Vihreät - De Gröna

Maria Ohisalo: Budjettiriihessä etsittävä ratkaisuja, joilla ihmisiä autetaan kohonneiden hintojen keskellä

Jaa
Inflaation taustalla on useita tekijöitä, mutta yksi ylitse muiden: halvan fossiilienergian loppu. Moni kotitalous on vaikeassa tilanteessa tänä syksynä ja talvena, ja apua tarvitaan juuri nyt. Vihreä hallitusryhmä kokoontui kesäkokoukseensa Mikkeliin ja esittää seuraavia toimia, joilla ihmisten ahdinkoa voidaan helpottaa.

– On tuettava heitä, jotka sitä eniten tarvitsevat. Pienituloisia, lapsiperheitä ja opiskelijoita. Silloin myös inflaatio pysyy paremmin kurissa, eivätkä elinkustannukset pääse karkaamaan vielä entistäkin pahemmiksi, puheenjohtaja, ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo toteaa.

Ohisalo korosti myös toimia, jotka eivät lyö lukkoon ihmisten valintoja ennakkoon.

– Ajattelemme, että ihmiset osaavat itse parhaiten valita, missä he voivat säästää ja missä eivät. Nousseita elinkustannuksia on kompensoitava käyttäen erityisesti sellaisia keinoja, jotka jättävät valinnanvaran ihmisille itselleen, Ohisalo toteaa.

Vihreiden hallitusryhmä esitti sosiaaliturvan ylimääräistä indeksikorotusta samaan tapaan kuin tänä kesänä on toimittu.

– Tämä auttaisi niin eläkeläisiä, pienituloisia sosiaaliturvan saajia kuin opiskelijoita. Normaalisti sosiaaliturvaa tarkistetaan kerran vuodessa, mutta nopean inflaation oloissa olisi perusteltua tehdä tarkistuksia useammin. Näin esimerkiksi eläkkeet ja työttömyysturva pysyisivät paremmin hintojen nousuvauhdin mukana, ja pienituloisten käteen jäävä raha kasvaisi, Ohisalo sanoo.

Hallitusryhmä piti esillä myös pienituloisille maksettavaa energiarahaa.

– Energiaraha on jo nyt valmistelussa, ja pidämme sitä yhtenä tehokkaimpana keinona tukea juuri heitä, jotka tukea tarvitsevat. Energiaraha voisi olla pysyvä työkalu, joka voisi auttaa tulevissakin kriiseissä, Ohisalo korostaa.

Erityistä huolta vihreä ministeriryhmä kantaa lapsiperheistä. Vihreät esittävät toimeentulotuen ja työttömyysturvan lapsikorotuksien ja opintorahan huoltajakorotuksen nostamista. 

Vihreät esittää myös kunnille avattavaa rahoitusta, jolla ne voisivat laajentaa kouluruokailua aamuihin, iltoihin ja viikonloppuihin sekä antaa lisää tukea ruoka-apua jakaville toimijoille.

– Ruoan hinnan nousu koskettaa erityisesti pienituloisia. Leipäjonot ovat kasvaneet monessa kaupungissa ja tähän hätään pitää puuttua. Kouluruoka on monelle lapselle ainoa lämmin ateria päivässä. Myös opiskelijoiden ateriatukea olisi korkea aika korottaa, Ohisalo toteaa.

Aivan uutena toimena Vihreät ehdottaa bussien ja raideliikenteen lippujen arvonlisäveron laskemista.

–  Joukkoliikenne on monella alueella kriisissä ja lippujen hinnoille on kovaa nousupainetta. Monella pienituloisella on jo nyt vaikeuksia maksaa liikkumisestaan. Esitämme uutena keinona bussien ja raideliikenteen lippujen arvonlisäveron pudottamista neljään prosenttiin, jotta ihmisillä olisi edelleen varaa käyttää joukkoliikennettä siellä, missä joukkoliikennettä on tarjolla, Ohisalo päättää.

Lue koko avaus:

https://www.vihreat.fi/ajankohtaista/budjettiriihesta-etsittava-ratkaisuja-joilla-ihmisia-autetaan-kohonneiden-hintojen-keskella/

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Vihreät - De Gröna
Vihreät - De Gröna
Mannerheimintie 15b A, 4 krs
00260 Helsinki

09 5860 4160, viestinta@vihreat.fihttps://www.vihreat.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna

Vihreiden Ohisalo ja Hopsu: hallitus kieltäytyy perustamasta päätöksiään metsistä tutkittuun tietoon26.4.2024 14:28:25 EEST | Tiedote

Maria Ohisalo ja Inka Hopsu kritisoivat hallituksen ja suuren valiokunnan enemmistön kantaa EU-komission asetusehdotukseen metsien seurantakehykseksi. Edustajien mukaan hallituksen nihkeä kanta johdonmukaisten ja ajantasaisten tietojen keräämiseen Euroopan metsien tilasta osoittaa, ettei hallitus halua perustaa metsiä koskevia päätöksiään tutkittuun tietoon.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye