan vaikuttaa kasvin väriin, makuun ja rakenteeseen. Testauksen johdosta keittiömestari Sasu Laukkonen on saanut ravintola ORA:n keittiöön täydellisen tillin ilman keinotekoisia lannoitteita tai kasvin geenien manipulointia. Yrtin luomisessa käytettiin punaista, sinistä ja vihreää valoa, joita annosteltiin kasville eri kasvuvaiheissa.
“Saimme tehdä testimme kirjaimellisesti neitseellisessä maaperässä, sillä valotaajuuksien vaikutuksesta kasvien makuun ja fytokemiallisiin ominaisuuksiin ei ole aiempaa tutkimustietoa. Tekemiemme kokeilujen tuloksena onnistuimme löytämään täydellisen tillin algoritmin”, kertoo Plantuin kasvitieteestä vastaava tohtori Martina Angeleri.
Tuoreiden raaka-aineiden ympärivuotinen saanti on Suomessa kasvihuoneviljelyn varassa. Suljetussa ympäristössä kasvatettujen yrttien mieto maku ja hento rakenne tuovat Sasu Laukkosen mielestä haasteita erityisesti ammattikeittiölle, jossa pienet yksityiskohdat nousevat suureen rooliin.
“Olemme Plantuissa kasvattaneet yrttejä salissamme jo vuosia. Näyttävistä kasvatusalustoista suoraan asiakkaan lautaselle leikatuista yrteistä onkin tullut osa ORA:n ravintolaelämystä. Kun Plantui esitti ajatuksen testata jotain ihan uutta, eli ominaisuuksiltaan täysin uuden tillin synnyttämistä, oli hankkeeseen helppo lähteä mukaan”, kertoo Michelin-tähdellä palkitun ravintola ORA:n keittiömestari ja ravintoloitsija Sasu Laukkonen ja jatkaa: “Kaikille tuttu tilli on perinteisessä kasvihuonevalossa kasvatettuna pääsääntöisesti mauton, hailakan värinen ja menettää rakenteensa kuumennettaessa. Laadin toivomistani ominaisuuksista listan ja Plantuin tiimi ryhtyi hakemaan niihin ratkaisuja erilaisia valoyhdistelmiä käyttäen. Lopputulos on ällistyttävä. Meillä on käsissämme ja käytössämme nyt sellainen tilli, jonka maku, rakenne ja väri ovat täydelliset. On hämmästyttävää, että sama tuttu kasvi on jalostettu maukkaaksi, näyttävän vihreäksi ja erinomaisesti kuumentamista kestäväksi vain valoja hyödyntäen.”
Pohjoinen ekosysteemi design-kuorissa
Plantui-älypuutarha on hydroponinen eli vesiviljelyyn perustuva ekosysteemi, jossa pumppu kostuttaa ja kuivattaa kasvin juuria. Samalla eri valotaajuuksia käyttävät LED-lamput antavat kasvulle välttämätöntä valoa. Innovaation taustalla on insinööri ja suunnittelija Kari Vuorisen ajatus hyödyntää Suomen valoisien vuodenaikojen erityisominaisuuksia ympärivuotisesti. Esimerkiksi pohjoisen sininen ja runsas valo tuottaa erityisen maukasta ja vitamiinirikasta satoa.
“Valo vaikuttaa eri kasveihin eri tavalla. Onnistuimme löytämään juuri tillille sopivan reseptin, ja nyt jatkamme tutkimusta, miten samasta siemenestä saadaan valotaajuuksien avulla kasvatettua oman maun mukainen kasvi. Älypuutarha on ensisijaisesti suunnattu kotikasvattajille, mutta teknologiaa voisi yhtä hyvin käyttää ammattimaisesti esimerkiksi vertikaalipuutarhassa”, jatkaa Martina Angeleri.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Piia Maaranen, toimitusjohtaja, Plantui Oy, piia.maaranen@plantui.fi, 040 515 1321
Sini Sorainen, Wolfcom Oy, sini.sorainen@wolfcom.fi, 040 039 7464
Kuvat





Linkit
Tietoja julkaisijasta
Plantui on suomalainen yritys, joka on omistautunut tuomaan terveellisten kasvisten viljelyn kaikkien ulottuville, jokaiseen kotiin ja keittiöön, ekologisesti ja vastuullisesti. Plantui-älypuutarhan hydroponinen järjestelmä ja ainutlaatuinen valoteknologia jäljittelevät pohjoisen luonnon ekosysteemiä. Yrityksen liikevaihto oli vuonna 2021 1,7 miljoonaa euroa ja se työllistää viisi henkeä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Wolfcom
Myös Viro juhlistaa saunan päivää 14.6.12.6.2025 11:01:28 EEST | Tiedote
Suomalaista saunaa on juhlistettu kesäkuun toisena lauantaina jo vuosikymmenten ajan. Perinteisen löylysaunan suosio on kasvussa myös kansainvälisesti, mutta Suomen rinnalla aito saunaperinne on säilynyt keskeisenä osana ihmisten arkea ja elämää myös Virossa. Saunan päivän odotetaan vakiintuvan myös etelänaapurissa osaksi joukkoa juhlapäivistä, joilla kunnioitetaan kansallista kulttuuriperintöä.
Suomen paras hampurilaisravintola on Grill Room Hankasalmi – jo toistamiseen!10.6.2025 10:00:44 EEST | Tiedote
Burger Lovers -yhteisön ja McCainin järjestämässä äänestyksessä valittiin vuoden 2025 Suomen parhaaksi hampurilaisravintolaksi Hankasalmen Niemisjärvellä sijaitseva Grill Room. Grill Room sai yli kymmenen prosenttia kaikista avoimessa yleisöäänestyksessä annetuista 20 581 äänestä. Toiseksi sijoittui viime vuoden kolmonen Bursalad Hyvinkäältä ja kolmanneksi äänestettiin toissavuoden ykkönen The Van Kotkasta.
Suomen paras hampurilaisravintola -äänestys alkoi2.6.2025 12:35:55 EEST | Tiedote
Burger Lovers Finland -ruokayhteisö ja McCain etsivät Suomen parasta hampurilaisravintolaa. Yleisöäänestyksen pohjaksi on listattu yli kolmesataa laadukkaita burgereita tarjoavaa ravintolaa ympäri Suomen. Yleisöäänestys alkoi tänään maanantaina 2. kesäkuuta osoitteessa burgerlovers.fi. Äänestysaikaa on sunnuntain loppuun 8.6. saakka. Suomen paras hampurilaisravintola 2025 julkistetaan Burger Lovers -festivaalin aattona 10.6.
Pala Espanjaa keskellä Helsinkiä2.6.2025 10:40:56 EEST | Tiedote
Espanjalainen tapaskulttuuri elää vahvasti hetkessä – kyse on yksinkertaisista, maukkaista suupaloista, rennosta yhdessäolosta ja jakamisen ilosta. Näitä elementtejä juhlistetaan myös Helsingissä, kun kansainvälistä tapaspäivää vietetään NH Collection Helsinki Grand Hansa -hotellin katuterassilla 6.–7. kesäkuuta.
Burgerifestivaali täyttää taas Rautatientorin 11.-14. kesäkuuta23.5.2025 13:50:04 EEST | Tiedote
Jo perinteeksi muodostunut vuotuinen Burger Lovers -festivaali valtaa Rautatientorin keskiviikosta lauantaihin 11.–14. kesäkuuta. Pohjoismaiden suurin hampurilaisfestivaali järjestetään nyt viidennen kerran. Tänä vuonna festivaalilla esittäytyy ennätysmäärä ravintoloita pääkaupunkiseudun ulkopuolelta ja mukana on myös useita maakuntien pienempiä helmiä. Festivaalilla palkitaan jälleen Suomen paras burgeriravintola, jonka yleisöäänestys alkaa 2. kesäkuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme