Hypo ennustaa hintojen laskevan pk-seudulla reilun prosentin loppuvuonna

Erityistä on se, pääkaupunkiseutu jää tänä vuonna jälkeen muun maan hintakehityksestä ensimmäistä kertaa vuoden 2008 jälkeen.
”Vain vahva työllisyystilanne tukee tällä hetkellä asuntomarkkinoita, sillä iskuja tulee korkeammista koroista ja ohenevasta ostovoimasta. Jos työllisyys ei heikkene jyrkästi, kyse ei kuitenkaan ole mistään hintaromahduksesta, vaan hintaluisusta, kuten hieman reilun prosentin lasku osoittaa”, Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus sanoo.
Alkuvuonna käytiin asuntokauppaa niin vahvasti, että loppuvuoden niiauksesta huolimatta koko vuoden hintakehitys jää plussan puolella. Hypon näkemyksen mukaan pääkaupunkiseudun hinnat nousevat tänä vuonna 1,0 prosenttia, mutta ensi vuonna nousu hiipuu 0,5 prosenttiin. Koko maan luvut osoittavat tänä vuonna kasvua 1,5 prosenttia, joka kääntyy ensi vuonna 0,5 prosentin laskuun.
Hypon Asuntoindeksi yhdistää asuntojen hinnat ja kauppamäärät yhteen lukuun. Pankki laskee indeksiä pääkaupunkiseudulle, Tampereelle ja Turkuun.
Reaalihinnat laskevat enemmän, sillä inflaatio ja palkat nousevat vauhdikkaammin kuin asuntojen hinnat tai vuokrat. Erityisesti pienten asuntojen halpeneminen helpottaa kuitenkin osaltaan nuorten ja ensiasunnon ostajien tilannetta.
Korkojen nousu pysähtyy
Korkojen nousu on pysähtynyt taantumapelkoihin, ja 12 kuukauden euriborin ennakoidaan nyt asettuvan reilun 1,5 prosentin tasolle vuoden kuluttua.
”Alkukesän nousuvauhtia ei ole nähty koskaan euriborkorkojen historiassa, mikä nostatti varmasti hikikarpaloita yhden ja toisenkin asuntovelallisen otsalle. Korkosuojien myyjien puheet kolmen prosentin korkotasosta ovat kuitenkin jääneet vähemmälle kesäkuun jälkeen, kun taantuman uhka on voimistunut Venäjän hyökkäyssodan jatkuessa”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen sanoo.
Inflaatio on kiihtynyt vauhdikkaimmaksi sitten huhtikuun 1984 ja keskuspankin koronnostoihin uskotaan siksi yhä, mutta kolikon kääntöpuolena kotitalouksien köyhtyminen laskee kulutuskysyntää ja talous yskii – tuleviin koronnostoihin ei enää ole syytä uskoa yhtä painokkaasti.
Vaihtamalla voi voittaa vuokramarkkinoilla
Vuokralainen voi vaihtamalla voittaa, sillä markkinoilla yleistyvät nettipalveluista tutut ”ensimmäinen kuukausi ilmaiseksi”-kampanjat. Ammattimaisten vuokranantajien ilmoituksissa pk-seudulla jo 10–30 prosentissa näkyy houkuttelutarjouksia.
”Alennukset tarkoittavat todellisuudessa vuokrien piilolaskua, sillä yksi ilmainen kuukausi tarkoittaa yli kahdeksan prosentin vuokranalennusta ensimmäiselle asumisvuodelle. Markkinatodellisuus ei kuitenkaan näy virallisissa vuokraindekseissä, joiden tiedot pohjaavat vain asumistukia saavien henkilöiden ja vuokrataloyhtiöiden olemassa oleviin sopimuksiin”, Juhana Brotherus sanoo.
Yleistyvät alekampanjat, uudet sopimukset ja maksukykyisimpien vuokralaisten todellinen vuokrakehitys puuttuvat vuokraindekseistä täysin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juhana Brotheruspääekonomisti
Olen Hypon pääekonomisti ja tutkimusjohtaja, seurantavastuulla asuntomarkkinat ja talouskehitys.
Juho Keskinenekonomisti
Työskentelen Hypon ekonomistina asuntomarkkinoihin keskittyen.
Juha Lappalainenviestintäasiantuntija
Työskentelen asiantuntijana Hypon ulkoisessa viestinnässä ja mediakontakteissa.
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Yrjönkatu 9 A
00101 HELSINKI
09 228 361http://www.hypo.fi/
Suomen Hypoteekkiyhdistys on Suomen vanhin valtakunnallinen ja yksityinen luottolaitos, perustettu 1860. Hypo-konserni on kaikista pankki- ja vakuutusyhtiöistä riippumaton, jäsentensä hallinnoima keskinäinen yhtiö, joka toiminnassaan on erikoistunut asuntorahoitukseen. Konserniin kuuluu myös vuonna 2002 perustettu talletuspankki, Suomen AsuntoHypoPankki Oy.
Osavuosikatsauksen 1.1.–31.3.2022 mukaan Hypo-konsernin tase oli 3,2 miljardia euroa, ydinvakavaraisuus 13,9 %, luottokanta 2,6 miljardia euroa, talletukset 1,5 miljardia euroa, järjestämättömät luotot 0,2 % ja liikevoitto 1,0 miljoonaa euroa. Asiakkaita konsernilla on lähes 22 000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Hypoteekkiyhdistys ja Suomen AsuntoHypoPankki Oy
Asuntokaupan ketjut kaipaavat vielä öljyä14.3.2025 00:05:00 EET | Tiedote
Hypon asuntomarkkinakatsaus no. 92 - Hypon pääekonomisti Juho Keskinen ennustaa maltillista hintakäännettä asuntokauppaan. Kauppamäärät ovat jo kasvussa, mutta yleinen epävarmuus ja epäluottamus painavat vielä kuluttajien mielialoja ja sitä kautta hintoja.
Ennakkotiedote: Hypon asuntomarkkinakatsaus julkistetaan perjantaina 14.3. klo 0:0110.3.2025 08:56:12 EET | Uutinen
Hypo julkistaa tämän vuoden ensimmäisen asuntomarkkinakatsauksensa ensi perjantaina 14. maaliskuuta klo 0:01.
Kuluttajien epävarmuus näkyy varovaisessa kasvussa31.1.2025 00:05:00 EET | Uutinen
Suomen talous kääntyy tänä vuonna viimein kasvu-uralle. Yksityinen kulutus kasvaa varsin vaisun viime vuoden jälkeen, vaikka menoa varjostavatkin vielä työmarkkinoiden epävarmuus, kuluttajien luottamuspula ja julkisen talouden sopeutukset. Talous saa tukea matalasta inflaatiosta, korkojen laskusta ja palkankorotuksista.
Ennakkotiedote: Hypo julkistaa talouskatsauksen ensi perjantaina 31.1. klo 0:0127.1.2025 09:23:37 EET | Uutinen
Hypo julkistaa talouskatsauksen ensi perjantaina.
Oma koti tulee yhä edullisemmaksi kuin vuokralla-asuminen13.12.2024 00:05:00 EET | Tiedote
Hypon asuntomarkkinakatsaus no. 91: Hypon pääekonomisti Juho Keskinen on tarttunut kysymykseen: Oma koti vai vuokralla-asuminen? Vastaus on edelleen: ”Omassa kodissa asuminen tulee edullisemmaksi.”
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme