Kerrostalon seinään valmistui Kalevalan tarustosta inspiraation ammentanut muraali Jyväskylän keskustassa

Jyväskylän keskustassa Eskilstunan aukion kupeessa sijaitsevan Asunto Oy Jyväskylän Ilmarin seinään on valmistunut näyttävä ja ainutlaatuinen muraali. Matriarkka-niminen muraali on saanut inspiraationsa Kalevalasta ja sen tekstejä värittävästä Pohjolan matriarkasta, Louhesta. Muraalin on maalannut taiteilija Eeva-Marja Saarinen. Asunto Oy Jyväskylän Ilmari on Rakennusliike Laptin rakentama ja kesäkuussa 2022 valmistunut 6-kerroksinen asuintalo.
”Keskeisessä osassa Kalevalan teosta seikkailee Pohjolan matriarkka Louhi. Louhi on eepoksessa antelias emäntä ja äiti, kätevä loihtija ja Pohjolasta huolta pitävä napakka hallitsija. Näen hahmon hyvinkin ajankohtaisena ja kiinnostavana monine puolineen. Halusin tuoda vahvan naishahmon keskeiseksi osaksi kollaasimaista teostani, jossa riittää löydettävää ja tulkittavaa pidemmäksikin aikaa. Teos koostuu Kalevalan symbolisesta maailmasta ja kokoaa yhteen useamman sen värikkäistä ja syväluotaavista tarinoista”, kertoo taiteilija Eeva-Marja Saarinen.
Muraalissa voit nähdä Louhen loihtivan taivaan valoja. Samaan aikaan Väinölän sankarit seppä Ilmarinen, Väinämöinen ja Lemminkäinen ovat saapumassa veneellään Pohjolan maille. Merihirviö Iku-Turso käy tarkastamassa miesten aikeet Pohjolan väkevien aaltojen keskeltä. Louhen sylissä lepää Ilmarisen takoma taikasampo, joka toimii kuvassa niin vaurautta tuottavana taikavälineenä kuin osana Pohjolan vesistöä. Hahmo itsessään on iäti muuttuvan aallon ytimessä, muistoja ja kokemuksia rikkauksinaan.
”Halusimme elävöittää Asunto Oy Jyväskylän Ilmarin päätyseinää ainutlaatuisella muraalilla. Aiheeksi valikoitui Kalevala, ja olemme tyytyväisiä, että löysimme sitä toteuttamaan lahjakkaan, kotimaisen taiteilijan. Upea muraali antaa ilmettä koko asuintalolle ja ilahduttaa myös ohikulkijoita”, kertoo Rakennusliike Laptin Keski-Suomen aluejohtaja Samuli Heino.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eeva-Marja Saarinen, taiteilija
emppusaari@gmail.com
www.eevamarjasaarinen.com
Samuli Heino, aluejohtaja
Rakennusliike Lapti Oy
050 388 8507
samuli.heino@lapti.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Lapti lyhyesti
Lapti on monipuolinen ja vakavarainen kotimainen rakennusliike. Rakennamme yhdessä asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme kanssa koteja, toimitiloja, päivä- ja hoivakoteja, kouluja sekä sairaaloita ympäri Suomea. Meillä työskentelee noin 400 alan ammattilaista. Vaikuttavasta jäljestämme kertovat niin viimeistelty kädenjälki kuin yhteistyöstämme syntyvä lämmin muistijälki. www.lapti.fi
Vaikuttavaa jälkeä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rakennusliike Lapti Oy
Raision Myllypellon koulun urakkasopimus allekirjoitettu18.6.2025 13:40:26 EEST | Tiedote
Myllypellon koulun hankesuunnitelma hyväksyttiin Raision kaupunginvaltuustossa 5.5.2025. Projektinjohtourakoitsijaksi on valittu Rakennusliike Lapti Oy. Urakkasopimus allekirjoitettiin Raisiossa 18.6. ja rakentaminen alkaa ensi vuonna.
Tampereen Hatanpäähän arboretumin naapuriin kehittyy uusi asuinkorttelialue – rakentaminen käynnistynyt keväällä9.6.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Tampereen keskustan tuntumassa sijaitsevalle Hatanpäälle, arboretumin viereen ja Pyhäjärven rantamaisemien äärelle, on lähtenyt rakentumaan uusi monipuolinen asuinkorttelialue. Rakentaminen on käynnistynyt opiskelijoille suunnatulla asuintalolla. Tulevan uuden ratikkalinjan varrella sijaitsevaan asuinkorttelialueeseen on suunnitteilla monipuolista asumista noin 670 asukkaalle.
Kalliomäen palvelukiinteistön rakentaminen alkaa kesällä Pirkkalassa – KVR-urakoitsijaksi Rakennusliike Lapti4.6.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Pirkkalassa uudella Kalliomäen asuinalueella alkaa kesällä Kalliomäen palvelukiinteistön rakentaminen. Pirkkalan kunta ja Rakennusliike Lapti allekirjoittivat KVR-urakkasopimuksen 3.6.2025. KVR-urakan arvo on noin 35,8 miljoonaa euroa.
Mäntsälän keskustaan nousee KAS kotien uusi vihreän rahoituksen A-energialuokan kerrostalo26.5.2025 14:03:20 EEST | Tiedote
KAS asunnot -konserniin kuuluva KAS kodit Oy aloittaa kesällä viisikerroksisen asuinkerrostalon rakennuttamisen Mäntsälän keskustaan osoitteeseen Keskuskatu 17. Taloon tulee 50 vuokra-asuntoa yksiöistä kolmioihin.
Lapti aloittaa kierrätyskauppakeskuksen ja uuden lajitteluaseman rakentamisen kesäkuussa Kuopion Matkuksen yhteyteen21.5.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Kuopiossa sijaitsevan kauppakeskus Matkuksen yhteyteen tulee ainutlaatuinen kierrätyskeskus ja uusi lajitteluasema. Ingka Centres ja Rakennusliike Lapti Oy allekirjoittivat hankkeen urakkasopimuksen 19.5.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme